Väreillä

Merkintä sisältää mainontaa.


Kun nyt luokallamme valmistui neljä ryijyä, järjestettiin niistä vihdoin näyttely koulumme myymälään Tuuma & Tikkiin. Sinnepä siis nyt sitten kaikki töllistelemään! Lisää infoa löytyypi ainakin tuolta Facebookista.

Juliste ja kaik' on itse luomiamme. Saattaa olla lukioille tuttuja kuvia julisteessa.

Nyt se on sitten näytillä tämäkin uurastuksein työ. Hienosti on se ripustettu siten, että jos tuosta seinän kaataisi takaansa, näkyisi kyseinen kuvattu maisema ihan livenä, ja viereisestä ikkunasta näkyy lapsuuden piha.

RYIJY

Vihdoin valmis! Noh, ainakin melkein, sillä viimeistelyvaihe jäänee syksylle. Mutta toissapäivänä sain sen pois kangaspuista, joissa se oli venynyt jo puoli vuotta. Välissä vieteltiin toki joululomaa ja 10 viikon työssäoppimisjaksoa, joten en ihan puolta vuotta teosta solminut.

Mallinahan minulla oli viisi vuotta sitten luokion 1. vuonna koulussa maalaamani taulu Oulua kaunistavasta tehtaasta. Oikeastaan silloin otin siitä valokuvia, kuten olen aina tehnyt, ja eräästä kuvasta maalasin kyseisen taulun. Nyt sitten päätin sen olevan hyvä mutta liian harmaa ryijyilyyn, joten otin siitä kopioita, joita sotkin väreillä. Kokeilutilkun jälkeen huomasin mittasuhteiden mättäävän, joten vielä rakennusten paikkoja piti kaavottaa uudelleen.


















Noin kymmenen sentin pituisen kokeilun solmimiseen meni 37 tuntia, taustakankaiden kutomiseen 12 tuntia ja itse teoksen nukittamiseen hujahti 75 tuntia. Viimeistelyyn saa todennäköisesti vielä kulutettua kymmenisen tuntia, ja tietenkin aikaa kului kaiken lisäksi suunnitteluun ja kankaan rakentamiseen monia tunteja. Täytyy sanoa, että alkoi aika pian arvostaa ryijynsolmijoita, ja varsinkin niitä, jotka vuosisatoja sitten langankehruusta ja värjäämisestä alkaen loivat vuoteen kokoisia peitteitä. Puissa ryijyn mitat olivat 120x50cm, joten työhön tuli solmittua sellaiset 6000 nukkaa. Valmiina teos onkin noin 115x42cm.


Ihan kivahan siitä tuli. En ole vielä haukkonut henkeäni loistoteokseni edessä, mutta olen tyytyväinen kyllä. Nyt kun sitä on tuijotellut nenä kiinni hapsuissa kuukausi kaupalla, on varmasti hauska palata sen ääreen kesäloman jälkeen ja katsoa sitä uusin silmin.
Jännintä tässä ehkä on, että ryjy on melkeimpä hienompi nurjalta puolelta kuin varsinaiselta nukkapuolelta.

Työssä opintaa ja vähän koulussakin

Maanantaina alkoi koulun työssäoppimisjakso, jota minä suorittelen 10 viikkoa vanhusten palvelutalolla. Sielläpä luon ja rakentelen loimia kangaspuihin muoreille kudontavalmiuteen ja pistelen neuloja langansilmiin, sekä suunnittelen mahdollisia askartelupaskartelupuuhasteluja. Välillä istuskelen vanhusten kanssa kahavilla rupatellen, toisinaan taas käyn heidän kanssaan jumppailemassa. Tänään sain opetella ensimmäistä kertaa lautanauhan tekoa, ja sepäs se olikin mukavaa, vaikkakin välillä solmuisaa. Näin aluksi tekaisin reilun metrin verran yksinkertaista nauhaa, mutta toivottavasti jo ensi viikolla saan kokeiltua monimutkaisempia, leveämpiä nauhoja, ja myös pirtanauhan tekoa. Tällainen syntyi tänään. Päihin tein lenksun sekä mykyrän, jotta sitä voi käyttää kaulakoruna, pantana tai vyönä. Tuossa kuvaillessani yritin taas käyttää kissaa rekvisiittana, mutta eihän siitä tullut taas kuin reikiä nauhaan ja suttuja kuviin. Varpaani pysyivät aloillaan, eivätkä onneksi kynsineetkään.


Koulussa viimeinen päivä oli hämmentävä, ja siinä tavaroita siivoillessa pois tieltä ja pakkaillessa mukaan otettavia, tuntui, kuin olisi pitemmällekin reissulle lähdössä. Noh, pitihän siellä kipaista eilen jo mutka. Ryijy oli vielä ehjä ja ennallaan. Tältä se näyttää tällä hetkellä. Sain sen edistymään yllättävästi viimeisinä päivinä, mutta nyt se valitettavasti pölyttyy tovin.


Ryijyn solmimisen ohessa piti myös paukutella korukankaita valmiiksi, kun niistä sitten valmistetaan tuotteita heti työssäoppimisjakson jälkeen. Uusi tuttavuus siinä projektissa oli minikangaspuut, joiden käsittelyyn totutellessa tunsi olevansa lilliputtimaassa. Nelisenttisten loimien työstäminen tuntui myös aika hoopolta, mutta teko oli mukavan nopsaa vaihtelua. Kolme pätkää tein, mutta valitettavasti vain yhdestä sain kuvan.


Lyhyesti ja ytimekkäästi näin monta juttua tiivistetysti tässä näin nyt, anteeksi, mutta pitää joutua nukkumaan, jotta huomenissa jaksaapi viikon viimeisen työpäivän reippahasti. Huomenna, viidentenä työpäivänäni, työpaikkaohjaajani pitää vapaapäivän, joten minä pitelen mummuille jöötä yksikseni. Ei siinä, valitettavasti käsitöiden suosio on jostain syystä viimeaikoina laskenut huomattavasti kyseisessä palvelutalossa, eikä tekijöitä käy kuin pari kolme päivässä. Suoriutunen tehtävästä siis mukavasti, ja vietän yhtä leppoisan ja kotoisan päivän kuin edeltävätkin.

Sekavaa seikkailua

Olen odotellut jonkun tähdellisen ilmestymistä tai valmistumista, jotta olisi jotain jännittävää kerrottavaa, mutta se näköjään odottaa itseään, joten kertoilenkin siitä sun tästä aikamme kuluksi.

Välipäivinä sain vihdoin kunnolla siivoiltua, joka tarkoitti sitä, että sain laitettua vihdoin ja viimein ryijymattoni koristamaan ja lämmittämään olohuonettamme. Senhän tosiaan hankin jo viime kesänä Haaparantalaiselta kirpparilta, jonne se oli kuolinpesästä joutunut. Kahtakymppiä pyysivät, viiteentoista tingattiin, mikä on kyllä naurettava hinta mistä tahansa ryijystä, mutta omapa oli häpeänsä kun eivät tajunneet. Teos on opettajieni mukaan ehkä n. 60-luvulta peräisin, ja mielestäni ihan mielettömän komea. Ehkä hieman arvellutti, raskinko sitä lattialle tallottavaksi laittaa, mutta parempi se käytössä näytillä on pitää kuin vintillä homehtumassa.



Kehrällä on tosiaan taas kerran tötterö päässään, kuten kuvasta näkyy. Ihmeelliset märkäpaiseet naamassa ovat kiusanneet viikon, ja lääkkeiden ihmeparannusta odotellaan. Meinasin laittaa lähikuvaa tapauksesta, mutta se olisi ehkä saattanut ällöttää herkimpiä.



Tuli tuossa saatua kaverin villasukat valmiiksi anoppilareissulla jouluna. Olen kyllä ollut aina pikkaisen tuommoisia valmiiksi raidoitettuja lankoja vastaan, mutta tämä liukuvärinen steps-lanka, minkä kaveri minulle toi työstettäväksi, oli kyllä tosi nättiä, vaikkakin hirmu ohutta, joten kyllä siinä sai puikkoja kilistellä tovin jos toisenkin.







Toinen tuttava tahtoi pipon nähtyään kälylläni samanmoisen. Siihen tuli sitten vakiovarusteantennin lisäksi lisävarusteena lautasantenninappi, joka maksimoi ulkoavaruuden viestien vastaanottamismahdollisuudet. Kuulemma on jo ääniä pään sisällä kuulunutkin...













Ja tässä pieni loppukevennys parin kuukauden takaa. Päärooleissa Ninja sekä Kehrä.

Sadetanssi

Nyt se valmistui! Sadetakistani tuli ihana, kuten arvelinkin, vaikka hädissäni jo maalailin ties mitä epäonnistumisia seinille. Ei sen teko ollut edes vaikeaa. Suuri käsityö -lehti tarjosi vallan hyvät kaavat ja soveltaminenkin onnistui rypyittä. Kyllähän siinä menikin aikaa ja kilometrejäkin muutama, että sopiva kangas löytyi -lopulta Helsingistä. Kannatti etsiä sitä juuri oikeaa, nimittäin minusta tuo pitsimuovikangas on ihan mielettömän upean jännää! Manailin jo, että varmasti jää kaappiin lojumaan ja menee toinen mokoma tovi, että saamma sen pitokuntoon, mutta pistettiinkin äipän kanssa tohinaksi ja surautettiin se parissa päivässä kokoon. Muovia on onneksi helppo leikata ja ompelukin sujuu mutkitta. Saumojen sisäpuolelle silitettiin kirkasta muovinauhaa, joka siistii ja pitää läpivuodot loitolla. Ohjeessa oli pyöreät taskut, vaan pitsikuvion takia oli helpointa ja hauskinta tehdä neliskanttiset. Hupun näimme tarvivan vuoren, joten päätin sen vuorata keltaisella puuvillalla, joka kuultaa mukavasti muttei liikaa muovin läpi. Taskuihin pistin samaa kangasta. Pisteeksi iin päälle pistin vielä ripustuslenksuksi nimilappuni, joita äiti teetätti minun ollessani tarhaikäinen, kun kaikissa vaatteissa piti olla nimi. Vetoketju olisi pitänyt olla 95cm pitkä, mutta niin pitkää ei jostain syystä mistään löytynyt, joten piti sitten tyytyä 80-senttiseen kaksilukkoiseen, jonka ostin Nappi Kikasta ystäväiseltäni saamalla synttärilahjakortilla. Ei se tynkyys edes haittaa yhtään, ja ihan turhaan pyöräilin pitkän vetskarin metsästyksessä kaupunkia ristiin rastiin sateessa ilman sadetakkia. Nyt kelepaa! ... ja aurinko paistaa kahden viikon sadekauden jälkeen.

Eilen käytiin äitin kanssa Puokkarilla, jossa oli pistetty pihakirppis pystyyn tarhalle varoja kerätäkseen. Oli ihastuttava pihapiiri, jossa keskellä onpi tarha ja leikkipuisto, jonka suojamuureina seisovat perheiden rivitaloasunnot. Moista yhteisöllisyyttä saisi nykyäänkin vielä jaksaa harjoittaa joka pihassa. Sieltähän löytyi punainen mekko sekä vyö, joka tieten punainen sekin, ja löydöt sai maksaa omantunnon mukaan. Aikaa sitten olen ostanut myös toisen vanhan punaisen nahkavyön, joka ei kuitenkaan ole päässyt esille kaapista, mutta tänään huomasin sen passaavan uuteen mekkoon kivasti. Näiden lisäksi kouluun pääsivät mukanani myös joku aika sitten kirpparilta löytämäni ihastuttavat punaiset korkkarit, joiden mukavuus on hyvin yllättävää laatua, Ellos-logosta huolimatta.

Taisin mennä lupaamaan myös kouluterveisiä. Ensitöiksemme saimme tehtäväksi valmistaa kaksi pellavaista tyynyliinaa, joista sitten toinen värjätään ja etsataan, ja toiseen painetaan kuvio. Tokihan se piti kamppailla itsensä kanssa, että en varmasti tee kotiin itselle yhtään, mutta onneksi äiti tahtoi pari tekemääni tyynyä. Olen vasta kutonut muutamia senttejä, ja värjäilyt suoritetaan vasta seuraavassa jaksossa, joten niiden edistymistä seurailemme tuonnempana.

Osalle porukkaa järjestettiin lisäksi ihan ylimääräinen projektikurssi, jolla suunnitellaan ja valmistetaan neliömetrin kokooinen ryijy. Oi, vihdoin pääsee ryijyn tekoon, on sitä odotettukin! Aiheena on Oulu-ryijy, ja nyt pitäisi keksiä jotain nerokasta ideaa. Paras (ja ainoa) idea tähän mennessä on kutoa harmaa neliö, jonka vie Oulu-yhtiön pihalle muutamaksi viikoksi keräämään itseensä kotikaupunkimme suloista hajua. Mikäs sen kuvaavampaa? Onneksi tässä on vielä runsaasti kehittelyaikaa.

Onpa pitänyt tämmöisestäkin mainita, kun joku heitti naamakirjassa linkin ihastuttavaan muotiblogiin, mutta otin vain osoitteen ylös, unohdin sen hetkeksi, enkä enää muista kuka tämän ilon jakoi muiden muassa minun kanssani. Hanneli Mustaparta on Norjalainen, nykyisin New Yorkilainen mannekiini, jonka blogi vain imaisee mukaansa, ja aina tahtoo katsoa vielä yhden sivun hänen löydöksiään. Siinä mielessä olen kummajainen, että tahtoisin seurata enemmänkin muotiblogeja, ja sitä saattaisi ehkä jopa minulta olettaakin, mutta se ei vain ole tullut tavaksi. Tämä on siis oikeastaan ensimmäinen jota kunnolla olen alkanut selata, ja siksi siitä olen niin hehkuttunut. Voi, nuo tamineet! Vaikka yleensäkin pidän päälläni ihan mitä lystään, on pienessä kaupungissa kuitenkin joitakin rajoitteita, on pakko myöntää. Jos tahtoisikin käyttää kasarityylisiä korkeavyötäröisiä, lyhytlahkeisia suoria housuja korkkareiden ja säärystimien kanssa, täällä se näyttäisi vain höperöltä ja hyvin mauttomalta. Mutta epäreilusti asukokonaisuuden lookki muuttuu heti kun pläjäytät moiset päällesi tuollaisessa suurkaupungissa! Helsingissäkin käydessäni tunsin, että olisin siellä voinut käyttää heti erilaisia ryysyjä kuin kotosalla. Tai sitten vain minulta puuttuu vieläkin muutama sentti pituutta ja hippunen itsevarmuutta.

Miten ihmeessä villapaidat saa mahtumaan takaisin vaatehuoneeseen näin kesän jälkeen, mietin vain...

Kirjallisuutta ja karstaamista

Eilen oli mukava päivä, mutta niin puuhaisa, etten ehtinyt mitenkään muistaa idoliani Minna Canthia hänelle omistettuna päivänä. Siispä kunnioitan hänen muistoaan nyt hieman myöhässä. Ei ole tullut vähään aikaan mitään luettua, joten ei nyt tule yhtään mukavaa katkelmaa mieleen, jonka voisi liittää. Tosin, eipäs se Minna kovin paljoa mistään mukavista aiheista kertoillutkaan. Sain vihdoin loppuun Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Kyllähän sen tiiliskiven kanssa tovi vierähti. Pidin siitä, vaikkakin usein sen avattuani nukahdin vahingossa. Totuin jo niin sydäntä riipivään romantiikkaan ja hienostuneisiin piireihin, että avattuani seuraavaksi Anna-Leena Härkösen Juhannusvieraan ja luettuani ahdistavaa realistista kuvausta suomalaisen naisen arjesta 2000-luvulla, näin painajaisia kulttuurishokin ansiosta. Toinen vaihtoehto seuraavaksi kirjaksi olisi Tommi Liimattaa, joten ei kyllä taida olla sen pirteämpää kuvausta niidenkään kansien välissä.

Kävimme myös luokan kanssa Pojois-pohjanmaan museossa ryijynäyttelyssä, jossa meille kerrottiin noin neljänkymmenen ryijyn tarinat ja saimme myös kokeilla ryijyn tekoa niin kangaspuissa kuin ompelemallakin. Joskus sitä olen jo harjoitellutkin, joten kokeilin sen sijaan villan karstaamista ja kehräsin siitä värttinällä pätkän lankaakin. Voi, se oli mukavaa! Villa tuoksui ja tuntui ihanalta, ja se kehrääminen onnistuikin aika hyvin. Olisihan se mahtava tehdä tuotteet ihan omista lampaista asti, kasvattamalla, keritsemällä, kehräämällä, värjäämällä ja lopuksi kutomalla tai neulomalla. Ehkä sitten joskus, kun vielä kylvää sen oman pellavapellonkin. Siinäpäs sitä vuosi vierähtäisi omavaraisesti käsitöitä tehden.