Ryijyjä kesäksi

Edellinen ompelus Marimekko-kankaasta oli hame, ja kankaan nimi Raanu. Pakko oli ostaa myös sen kaveria, Ryijyä, vaikken vielä ollutkaan päättänyt, mitä siitä syntyy. Pari kuukautta sitten tein siitä itselleni toisen Minuuttimekon Surrur-kirjan ohjeella. Yksinkertaisessa mallissa itse hieno kangas pääsee aina näkymään parhaiten, ja hyväksi havaittuun mekkoon kangasta uskaltaa alkaa huoletta leikkomaan. Tästä tein hieman hoikemman version kuin edellisestä. 

Vappuna törmäsin tyttöön, jolla on harvinaisen erinomainen mekkomaku! Hän ihastui niin mekkooni, että tilasi itselleen saman mallisen. Ja kun puolentoista viikon päästä heitti minulle valitsemansa kankaan, sattui se olemaan juuri sama kuin itselläni -sitä hän ei enää tarkasti muistanutkaan. Vähän eri kohdasta kangasta toki ovat, ja hän halusi juhlavamman, satiinisen niskarusetin omaansa. 

Minun

Hänen

Pikahame ja vuoden vanttuut

Sanna Annukan uudet kuosit valloittivat minut ja innostuin ompelemaan nopeimman mahdollisen hameen Raanu-kankaasta. Hulpioreunat yhteen, alareunan käänne ja yläreunaan kuminauhakuja -ei upea kangas sen kummempia vaadikaan. 

Vaalinvalvojaisten aikana sain jopa aikaiseksi neuloa peukalot alulapasiin, jotka aloitin muistaakseni vuosi sitten ohuesta Dropsin alpakkalangasta. Keltainen loppui kesken, ja vaikka itseasiassa tuosta oranssisormisesta tulikin hauskempi, en todellakaan ala enää purkamaan keltaista lapasta -niin sietämätöntä kakkosen puikoilla tikuttamista tuo oli. Ja tosiaan alulapasiksi nämä kuitenkin tulevat eivätkä mihinkään näy. 

Kokeilin neuloa myös turbaanimyssyä, jota pitää vielä ehkä hieman fiksailla. Järkevää kuvaa siitä ei saa millään ihmeellisen muotonsa takia. Ohje kuitenkin toimii, siitä ehkä myöhemmin lisää jos aikaiseksi saan. 

Kirgiisiä ja Kippistä

 Pitkästä aikaa jouti ystävättären kans kirpparille. Vaikka paikka on suuri, ostokseni jäivät kunniakkaasti yhteen kangaspalaan. Kyseessä ei sentään ole mikä tahansa riepu, vaan Marimekon pellavaa Maija Isolan Kirgiisi-kuosilla. Keskeltä kuviota on toinen laita menty leikkaamaan, mutta ei haittaa, 9 euron väärti oli silti. Heti kotiin kerittyäni hujautin kankaasta itselleni tunikan, ja loppukankaasta riittää vielä huiviksi. Pellavaisia asioita olenkin metsästellyt, ja nimenomaan pellavahuivista olen haaveillut tässä jo tovin. 

Enitenhän rakastan Louekarin kuoseja, ja eritoten tätä Kippistä olen ihastellut. Puuvilla-pellavaista metrikangasta ostin pakalta sen verran, että sain pari pyyheliinaa keittiöön, vihdoin! Sekä tunikassa että liinoissa on tottakai hulpioreunan tekstit jätetty mahdollisimman komeasti näkyviin, ja huivipalakin sattuu olemaan kätevästi tekstikohdasta, eikä vaadi kuin reunojen huolittelun. 

Siirtolapuutarhuritar

Jos vielä oli jollekin epäselvää, mikä olikaan lempparikuosini, se selvinnee viimeistään nyt. En ole vuoden aikana lainkaan kyllästynyt tuijottelemaan sekä nukkumattia odotellessa että aamuaurinkoon herätessä samaa kangasta, ja joka kerta sitä muille myydessäni huokailen kateudesta. Vihdoin tein siitä mekonkin itselleni, ja samalla kertaa vihdoin toteutin suunnitelmani valmistaa Surrur-kirjan minuuttimekko. Ohje on hurjan helppo, ja varmasti valmistukseen olisikin kulunut vain tuo luvattu minuutti, jos ei olisi joutunut odottamaan seuraavan päivän nappikikkareissua. 

Tykkään hirveästi siitä, miten etukappale sattuikin osumaan kuvion ja signatuurin kannalta  täydellisestä kohdasta. Helmaa ei siis tarvitse kääntää kun sen tähtää hulpioreunaan, ja hihansuut sekä pääntie kantataan nauhalla, joka jää niskaan rusetille solmittavaksi.

 Parille sankarittarelle on tullut askarreltua taas onnittelukortit Marimekon mainoksista. Myös omien juhlieni kutsukortit toteutin samoin, mutta ne lähtivät sukuloimaan ennen kuin ehtivät kameran eteen. 

Kangasvarastot alkavat uhkaavasti kasvaa, joten muutto vaatehuoneen ylähyllyn pahvilaatikosta olohuoneen arkkuun tuli ajankohtaiseksi. Kehrä auttoi, tottakai, tarkistamalla että maja oli sopiva arvokkaille tilkuillemme. 

Astia ja ompelus

Itsensä ja arkensa ilahduttaminen kauniilla asioilla täysin syyttä on asia, jota pitäisi jaksaa harjoittaa enemmältikin. Kerrankin ostin täysin turhan asian, ja jopa uutena, kalliilla suoraan kaupasta. Työtoveri nimittäin hankki pari Stockmannin juhlavuoden kunniaksi luotua Marimekko-lautasta, ja pakkohan se oli itsekin juosta heti perässä hankkimaan itsellekin yksi mokoma. Kuvio on sattumalta, epäilemättä, lempisuunnittelijani Maija Louekarin käsialaa, ja vieläpä kun kuulin astiasarjan nimen Kestit, oli ostopäätös taattu. Vaikkei lautaselle ollutkaan tarvetta, tuli se ottaa heti käyttöön vastaleivottujen sämpylöiden tarjoiluun. Ei sitä kaapissakaan kehtaa piilotella! 

 

Ja sitten aivan toisiin aiheisiin. 

Nyt koulun viimeiseen jaksoon otin kaksi vapaastivalittavaa kurssia, vaatetusalalta kumpikin, ahmiakseni kaikkea kiinnostavaa mahdollisimman monipuolisesti irti laitoksesta ennen kuin sieltä joudun poistumaan. Toisella kursseista valmistamme takkeja, ja ensimmäiseni tein melko suoraan käsityölehden ohjeista, käyttäen vanhaa verhokangasta, joka on ollut joskus seinävaatteena teinivuosieni huoneessa. Ohuen toppavuorin ja vetoketjun hankin sentään kangaskaupasta. Oli hauskaa tehdä ensimmäinen takki ikinä, taskuineen, vuorineen ja huppuineen, ja se onnisti aika hienosti. Koska kaikki muut kurssilla ovat vaatetusalan opiskelijoita, tekevät he takkiaan huolella ja hartaasti kaavoituksesta asti, joten minä ehdin vielä tehdä toisenkin -siitä lisää sen valmistuttua.

 

 Kuvassa ihana Pitsisydämen pipo