Olemme muuttaneet!

Kuvasta kiitos Katalle!

Olemme muuttaneet. Ristiin ja päikseen. Rakas ystäväni muutti seinän toiselta puolen Euroopan toiselle puolen, eikä ihanaisesta kämpästämme tehny mieli luopua, niin houkuttelin itselleni kaveriksi toisen rakkaan ystäväni! Itse hyppäsin vapautuneeseen suuuuuuren suureen huoneeseen (asunnon "olohuone") ja uusi kämppis peri pienen huoneeni pohjoissiivestämme. Saanen piettää pienen esittelykierroksen suloiseen huusholliimme!

Täällä minä nyt asustelen. Akkuna suuntaa etelään, joten minä ja kasvistoni opetellaan siristelemään ja nautimme ihanasta kevätauringosta.  

Huoneeni on tosiaan asunnon olohuone, mikä meinaa kahta lasiovea keittiöön ja eteiseen, joiden tukkimiseen hääty kehitellä valo-näkö-ääni-eristetekstiilikyhäelmät. Paksu, vanhanajan lakanakangas on ainakin toistaiseksi oikein toimiva ratkaisu. Lisäksi huone ei luonnollisestikaan sisällä vaatekaappia, vaan hankin hyllyköt huoneen kummalliseen ovettomaan syvennykseen jonka ovea näyttelee verhotanko-verhoviritelmä. Keltainen puuvillamatto on väliaikainen ratkaisu siihen asti, kunnes ehdin kutoa itselleni uuden, joka tulee todennäköisesti sekin olemaan hieman värikkäämpi yksilö. 

"Vaatehuoneen" verho:  Kontti, n. 3e, "vaatehuoneen" hyllyköt:  kierrätyskeskus, 30e, lakanakankaat ovissa: mummulta, lampunvarjostin: itse kyhätty vanhasta kehikosta ja Marimekon mekkokankaan ylijäämäpalasesta, vihreä lipasto: kirppari, matto: äitiltä lainattu, peili: Kärkkäinen, n. 20e,  kirjoituspöytä: Muurame, kälyni peruskouluaikainen joten korotettu tiilillä, sängyn runko: käytettynä edeltäjältäni, Ikea, 80e, vaahtomuovipatjat: mitälie ilmasia, ruskea lipasto: kirppari, nojatuoli: äidin löytö, ilmainen, kello: mummun vanha. Ja no, Marimekon verhokankaat ovessa ja ikkunassa ovatkin sitten ainoat arvokkaammat sisustuselementit koko huoneessa. 

Jos vähänkään on lähiaikoina vilkuillut sisustus- ja muotiblogeja ja -lehtiä, on saattanut pistää merkille vaaterekkivillityksen. Ehkä vaatekaapin pursuilusta tai asuinneliöiden vähyydestä aiheutuen pakon sanelemana, ehkä sisustuselementin muodossa, on tapana nykyisin asettaa huoneen puolelle, näkyvälle paikalle rekki, johon asetetaan ne hienoimmat, kallisarvoisimmat ja tyylikkäimmät design-vaatekappaleet. Mustat ja harmaat jakut, nahka- ja turkisliivit, valkoiset silkkipuserot, beiget kashmirneuleet, ja ehkä ne klassiset mustat korkokengät. No, itselleni syynä oli se em. pakon sanelu, ja visioni design-rekkiviritelmästä hieman lopputulosta fiinimpi. Häipynyt kämppis jätti vinttikomeroon harmaan rekin ja minäpä sen nappasin käyttöön. Siihen ripustin rakkaimpani, joista muodostuikin kokoelma, joka muistuttaa lähinnä sirkuksen takahuoneen asuvarastoa. Mutta mitäs tuosta, sehän näyttää aivan minulta itseltäni! Hankinnassa on vielä samanmallisia hengareita, vaikka nuokin toki ovat jokainen sieviä yksilöitä, mutta eivät samassa tasossa, joten vaikutelma on entistäkin sekavampi. (Vaatemuuri eristää muuten myös samalla keittiön oven valoa ja ääntä!) 

Uusi kämppikseni taas pitää aivan päinvastaisesta elinympäristöstä, kuten seuraavista kuvista huomata voitte. Valkoista sen olla pitää, sanoo hän! Ex-huoneeni näyttää jännästi paljon suuremmalta pelkistetyllä sisustuksella, kun minun sekasoppa-versionani. Kaunis se on noinkin! Seinältä kuulemma vielä puuttuu jokin seinätarrateksti. 

Keittiömme ei juurikaan muuttunut kämppisvaihdossa, ainoastaan kaappien sisältö ja ruokapöydän tuolit.  

Tuppaan tulijaisissa emännät tarjoili salaattia, kinder-piirakkaa sekä marja-juustokakkua. 

Kiitos käynnistä! 

Tissejä mekossa ja lusikoita korvissa

Pitkästä aikaa löytyi kirpparilta superkiva mekko! Voipi johtua toki siitä, ettei ole kirppareita tullu koluttua kovin kiivaasti lähiaikoina. Tämä oli yhtä ekstempore käynti kuin ostoskin. Niskassa lukee tiedot Martinette (made in Sweden) muttei ainakaan googlettamalla löydy mitään tietoa moisesta vaatemerkistä. Elikkä voin uskotella itselleni sen olevan suoraan 70-luvulta! Materiaali on hauskaa, ohutta, suhisevaa tuulipukukangasta.

Pituus on vähän hankalahko, joten tuunailin vähän (kuvien oton jälkeen) ujuttamalla ohuen kuminauhan helman valmiiseen käänteeseen, joten pituutta voi säädellä. Todennäköisimmin tulee pidettyä tuota pussihelmaista tunikamallia vyön kera. Käytännöllisyys tosin kostautuu, sillä silloin valitettavasti helmassa sijaitseva, selvimmin erottuva naishahmo piiloutuu. 

Pakko tässä näyttää myös taitavan äitini luomuksia. Kahden päivän hopealusikkakorukurssilla hän muun muassa väänsi minulle makeet korvikset pappani, eli äidin isän, lahjalusikoista (ilmeisesti 50-v lahjaksi saadut). Ensin aprikoitiin, raskiiko lusikoita uhrata askarteluun, mutta todettiin että näin ne pääsevät paremmin esille ja muistuttamaan papasta, kuin mummun ylähyllyllä pölyttyen. 

Niijja ainiin, samalla kuvia penkoessa hoksasin tehneeni jossain välissä tällaisetkin. 

Taas takkeja

Huhuu, elossa ollaan eikä hukuttu loppumattomaan sateeseen! Olen vain muuttunut tylsäksi työntekijäksi, joka hermostuneesti odottaa syksyn viipyvää neulomisvimmaansa. Yritin virkata taas ympyrämattoa ja taas kuteet loppuivat kesken ja oli muutenkin liian paksua, joten purin ja tein vessaan ihme korisysteemin joka ei toimi sekään. Siinä syksyn käsityöihmeet, wuuhuu... 

Taivaan vesi ei tunnu loppuvan koskaan. Toki se kuuluu syksyyn eikä siinä mitään, mutta ihmetyttää vain. Onneksi on kesällä hankkimani aina yhtä aurinkoinen supersadetakki. Keksin, että keväällä ompelemani takki on täydellinen vuoritakki sille, notta nyt tarkeneekin vieläpä.  Huomasin, kuinka takin taskutkin on suunniteltu niin täydellisesti, että sinne uskaltaa laittaa jopa älypuhelimen huolen häivättä. Täydellisestä taskusta löytyi muinainen Valintatalon kuitti vuodelta -83. 

Jäi sitten keväällä raportoimatta, että hurautin päällysvaatekurssilla koulussa myös toisen takin kun aikaa kerta jäi. Äitin yläkaapista pengoin vanhan patjanpääliskankaan, jonka pesinkin turhaan, sillä vanhat läikät olivat tarttuneet jäädäkseen. Kaavojen tälläilyyn meni tovi läiskiä kierrellessä. Vanhemmat opettajat tunnistivat heti patjakankaaksi, mutta luulempa ettei nuorempi väestö sitä huomaa, ja hälläkö väliä vaikka patja päällä kulkisinkin, ompahan tukeva materiaali! Vuorikangas löytyi kaupan palakopasta ja napit koulun varastosta, eli halavalla sain. Opin hurjasti ja vaikka minkälaisia niksejä, kuten napinläpikoneen käytön (sekä sen lankojen vaihdon, perusteellisesti), kauluksen, taskujen sekä vuorin ompelun niksit. Kaavat olivat itseasiassa samat kuin tuossa vihreässä takissa, mutta  lopputulos niin erilainen kuin olla ja voi. Hieman liian iso tämä itselleni on, enkä ole käyttänyt puolen vuoden aikana kuin kerran pari. 

Astia ja ompelus

Itsensä ja arkensa ilahduttaminen kauniilla asioilla täysin syyttä on asia, jota pitäisi jaksaa harjoittaa enemmältikin. Kerrankin ostin täysin turhan asian, ja jopa uutena, kalliilla suoraan kaupasta. Työtoveri nimittäin hankki pari Stockmannin juhlavuoden kunniaksi luotua Marimekko-lautasta, ja pakkohan se oli itsekin juosta heti perässä hankkimaan itsellekin yksi mokoma. Kuvio on sattumalta, epäilemättä, lempisuunnittelijani Maija Louekarin käsialaa, ja vieläpä kun kuulin astiasarjan nimen Kestit, oli ostopäätös taattu. Vaikkei lautaselle ollutkaan tarvetta, tuli se ottaa heti käyttöön vastaleivottujen sämpylöiden tarjoiluun. Ei sitä kaapissakaan kehtaa piilotella! 

 

Ja sitten aivan toisiin aiheisiin. 

Nyt koulun viimeiseen jaksoon otin kaksi vapaastivalittavaa kurssia, vaatetusalalta kumpikin, ahmiakseni kaikkea kiinnostavaa mahdollisimman monipuolisesti irti laitoksesta ennen kuin sieltä joudun poistumaan. Toisella kursseista valmistamme takkeja, ja ensimmäiseni tein melko suoraan käsityölehden ohjeista, käyttäen vanhaa verhokangasta, joka on ollut joskus seinävaatteena teinivuosieni huoneessa. Ohuen toppavuorin ja vetoketjun hankin sentään kangaskaupasta. Oli hauskaa tehdä ensimmäinen takki ikinä, taskuineen, vuorineen ja huppuineen, ja se onnisti aika hienosti. Koska kaikki muut kurssilla ovat vaatetusalan opiskelijoita, tekevät he takkiaan huolella ja hartaasti kaavoituksesta asti, joten minä ehdin vielä tehdä toisenkin -siitä lisää sen valmistuttua.

 

 Kuvassa ihana Pitsisydämen pipo 

Vuokko, vintage ja sijoitustoimet

On se kuulkaa kumma, kun hengarit vaan aina hupenee vaatehuoneesta. Kuka niitä syö? No, onneksi saapi töistä aina vaan lisää kun muistaa ottaa, ja olenkin vaihtanut kaikki samanlaisiin -ihanan järjestelmällistä! 

Koska kukaan taloutemme jäsenistä ei tunnustaudu hengarisyöpöksi, on kai tunnustettava, että hankintoja on taas tullut tehtyä. Se vain tuntuu jotenkin yliluonnolliselta ilmiöltä, koska minähän en shoppaile. Itseasiassa en ole edes kerinnyt kirpparikierroksille iäisyyksiin. Koska olen lakannut täyttämästä vaatehuonettamme tupaten täyteen ihankivoilla, yhdistelymahdollisuuttaan odottavilla vaatekappaleilla, olen keksinyt alkaa sijoittajaksi. Penni on markan alku, eiks se niin menny? Mutta hei, eikö se ole selvä asia, että jos löytää merkki- taikka vintagevaatteen pilkkahintaan, kannattaa se hankkia. Siellä se muhii omassa rekissä kuin hyvä viini, ja jos ei tule käytettyä, saa sen myytyä hyvin voitoin eteenpäin, tai vielä parempaa, voi ilahduttaa ystävää lahjoituksella.

Työni puolesta olen ilokseni tutustunut lähiaikoina Vuokko Eskolin-Nurmesniemen tuotantoon. Ajattomat, suurilinjaiset mallit, kuosit ja materiaalit selittävät tuotteiden vuosikymmenien suosion. Ei taida olla nuorison keskuudessa niinkään fanitettu, mutta varsinkin tämänhetkisten tuulahdusten aikaan Vuokon design toimii mielestäni loistavasti. Uusien hankkimisestahan ei näillä tuloilla edes haaveilla, mutta onneksi kierrätys toimii. Valitettavasti satun asumaan merkkivaatteiden kierrätysputiikin yllä, ja jalkapohjieni alla syyhyttää alati. Parina viimeisimpänä piipahduskertana on sieltä löytynyt juuri kyseisen merkkisiä vaatteita useitakin. Kertoisin mielelläni vaatteiden nimetkin jos ne tietäisin, mutta Vuokolla ei ole nettisivuja, eikä edes mallistolehtiä, enkä omista itse kirjaa, jossa tuotantoa esitellään.

Tämä puna-beessi-raitainen Vuokon mekko löytyi alakerran puodista alle neljällä kympillä. Kokokin sattui olemaan sopiva S. Sarjassamme vaatteita, joita mieshenkilöt eivät voi tajuta.
Kuultuja kommentteja:
"Jaa, ostit sitten sirkusteltan?"
"Se oli kiva se tyttö jolla oli lakana päällä."  

Tämäkin sini-beessi-raitainen paita löytyi samasta putiikista. Hintaa oli noin 17e nappilistassa olevan minimaalisen tahran takia (jota en ole edes vaivautunut pesemään, niin huomaamaton se on). Koko on XL, mutta Vuokon malleissa on se ihana puoli, että koolla ei ole väliä. 

Tämä ällönvaaleansininen Vuokon paita löytyi torikirppikseltä. Hinnan tinkasin kympistä vitoseen, kun ei enempää ollut mukana. Tämä on varsinaisesti niitä sijoitushankintoja. Jos ei sävy ala miellyttää, joutuu se kiertoon. Koko on jopa XXS, ja voin kertoa että ei puristaisi suurempaakaan tytärtä. 

 Seuraavat kaksi löytöä äitini toi tuliaisiksi Tampereen kirpparikierrokseltaan. Täydelliset vintagevaatteet irtosi kuulemma kympillä kappale, ei hassumpaa. 

Sanotaankohan tällaista housumekoksi? Jos ei tuollatavoin haarojaan levittele, ei helmaa hoksaa lahkeiksi. Kooksi väitetään niskalapussa, ja vielä mukana olleessa alkuperäisessä hintalapussa 42, mutta taitaapi koijata. Merkki on Liptex, Aug. Lipsanen Oy, joka toimi Porissa. Kyseinen kauppaneuvos Lipsanen omisti vaatetehtaan vuodesta 1930 lähtien, ja se toimi ilmeisesti 80-luvulle asti. Kyseisen vaatekappaleen syntymäaikaa sietää veikkailla, liekö 60- tai 70-luvulla.  

Tämän ihastuttavan mekon luojasta, Hyvinkääläisestä Pe-Lii Ky:stä ei internetti kerro mitään. Tässäkin mukana olleessa hintalapussa on toki yrityksen viisinumeroinen puhelinnumero... Kooksi merkitty taas hämäävä 155cm. Aikamoiset rintamuotolaskokset lasten mekkoon ommeltu. Mekkona tätä ei viitti pitää, ainakaan jos häätyy käsiä nostella, mutta kapeiden housujen kanssa toimii nätisti tunikana.

Marraskuva

Tätä mulle kuuluu. Vähintään joka kolmas lause, jonka suustani päästän, sisältää MM-sanan. Tokihan työhöni muutakin kuuluu, ja ehkäpä ne kaksi muuta joka kolmatta lausetta liittyvät jotenkin siihen myös.

Vaatevaihtajaisista löytämäni L-kokoinen raitapaita odotteli kohtaloaan ja uskallustani parisen viikkoa, kunnes eilen aamulla tarvitsin uutta jännää asustetta. Olihan se aika vinhaa repiä Marimekkoa saksilla, mutta kukapa kieltää. Ja raitapaidoissa ei ole sitä ongelmaa, että ne loppuisivat maailmasta, vaikka yhden raatelisikin. Keskiosasta paitaa syntyi ensimmäinen kieppihuivini, ja hihoista valmiit säärystimet. Vielä on pala paitaa jäljellä, vaikkapa nenäliinaksi, jos ei muuksi.





Vaatteet kun sain luotua päälleni, aamua oli vielä runsaasti jäljellä. Sähkömiehen takia herättiin aikaisin, ja töihin menin vasta yhdeksitoista. Kävin äitin aamupuurolla ja kirjastossa, ja siinä rannikolla hyöriessäni kerrankin oli kaikki osaset kohdallaan: mieletön aamu-usva, aurinko, kamera ja aikaa. Mutta... Vaikka kelit onkin pelottavan lämpöisät, eikä pakkasesta tietoakaan, niin sovitaanko, että ellei eilen satanut lunta, niin ainakin ripotteli tuhkaa taivaalta, jookos? Kameran linssini on uskomattoman häpeällisen likainen, ja valkoiset sumukuvaukset sen näköisiä. No pari kehtaan vilauttaa.





Viiminen kuva on eräältä aurinkoisemmalta syyspäivältä parin viikon takaa.

Tänään on pikkujoulut. Liikkeeseen olen jo saanut laittaa tonttuja ja muuta esille. Ei tunnu yhtään oikealta.
Tule, Lumi, tule.

Vaihdantaa

Kuukaus on vierähtänyt työssäoppimisjaksolla, joka nyt on melkein puolessa välissänsä. Harjoittelen myyntityötä ja sen sellaista mukavassa putiikissa Oulun keskustassa. Marimekon ja muiden kaunokaisten seassa työskentely on aika kauheaa, kun ei ehdi huokailultaan hengittää. Jo minä unelmatakkiin törsäsin -ehkä ihan hyväkin niin, ettei tule tuhlailtua ihan kaikkeen pieneen sievään. Ihastuttavien tuotteiden ja mukavien työkavereiden lisäksi työtä piristää ystävälliset ja persoonallisetkin asiakkaat. Laatumerkit houkuttelevat juuri sellaisia silmää piristäviä persoonia piipahtamaan puotiin.

titiMadamin karhuriipus

Töiden takia en ole ehtinyt edes kirppareille, ja vieroitusoireet jo rupesivat syyhyämään inhoittavasti, kunnes tänään himot tyydytettiin Kulttuuri Bingolla järjestettävissä vaatevaihtelukarkeloissa. Sinne vein säkillisen kamaa lattialle lojumaan ja kiertelin toisten kasoja, poistuen kangaskassi pullollaan. Paikka kun on lähellä, ajattelin viedä mahdolliset sopimattomat vaatteet takaisin kiertoon, mutta ne kaikki olivatkin mainioita löytöjä, ja saivat jäädä täyttämään jo melkoisen täyttä vaatehuonetta. Pitäis sinne vielä vintiltä raahatut talvivaatteetkin mahduttaa...
























Vihreän suomalaisen vintagemekon on valmistanut Salolainen Salonne. Keltainen polyester-paita on peräisin samalta aikakaudelta, ja valmistaja on E.Laiho Lohjalta. Ihanaa tuo, että ei tyydytty pelkkään Made in Finland -merkintään!
Kuvan mukavat vihertävät housut löytyi bingolta kanssa. Hieman pitää vyötä kiristellä, mutta eivät ainakaan purista mistään. Kuvien vyöt löytyi omasta kaapista, nekin kirpparilta taikka saatu.

Töissä on hyvä pitää myymiemme merkkien vaatteita, joten oli hieno löytö tuo hyväkuntoinen musta-valkea maripaita. Koko on L, mutta mitäs pienistä. Jellonankeltanen H&M:n trikoopaita oli myös kiva löytö, onhan tuo väri ihan Minä.



Kauhistellen olen seuraillut, kuinka ysärimuoti palaa jälleen. Uusinta Modin-lehteä selaillessani teki mieleni vähän väliä palata etusivulle tarkistamaan numeron ilmestymisvuosi. Kyllä, on se 2011. Jotkut toimivat toki loistavasti, ja itsekin voisin kokeilla (kuten vähän ehkä tuon keltaisen vintagepuseron kanssa), mutta ne yököttävät pastellisävyt ja kropan kauniit muodot hävittävät laatikkomallit! Muoti toki kiertää, ja se on ihan hauskaakin -vähän niinkuin neljä vuodenaikaa, ei ehdi kyllästyä. Pillilahkeet ja tyköistuvat alkavat näköjään taas tylsistyttää, ja hypätään ääripäästä toiseen. Kunhan nyt ei sentään piilotettaisi taas kauniita naisvartaloita olkatopattuihin laatikkojakkuihin ja pussittaviin housuihin.

Kesän kirpput

Hups, sitä on tullu näköjään taas kirppisteltyä jossain välissä. Hienoja löytöjä onkin tarttunut mukaan satunnaisilta ja puolivahingollisilta kierroksilta. Jo alkukesän hellepäivinä alkoi suora auringon porotus ahdistaa, joten päätin hankkia pitkähihaisia, mutta ohuen ohuita paitoja ihoni suojaksi. Lampsin naapurikirppikselle hakemaan yhden täydellisen, vaikkakin itselleni kummallisen värisen haitulapaidan, jonka kylkeen tarttui myös kivat ruutushortsit. Toisen, vihreän paidan (2,90e) löysin viime viikolla toiselta torilta.



Sateisemmille kesäpäiville löytyi eräällä muuten huono-onnisella kirppispiipahduksella suloiset kumpparit (4e), jotka vanhuudestaan huolimatta ovat mukavat jalassa, ja sisuskarvaakin on vielä jäljellä.




Samaisesta paikasta löytyi muutama viikko myöhemmin unelmamekko. Pitkä, kellohelmainen, vanha, retro, kukkainen, värikäs, ihana -mutta siinä oli yksi mutta: se oli tehty ilmeisesti lyhtypylväälle, nimittäin harvoin törmään vaatteeseen, joka ei minulle mahdu. No, se jäi sitten sinne odottamaan lyhtypylväitään ja luuviulujaan ja nappasin viereisen mekon, joka on oikein kiva ja vanha sekin. Hintaa leningille jäi 1,50e. Tykkään muuten tästäkin aika paljon!














Elokuu tuoksuu jo ihanasti, ja eteisessä onkin jo vähän syysuutta odottelemassa vilpoisempia kelejä. Uuden välikausitakin löysin keskellä kesää, SPRn liikkeestä puoleen hintaan, eli seitsemällä eurolla. Passeli, nätti ruskea takki kaipaa vielä kuitenkin jotain ehostusta, vaikka punaisen ONLY-mainoksen siitä jo ratkoinkin pois. Syksyn lenkkeilyyn löytyi hieno Raiskin ulkoilupuku, joka on ihan näköiseni ja kokoiseni ja tarpeellinen. Sekin oli vaivaiset 7e. Nuo seitsemät eurot kuulostaa kirpparilöydöistä paljolta, mutta laadukkaista ulkovaatteista sen maksaa mielellään. Uutena nämä saisi hyvällä lykyllä yhteensä satasella.
























Äiskän kanssa pyörähdettiin pieni kesälomareissu Ikeaan, mutta matkalla piipahdettiin Kemin ja Tornion kirppareilla. Kemistä sitten löytyikin kauan haaveilemani viinilasit, ja vieläpä mukavasti vihertävät sellaiset. Kuusi lasia lähti mukaan hintaan 2e/kpl, ja löysinpä päälle vieläpä punaisen, vanhan pellavaliinan, joka toimii oivallisesti tiskirättinä.

Kirppumetsällä

Eilen alakoin äitiä, ja tehokkaasti lyhyessä ajassa kierrettiin muutamassa hauskassa paikassa. Maakarissa hyörimme matonkuteitten seassa tovin, kunnes löytyi juuri sopivan sävyiset trikookuteet seuraavaan mattoon. Käytiin välissä syömässä kasvisravintola Etrassa, joka oli meille uusituttavuus, ja sepäs olikin oikein viihtyisä ja kätevä ruokala, jossa saa hyvän, kotoisan ja edullisen kasvisruoan lisäksi mukavaa palvelua ja vieläpä pyörähtää pienessä luomuruokapuodissa. Massut killillään mutta ähkyttöminä eksyttiin vielä Oulun Limingantulliin ilmestyneelle uudelle, kivalle kirpparille nimeltään Järkikirppis. Tottakai siellä vielä uuttuuttaan ammottaa osa pöydistä tyhjyyttään, mutta tavara, joka sinne on jo päätynyt, on laatukamaa ja tilakin on hauska. Tottakai olen mielissään, kun löytyi äitille pari paitaa ja minullekin kaksi uutta mekkoa! Näistä olen huippumielissään:

Kukkamekko, 2,50e, nauhakiristys selässä ja mukava ja ihana!

6e, ehkä kiinasta (ainakin kokolappu lukee kiinaksi), muka kokoa 155cm mutta vyötäröltä sais olla vieläkin tiukempi. Tuntuu päällä siltä, että on hankala liikkua, mutta ihan oikeasti ei puristakaan mistään ja kädetkin liikkuu sulavasti. Täydellinen muotoilu siis ja sitäpaitsi Supersöpö!