Piipahdus

Kesäni pisimmän vapaan -nuo hurjat kolme päivää- vietin veljeni ja kälyni seurassa Tampereella. Maanantain auringossa meinasin jopa punertua  kesämekkoineni paisteessa, mutta seuraavien päivien sää muistuttikin kutakuinkin viime visiittiäni, joka tapahtui marraskuun lopulla, epätoivoisesti ensilumia odotellessa. Lannistumatta taivalsimme läpi tihkun ja pilvien Thaimaan kautta kirpputoreille, Malesian kuumuudesta vintageputiikkeihin ja kahvien voimalla suklaapuoteihin. 

Hirveän huonoja shoppailijoita kyllä oltiin kaikesta huolimatta. Ravinnon (sentään normaalia laadukkaamman ja erikoisemman sellaisen) lisäksi ostin kaksi kaunista asiaa. 


Tähän uusien korvakorujeni valmistajaan, Onnia fabriciin, täytynee tutustua itsekin syvemmin. 

Vaikka Radio-kirppikseltä löytyikin näin ihastuttavasti värejä pursuava soppi, ei sieltä mukaan lähtenyt mitään. Muuten kyllä, mutta omistajan jalka vaikutti valitettavasti olleen puoli numeroa suurempi kuin omani. 

Ehdottomasti ilahduttavin löydös oli Yesterday-vintagepuoti. Hyvä, ettei ikkunat helisseet upeiden löytöjen notkuttaessa seiniä. Ihanat 70-luvun sandaalit saivat jäädä, kun löysin täydellisen keltaisen sadetakkini. 

Tallipihan suklaapuodissa oli toki pakko taasen piipahtaa, ja samalla nautimme veljeni kanssa viereisessä kahvilassa romanttisen pitsiunelmaiset leivoskahvit. 

Kaupunki tuli taas tutummaksi ja mukavammaksi, enkä eksynyt edes labyrinttiin, vaikka vähän yritinkin. 

Täten toivottelenkin rennon letkeää ja huoletonta juhannusta sekä suvea, kirkkaita päiviä ja autuaan kauniita hetkiä. Tilaisuuden tullen ota nokoset kalliolla taikka vaikka laiturilla heinä suussa. 

Loput kuvat löytyy täältä. 

Lomaa, ravintoa ja Tamperetta

Työssäoppimisjakso loppui viikko sitten, ja kun koulun penkille pääsemmä vasta huomenna, pidin syyslomani tässä kätevästi välissä. Yllättävän hyvin sain lomailtua, ahkeroimatta ja ressailematta liikoja. Viikonlopun nautiskelin kotosalla hyvässä seurassa, pienesti arkisesti itseäin hemmoitellen ja palkiten. Eräänä iltana ihanan yllätyksellisesti päätti kaveripariskunta tulla kyläilemään, ja kas kummillakin meillä oli uusia olusia maisteltavina. Seuraavanakin iltana rentouttelin tyttömäisesti liköörillä ja suklaanaamiolla.




Tiistaina läksin raiteita pitkin Tampereelle. Normaalisti tieni olisi vienyt pääkaupunkiin, vaan veli+vaimo muuttivatkin vähän lähemmäs meikäläisiä, mikä oli aika mukava ratkaisu. Kiva uusi tuttavuus on nimittäin Tamperekin, ja toki olisi siellä aika kulunut vähän pitempäänkin. Pitihän siellä pitää muun muassa terveydestään huoli, ja nautiskella maukkaita antimia, kuten veljen supervohveleita ja munakasta, japanilaista soppaa kirpparikierroksen lomassa sekä maittavia uusia oluttuttavuuksia mahottoman mukavassa lähiravintolassa.
























Paikka osoittautui kirpparistin unelmaksi. Muutamilla vain ehdittiin käydä, mutta hienoja löytöjä tuli tehtyä. Jo tovin on ollut hankintalistalla Airamin perus termospullo. Onneksi on tullut oltua saamaton, ja termari jäänyt ostamatta, koska kirpparilta löytyi juuri sellainen 3,5 eurolla. Mokomat möivät huomaamattaan parempikuntoista halvemmalla, kun viereinen siistimmän näköinen oli hurjat puoli euroa arvokkaampi kappale. Moni kakku päältä kaunis, ja kohta on meijänkin, jahka sen putsaan kiiltoonsa.


Löytyi muun muassa mekko sekä Nanson vanhat, vihreät vakosamettihousut, överi-70's eli upeat. Reissun ehkä lempparein löytö on kuitenkin vanhat Merry Finn by Artella -nimilapulla varustettu housuhame, tai oikeastaan paksuhkon villasekoitekankaansa ansiosta enemmänkin hyvin leveät housut. Violetit sellaiset, mikä on hämmentävää, mutta hyvinkin mukavaa. Vaate on täydellinen, sopiva, mukava, Ihana!

Kuvan paidan olen saanut kaverilta. Sekin on vintagea, ja tekijänä Femmes muoti oy Tampere. Vyö on äitin 80's, laukku kirppisvintagea, ja kengät kans parin euron iänvanha löytö.

Muutossa kälysein oli pistänyt sivuun kassillisen vanhoja vaatteitaan minua varten. Taas sain olla onnellinen siitä, kuinka sama maku ja koko meillä onkaan.












Ihastuin Tallipihaan, josta löytyi käsityöläisten putiikkien lisäksi ihastuttava suklaapuoti. Sateisella pihalla valmistauduttiin viikonlopun jouluhässäkkään vetämällä puroja hiekkaan ja kokoamalla karuselli lätäköiden keskelle. Lämpöasteet heiluivat varmaankin hiukan alle kymmenessä ja harmaudessa satoi vettä muutenkin melkein koko vierailuni ajan. Aurinko kun pilkahti, ehdin juuri ja juuri kämpille kameraa hakemaan, kun takaisin päästyäni se oli jo laskenut mailleen.

























Rakas ystäväni läksi Tampereelle opiskelemaan meikaaja-maskeeraajaksi elokuussa, emmekä ole sen koommin nähneet. Nyt saimme kuitenkin mahtavan tilaisuuden nähdä jopa kokonaisen päivän ajan. Ensin hän sai vanhentaa minut maskeeraamalla, sen jälkeen kaunistaa meikkaamalla, ja istuimme vieläpä viisi tuntisen kotimatkan vieretysten höpötellen.

Eteläinen kevät

Nemppylälle on iskenyt joku ihme kevätkiirus, miksihän lienee. Kummallista, kun talvet tulee löhöttyä ja yhtäkkiä keväisin iskee hoppu, vaikkei juur mitään tekisikään. Viikonloput on menneet suurehkoja tapahtumia vietellessä. Muistelkaamme hieman pääsiäisen pyhiä, kun riensimme kevään viettoon Helsinkiin nelisin. Pojat läksivät pelipoppoon sessiointeihin, ja me vaimokeet toki kiltisti perässä. Seurue läksi ilmateitse ja minä junalla, joka olikin tehokasta työaikaa. Mennessä syntyi tiskirätti sekä sukka, ja pelatessa ja palatessa sukalle pari. Rätti jäi kiitokseksi asunnon lainaajille mahtavasta kämpästä. Eihän siellä ollut kaupungissa mitkään rahantuhlauspaikat auki pyhinä, mutta hyvässä seurassa viihtyy autiossakin kaupungissa. Sunnuntaina jaksettiin vähän urheillakin välissä, kun päästiin Shifumme salille vähän harrastelemaan taijita.




































































Tässä vain muutama uusi maisema, kaksi viimeistä kuvaamiehen räpsäisyjä. Aurinkoirvistyskuvassa allekirjoittanut kevään ekaa kertaa takitta terassilla, lattea ja rakkaat, perhoinen ja miehen aurinkolasit, makoisaa pastaa massu täysi ja kohta junaan kotia kohti, kuumassa junassa suloinen pariskunta vakoiltavana ja puolikas sukka. Oli ihan mahtava reissu kaiken kaikkiaan. Loput tunnelmakuvat täällä.

Heeei sisko pieni, Helsinkiin!

Ja sieltä takaisin. Kyllähän tuosta reissusta ehtikin jo vierähtää viikko, mutta yritän muistaa nyt edes jotain, vaikka oli tarkoitus kirjoitella hirvittävä pläjäys heti palattuani. Viime lauantaina siis hypättiin äipän kanssa kätevästi tuttavan auton kyytiin, jonka muassa matka taittui hyvin leppoisasti ja mukavasti. Pääkaupunkiimme saavuttiin jo neljän aikaan, joten oli vielä ilta peräti kulijailuaikaa. Käly liittyi seuraamme ja ehdimmä harjoittaa hieman ikkunashoppailua liikkeiden mentyä jo kiinni, ja käydä syömässä maukasta pitsaa ja pastaa, juonien sotasuunnitelmaa seuraavalle päivälle. Tyttöjen kesken piipahdimme vielä kotimatkalla rannan laivakuppilassa, josta nautiskelimme kannullisen hyvää sangriaa.


Sunnuntaina hiivimme jo kymmenen aikaan ulos ja suunnistimme kävellen Siltasaaresta aikalailla rantaa pitkin Hietalahden torille, jonne päästyämme huomasimme kellon olevan jo kaksi. Vaikka myyjät jo alkoivat keräillä pöytiään, ehdimme tehdä vielä joitakin löytöjä -mukaani tarttui valkoinen alushame, keltaiset perhoskorvikset sekä ystävälle lahjaksi baarilaukku ja helmet. Tokihan me hieman poikkesimme sinne matkatessamme mm. Kaivarin Kanuunassa, jonka vintagenurkkaus imaisi tämän tytön sisuksiinsa hetkoseksi jos toiseksikin. Niin siinä usein käy, että liikaa ihanaa tavaraa mene jo niin yli, ettei sieltä osaa sitten kaivaa mitään ihanaa itselleen. Vähän sama ilmiö, kuin kukkapuutarhalla, jossa kymmenet kukat kaunistavat toisiaan, mutta kun käteensä poimii yhden, ei se orpona niin kaunis olekaan. Ei sieltä sitten jäänyt käteen muuta kuin aika uusi Indiskan musta mekko. Osasin minä myös ihan kaupastakin ostaa jotain, nimittäin uuden uutukaisen oranssin lörppötopin sen minisestä kaupasta kuin Monki. Se oli hauska uusi vaateliike Aleksanterinkadulla, ja sen kyljessä oli toinen moinen, jonka nimi on ilmeisesti Weekday. Siellä soi Kate Bush, jonka innoittamana yllytin itseni kokeilemaan kasarityylisiä sini-valko-raitaisia korkeavyötäröisiä pillifarkkuja sovituskopista löytyneen löysän sinisen, pääkallokuvaisen t-paidan kera. Tyyli olisi ollut hurjan kivaa vaihtelua, mutta pieni vika pilasi kaiken: housuilla oli mahdotonta istua, mikä on aika elintärkeä ominaisuus vaatteelta. Ei ihmekään, kun taisivat maksaa 6e. Harmi etten tajunnut ottaa kuvaa. Ilmeisesti siellä myös painetaan sekä värjätään vaatteita paikanpäällä, koska liikkeen lavasteena oli ikkunan takana sen näköinen mielenkiintoinen työtila. Päivällä söimme maukasta texmexiä, jolloin lautaseltani katosi parempiin suihin pinaattitortillainen kanawrap, nam! Illalla vielä kiipesimme Hotelli Tornin ylimpään kerrokseen kahville. Näköala oli toden totta huikea, kuten oli pahanmakuisen kahvinkin hinta! Kaupat menivät taasen tylsän aikaisin kiinni, ja pörräiltyämme tovin keksimme lähteä kukkaketojen lävitse Linnanmäelle hurvittelemaan. Ei siellä moneen laitteeseen raski maksaa, mutta aina yksi ehdoton on vanha puinen vuoristorata, joka on joka kerta yhtä lystiä. Kilijuttiin äitin kanssa takapenkissä kuin pikkulikat konsanaan! 12 tuntia kävelemistä alkoi jo kotimatkalla hieman tuntua nilkoissa. Eikun mopilaattia ja keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuihin.


Viisastuneina kärräilimme maanantai-aamuna ratikalla Punavuoren kieppeille. Ruutu-Rouvassa piti taas käydä huokailemassa arvokkaiden vintage-ihanuuksien keskellä. Iso Roobertinkadun UFFilta löytyi syksyksi mukava villahame ja paita, jollaisen löysin omalta kirppariltamme tovi sitten erivärisenä versiona. Vastapäisestä Etolasta sitten löysin vihdoin ja viimein täydellisen vakstuukikankaan sadetakkiini! Onneksi liike oli tyhjillään, etten säikyttänyt innostuessani muita asiakkaita ulos. Takki on nyt tekosalla, siitä kerron tarkemmin pian! Fredrikinkadun UFFilta sitten kahmin itselleni jakun sekä kengät. Siellä vierähtikin tovi, kun innostuimme sovittelemaan mahtavia takkeja, joita emme kuitenkaan lopulta ostaneet. Tuo löytämäni jakku onkin hauska, kun se on kolitsikangasta ja istuu täydellisesti. Kyseisiä kenkiä oli hyllyllä ihan hitusen toisistaan poikkeavaa paria, joista toinen vei sydämeni. Ihan täydelliset kävelykengät. Pidetty vuosikymmeniä ja tulee varmasti palvelemaan minua saman verran. Ihana ystäväni antoi minulle syntymäpäivälahjakseni runon kera kenkähankinta-avustusrahaa, jonka sijoitin noihin sielukkaisiin jalkineisiin. Ostin toki uudetkin kengät, hauskat kukkalenkkarit Biancosta. Ajattelin, että se on ehkä jo oikeutettua ja perusteltua, olenhan rämpinyt vanhoilla (ei enää niin- )oranssi-vihreillä conversen lenkkareillani jo muutaman vuoden. Niistäkin sain alennusta myyjän huomattua toisen pohjallisen olevan irti. Kotona tosin huomasin toisenkin käyttäytyvän samalla lailla, joten se taitaakin olla ominaisuus eikä virhe. Ruokailu tapahtui Fredrikinkadulla sijaitsevassa kauniissa Thaimaalaisessa nimeltä Tamarin, jonka taivaallinen tofu-nuudeli -annos vei kielen mennessään. Samaisella kadulla vierailimme Kälyni Punnitse&Säästä-liikkeessä, sekä sen naapurina majailevassa valtavan ihastuttavassa teekaupassa Ounce. Kadulla toivotti tervetulleeksi pienellä sievällä pöydällä pieni sievä lasipannu jossa oli kuumaa teetä maistiaisiksi. Putiikki oli sisältä vielä ihastuttavampi ja myyjätär samaa sarjaa. Purkkeja haisteltuamme kassiini sujahti itselleni karpaloteetä sekä ystävättärelleni Kiellettyhedelmä-teetä, jonka kirsikkainen tuoksu leijailee ympäristöön huumaavana pussistakin käsin. Vieläpä piipahdimme ekomarket Ruohonjuuressa, jossa alkoi vain harmittaa, ettei meillä Oulussa ole moista liikettä. Mutta onneksi ja suureksi ilokseni tänne on ilmestynyt vihdoin ja viimein uusi ja hieno Punnitse&Säästä Kauppurienkadulle!
Illalla kävimme vielä äitin kanssa kruisereilla pyörähtämässä rantaan Helsingin jäätelötehtaan tötteröille ja lähdimme yöjunalla kotia kohti. Junavaunussa sai kiitellä hyviä löytöjään, kun lämmityksen pettäessä saattoi kietoutua kaikkiin mahdollisiin vaatteisiinsa, jotta onnistui nukkua pätkittäin hytisten.


Jäi sinne suureen pääkaupunkiimme vielä paljon kaikkea, mihin ei ehtinyt pikavisiitillämme poiketa, mutta jäipähän ensikerrallekkin tekemistä. Kaikki kuvat löytyy täältä.

Seuraavassa jaksossa: Kouluhommia & Sadetakkeja

Lomamatkailua

Pyörähdinpäs tuossa reilun vuorokauden reissun Torniossa, ja pitihän sitä hieman piipahtaa ulkomaan puolellakin, että on minullakin kerrottavaa, kun kaverit tulee lomiltaan Italiasta ja Egyptistä. Ystävättärelläni oli tosin koko päivä lapsenlikkailutöitä, mutta minähän mielelläni lähdin mukaan leikkimään. Eipäs ehditty käydä kirppareilla eikä halpakenkäkaupassa, mutta IKEAssa toki kahdestikin. Sain vihdoin kaulimen! Tottahan niitä puisia moisia piti sitten vertailla tovi tarkasti, että sai kauneimmat kuviot. Keittiönpöytä sai myös päälleen nätin vakstuukin! Mukavaa, kun nykyään vahakankaat ovat aivan toista luokkaa kuin ennen vanhaan, ja tuntuvat ja näyttävät jopa kankaalta eivätkä muovilta. Nyt passaa kutsua perheet kahaville viikonloppuna.
Poistonurkkauksesta bongasimme kauniin huonekalun, joka oli semmoinen kahden kaposen ihmisen sohva/yhden leveämmän nojatuoli, johon yksiössä asuva ystäväni ihastui. Junani oli lähtevä klo 21.20, ja kahdeksan maissa päätimme käydä vielä katsomassa, oliko kapistus siellä vielä -jos olisi, se olisi sen merkki, että se pitää raahata kotiin. Ja sieltähän se löytyi! Vähän jäi Volvon takaluukku repsolleen vaan jätesäkillä ja tonttulakilla sidottuna pysyi hyvin kiinni kämpille asti. Reippaina tyttöinä raahasimme istuimen ylös, mööpleerasimme koko yksiön uusiksi ja hyvin ehdin vielä junaankin. Konduktöörittärellä oli tainnut olla jo pitkä reissu takana, kun meinasi huijata itseään sekä minua, että pääsisin perille vasta kuudelta aamulla. En nyt sentään Helsinkiin asti ollut menossa! Vaikka toki olisin mielelläni lähtenytkin, jos sillä vajaalla kympillä olisin päässyt niin kauas.

Maanantaina kaverin vaatteita korjaillessani sain jopa vihdoin vähän kokeiltua laina-Singeriäni, ja hyvinhän se lauloi! Tuntuu aluksi vain niin ärhäkältä vekottimelta, kun on tottunut ompelemaan uudella diginäyttöisellä Berninalla. Vähän pitää vielä totutella, ennen kuin uskallan ommella silkkimekkoni. Kynsikkäätkin sain vihdoin ja viimein valmiiksi, kun virkkasin söpöt pitsit reunoihin. Kotikin niille on jo tiedossa. Vähänhän ne on eripituiset, mutta eipä sitä käsissä huomaa.