sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Myyjäiset


Tuli tosiaan istuskeltua koulumme joulumyyjäisissä perjantaina kahdeksan tuntia ja lauantaina kuusi. Olisin viihtynyt vielä pidempäänkin, vaikka olisi voinut kuvitella sen olevan puuduttavaa puuhaa. Siinä tuli tekaistua valmiiksi pikkusukkapari ja kolme pipoa. Myytyäkin tuli kolmet sukat, pari pipoa sekä yksi ainoa kangaskassi! Oli kyllä hienoinen pettymys kassien huono myyntimenestys, mutta kyllä niille vielä kodit löytyy. Niin, ja jos lasketaan, niin yhden kassin vaihdoin pariin kaverin tekemään pannulappuun, jotka ovat kuin tehdyt meidän vihreään keittiöömme. Ja isä osti pipon ja kassin. Veljeni kanssa tekaistiin vielä torstaina kätevästi yhteystieto-/hintalappuja, joita innostuksissamme tehtailimmekin 190 kappaletta. Riittääpi ainakin koko urani ajaksi! Kaiken kaikkiaan kaikilla meillä viidellä luokkamme tytöllä sujui mukavasti ja ihmiset tykkäsivät. Mahtavaa tämmöinen tilaisuus myydä omia tuotteita, ja vieläpä ilman messujen ja suurempien myyjäisten kamalia pöytävuokria. Sitähän se meidän työ on, ja oppimistilaisuus on korvaamaton. Ensivuonna uusiksi!

Ylijäämää tavaraa siis olisi tarjolla, joten jos mikään miellyttää silmää, niin myön pois mielelläni!



Nämä kolme pipoa virkkailin istuskellessani. Violetti lämmittää nyt isäni päätä, mutta kaksi muuta ovat vailla omistajaa. Valkoinen sopii noin kaksikesäisen pikkaisen päähän, sininen taas on ihan täysikasvuinen.








Näitä meni kaupaksi yksi sininen ja yksi valkoinen, mutta pienemmät versiot jäivät. Mahtuvat kuitenkin aikuiseen päähän. Oli ihanaa nähdä, miten valkoinen piponi kaunisti sievää vaaleaa naista, joka oikein kävi keskustasta asti hakemassa rahaakin saadakseen sen. Se todellakin löysi hyvän kodin!
















Vavvasukkiakin jäi muutamat. Keräsiväthän ne paljon lässytysääniä ja voihkaisuja "oih, kuinka söpöt, harmi ettei tunne ketään noin pientä!" tai "Onpa suloiset! Onneksi ei ole ketään noin pientä!"


Matka-laukku sisälsi myös Luodon Kaisan tekemiä huovutuspallokorvakoruja, (jollaiset minä nyt omistan keltaiset, tiu'ulliset) ja aarteita vartioi yksi Keskitalon Annan otuksista (joista jokainen pääsi hyvään kotiin, myös viimeinen mököttäjä-otus).









Kangaskasseja on tosiaan vielä jäljellä kaksikymmentä kappaletta. Eri versioissahan seikkailee mustia jalkoja, mustia käsiä, punaisia jalkoja sekä punaisia kätösiä. Tämä kassi on sitten kyllä ikuinen ja hyvin tilava.














Pari viikkoa sitten värjäilimme parin luokkatoverini kanssa kankaita punaisiksi ja sinisiksi. Värjäysliemet näyttävät itsesäänkin aina niin mukavilta, että aina harmittaa laskea ne hukkaan viemäristöön. Mepä saimma hurjan kilteiltä keittiöntäteiltämme päivän maitotölkit, lorotimme värjäysliemet niihin ja nakkasimme pakkaseen jäätymään! Siinähän meni sitten viikko, että niitä uskallettiin alkaa aukomaan, kun ei meinannut kunnon pakkasia tulla. Noh, hyvähän se purkkeja repiessä oli vasta tajuta, että värjäysliemissähän on suolaa sun muita aineksia, jotka vaikeuttavat veden jäätymistä. Jotkut laimeat versiot kuitenkin olivat jäätyneet ihan hyvin, ja niistä me taiteilimme jonkunnäköisen jäälyhdyn koulumme edustalle. Nyt myyjäisissä sinne laitettiin tuli, ja kauniilta se näyttikin! Ensikerralla viisastuneina teemme vieläkin nätimmän.

torstai 18. marraskuuta 2010

Utelutus

Löysinpäs eräästä blogista tällaisen, jonka huvikseni ja huviksenne voisin sepitellä.

Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?

Nyt on tekeillä joulumyyjäistuotteiksi pikkuruisia sukkia ja virkattuja pipoja. Koulussa on tekeillä ryijy.

Millaisia muistoja sinulla on lapsuudesta käsitöihin liittyen?
Ollessani vauva, äiti teki minulle hienon pehmustekypärän kun taapertelin hänen kangaspuidensa lähistöllä. Vähän isompana sain jo olla apuna ja kieritellä matonkuteita sukkuloille, ja kutoa jo omaa poppanaakin. Virkkasin ketjusilmukoita miljoonittain ja kerin ne rulliksi. Joskus jäi kesken ristipistotyö jossa oli kuvana pari pentua 101 Dalmatialaisesta. Ompelin joskus barbille housut keltaisesta resorista niin, että leikkasin kaksi housun näköistä osaa ja harsin ne käsin yhteen sivuista, enkä tainnut edes kääntää niitä, jotta saumat olisivat olleet sisäpuolella :D

Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Enköhän minä äitiltä ja mummulta oppinut ensimmäiset taitoni, jotka varmaankin olivat kutominen, virkkaaminen, ompeleminen ja neulominen. Lapsuusmuistoni ovat hyvin hataria, enkä muista juurikaan mitään tiettyjä tapahtumia tai aikoja.



Kuvassa (toivottavasti) ala-asteella tekemiäni nukkeja. Voiko lapsi luoda peloittavampaa olentoa kuin tuo punapukuinen räsynukke (jonka asusteisiin ei muuten ole käytetty yhtään ommelta, vaan liimaa)? :D




Parasta koulun käsityön tunneissa?
Jaa'a, enpäs muista mitään tarkkaa. Oli siellä kyllä ehdottoman kivaa ja rentoa.

Entäs pahinta?
Yläasteella eräs poika ompeli ompelukoneella sormeensa. Olin onneksi toisella puolen huonetta, mutta silti sain traumat ja pelkään sen käyvän minullekin joka kerta kun ompelen.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?
Ei voi muistaa! En edes muista että sellaisia koskaan olisin tehnytkään, saatika milloin semmoinen ois tapahtunut.

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Riippuu koneesta, päivästä ja materiaalista. Toissa-merkintäni kertoo tästä viha-rakkaus -suhteestamme tarkemmin.

Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?
Aivan varmasti tällä hetkellä tekemäni ryijy, jos se voidaan laskea. Valmistuneista töistä ehkä sadetakki (vaikka äiti pikkaisen olikin apupoikana). Yläasteella tein nallen, jossa taisi olla kyllä siinäkin aika monta saumaa ommeltavana. En oikein ole kovin isotöisiä hommia tehnyt, koska pelkään niitä, samoin kuin tiiliskivikirjoja. Häpeällistä. Pitää tehdä asialle joskus jotain.

Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut?
Yläasteellehan ne sijoittuu... Taisin tehdä kahdet karmivat housut. Pidin niitä silti kuitenkin jonkun aikaa. (Siihen aikaan ei näet yläasteelaiset vielä olleet niin muotitietoisia teinejä kuin nykyään jo tarhalaiset.) Neuloin silloin myös isoilla puikoilla ja paksulla langalla villapaidan, josta tuli pienelle tyttöselle valtava ja raskas ja lörpäke. Hienoimmista ompeluksista tulee ensimmäiseksi mieleen silkkimekkoni.


Yläasteella ompelemani ja kirjomani ruskea villakangashame. Paras työ kouluajoilta, ja käytän sitä edelleen paljon!

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Äitille annoin synttärilahjaksi villashaalin keväällä. Ja vaikka mitähän sitä tulee annettua. Mieluiten tietenkin aina omatekemää kuin ostettua antaa lahjuksiksi rakkaille.

Minkä taidon käsityön saralta haluaisit oppia?
Äähh, kaiken!! Vielä on niin paljon mitä on jäänyt oppimatta laiskuuden/uskalluksen puutteen/opetuksen puutteen vuoksi. Esimerkiksi pirtanauhan tekoa en ole vielä koskaan saanut mahdollisuutta oppia.

Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?
No eikös ne hullaannuta kaikki missä vähänkin näkyy lankaa. Yksi taivaistani olisi kyllä semmoinen valtava mutta intiimi, vanhan tuoksuinen, narisevalattiainen putiikki, jossa olisi lattiasta kattoon lankoja, kankaita, nauhoja, nyörejä, nappeja ja helmiä, sekä kaunis sohvanurkkaus, jossa voisi nauttia teestä, pullasta ja luomisesta hyvässä seurassa. Niin, ja kaikki olisi ilmaista.
Viimeksi ostin luokkatoveriltani mohair-lankakerän sukkia varten. Täytyy ostaa toinenkin, ettei pienet varpaat jäädy.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Kyllä, kiitos.

Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?
Miehelle pitäisi neuloa pipo, johon opettelen sitten tekemään tekstiäkin. Ja joitain joululahjoja mutta enhän niitä tässä voi jakaa! Niistä kuulette myöhemmin :)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Neulonnanvapaus, Veljeys ja Lankojen tasa-arvo

Veljet on parraita, kun ne lähettelee milloin etanapostipaketteja, ja milloin sähköisiä paketteja sisältäen uuden hienon otsikkokuvan pikkusysterin blogia piristämään! Blingbling ei ole oikein minun juttuni, mutta ehdottoman tyylikäshän tuo pläjäys on!

On muuten ollut tarkoituksenani valittaa Novitan surkeahkosta toiminnasta. Mummelini nimittäin tahtoisi tehdä sukkia Nalle-langasta, kuten vuosikymmenet on tehnyt, mutta värivalikoima on supistettu surkeaakin surkeammaksi. Enää on tarjolla kuusi epäväriä ja lappapuuro. Liikkeestä kun asiaa kysyi, selitys oli, että kun ovat alkaneet valmistaa aloe vera -lankoja, haluavat tottakai myydä tätä kalliimpaa vaihtoehtoa, joten halvempi, tuttu ja turvallinen Nalle on syrjäytetty lähes kokonaan. Valmiiksi raidoitetut Nallet toki olisivat vaihtoehtona, mutta kun omin päin raitojen suunnittelu on paljon hauskempaa. Tämähän on silkka vääryys! Noh, onneksi on tapahtunut lähivuosina myös toinen vääryys, nimittäin se, että seitsemän veljeksen lanka on oheentunut melkein Nallen tasolle, joten siitä kai sitä pitää alkaa sukkia mummun vääntää. Eikö se ollut juuri se idea, että on kaksi erivahvuista lankamerkkiä, joista valita. Kokonaista seitsemän veljestä on sitten syrjäyttänyt yksi Isoveli-lanka, joka lienee nyt edellisten veljesten vahvuista. On se niin väärin.

Nemppy syrän Bernina


Onko olemassa raivostuttavampaa värkkiä maailmassa kuin niskoitteleva ompelukone?


Onko olemassa kauniinpaa olentoa maailmassa kuin kiltti ompelukone?




Näihin kumpaankin kysymykseen vastasin viime viikonloppuna myöntävästi, kun yritin suorittaa urakkaani ja ommella 24 kangaskassia. Vanha laina-Singer porskutti urheasti kiroamisyrityksistäni huolimatta nipin napin lauantain, mutta pyhäaamuna se taisi olla jo sen verran heikolla hapella, ettei jaksanut yrittääkään käyttäytyä kiltisti. Tai sitten se on niin vanhanaikainen, että pyhittää lepopäivänsä... Tässä rytäkässä ehti taittua neula ihmeellisesti sekä murtua puola sitä puolatessani, jolloin piti purkaa täysi -ja nyt siis myös ainoa- toinen puola. Lopulta se vain suttasi, käyttämättä alalankaansa ollenkaan. Mutta onneksi lähisaaresta löytyy äiti-kullan rakas, moderni, yhteistyöhaluinen, ihana, kaunis ja voimakas Bernina activa 135 S. Kipaisin siis isänpäivän viettoon hieman aikaisemmin, aamupäivällä, ja surruutin ain laulain työtäs tee -asenteisesti kaikki paitsi kolme kassia kokoon. Alussa yhden kassin ompeluun meni puolisen tuntia, sitten parikymmentä minuuttia, ja lopulta silkka vartti. Ja vallan mukaviahan niistä tuli! Pien niistä hirmuisesti, ja kiitos mummun superpaksujen, iänikusten lakanakankaitten, kassit ovat toivottavasti ikuisia. Sankanauhan niihin metsästin Eurokankaasta, kun tajusin, ettei itse kankaasta ompeleminen tule kuuloonkaan laskettuani nauhan menekin olevan 16,35m. Menisivät nyt vielä kaupaksikin, niin saisi kerrytettyä ompelukonerahastoani!


Töppösiä on tullut tehtailtua myös. Itseasiassa olen miettinyt korvaavaa hienoa missiota Roska päivässä:lle -Sukka päivässä! Nimittäin juurikin näin on päässyt käymään. Valkoisia miniminisukkia on kertynyt kolme paria, ja nyt on tekeillä kuudes vihreä minisukka. Myyjäisiin on vielä puolitoista viikkoa, saa nähdä mitä vielä ehdin ahertaa!



Hieman kupsahtanut trakkipuu sai vähän lämmikettä oksilleen




Neulomista on ollut hyvä harjoittaa nyt myös koulussa, sillä aiheena on ollut taas kovasti värjäyshommelit. Kokeiluvärjäilyjä taiottiin viime viikolla, ja eilen sitten värjäilin viralliset tyynyliinakankaat. Uuttakin on tullut opittua, nimittäin värjäämämme kankaat tullaan myös etsaamaan. Sitä harjoittelimme jo harjoituspaloihin sekä vanhoihin, joidenkin värjäämiin tilkkuihin. Kätevästi tällaisesta yhdestä suikaleesta hurautin isänpäivälahjaksi tyynyliinan, joka sopii hienosti isän uuteen mattoon, jonka äiti jo paukutteli lattiaa lämmittämään!


Etsailuani kuvaili Nasu




Puhelimeni kätköissä on lojunut jo niin pitkään nettiosoite, etten muista mistä sen olen napannut talteen. Eräänä päivänä muistin sen näppäillä auki ja voih, oih! Nam nam.


sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Luntaa tulvillaaan



...on täämään tyytöön päää. Ei neulepuikotkaan nyt enää korriin jää!


Huh, sama fiilis on kevään ensimmäisinä aurinkoisina ja kirkkaina päivinä, kuin talven ensimmäisinä, valkoisina ja valoisina päivinä. Ouluun lumi saapui eilen, ja nyt maat ja katot ovat ohuen, mutta aika pysyvältä vaikuttavan harson peittämiä. On ihmeellistä, miten toissapäivänä hytisi kylmästä, taas kerran ihmetellen, miten sitä on koskaan 20 asteen pakkasilla tarennutkaan, mutta heti kun tuli lumi, ja pakastuikin asteen tahi pari, ei kylmyydestä ole tietoakaan, vaan se on muuttunut pehmeäksi ja ihanaksi kirpakkuudeksi. Tänään viihdyin melkein kaiken aikani keittiössä, mihin jostain syystä valo lankeaa kaikkein kirkkaimpana, vaikka kaikki ikkunamme ovat samalla seinällä vieretysten. Lasagne valmistui ei joulu- vaan talvilevyä, Tori Amosin Midwinter Gracea, kuunnellen, tanssahdellen ja lauleskellen. Kamera ja kissat toki vielä seuranain. Pari (kolme, neljä?) vuotta sitten ostin Raahen kirpparilta ihastuttavan pienen essun, joka on lojunut siitä lähtien kaapissani, hamepinon alimmaisena. En ole millään raaskinut sitä pistää takaisin kiertoon, vaikken sitä kuunaan ole käyttänytkään. Mutta tänään oli se päivä, tänään sen aika koitti! Ei se muuta vaatinut kuin mustan mekon ystäväkseen. Ja mustan mekon paras ystävä on tietenkin valkoinen kissa.


Juu, on tullut toki neulottua vimmatusti. Pelkään kovin, että kohta lähtee oikeasta nimettömästäni elo, kun se välillä aina turraantuu. Mutta ei hidasta! Tällä välin olen tehnyt parin miesten sukkia puoliskolleni ja melkein kaksi paria vauvvan sukkia joulumyyjäisiin. Yhden piponkin virkkasin eräänä iltana. Hieman meinasin riiseillä, kun tein ensimmäistä vauvvelin sukkaa, koska jättisukkien jälkeen se näytti aivan tajuttoman hoopolta, vaikka tiesinkin että vauvojen jalat ovat muodottomat -mutta ehdottomasti maailman söpöimmät- pötkylät. Monien aww-kohtauksien ja rauhoittelujen ja neuvojen jälkeen läheiset ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että mallia kannattaa viljellä. No mutta onhan nää aika lutusia.


Siinä on joku ihme kirous, että kun tapahtuu jotain huisia, kaunista ja ainutlaatuista, on kamera visusti kotona tallessa, mutta kun sen tajuaa ottaa matkaan, on ilma harmaa ja toimet arkisia. Tämä aiheutti sen, etten päässyt vangitsemaan alkuviikon ihania aurinkoisia päiviä ja perjantaista kankaanvärjäystämme. Värjäsimme tosiaan aiemmin valkoisesta pellavasta kutomiemme tyynyliinakankaiden kokeilutilkkuja. Pyyheliinakankaat sain jo alkuviikolla pois puista ja päärmättyäkin. Niiden kanssa mokasin hieman, nimittäin neljästä liinasta kolme oli ylipitkiä ja yksi huomattavan tynkä. Ken tietää, missä vaiheessa laskutoimitukset sekoittivat pääni.