Matto ja sen pikkukaveri

Muutin vuoden vaihteessa yksiöön, joka ilmenikin sitten niin suureksi, että ei meidän tavallisilla kangaspuilla viittinytkään lattioille loihtia koristusta. Sisustusliikkeiden matot tuntuivat epälaadukkailta, epäsopivilta ja nekin turhan pieniltä. Jo ehti iskeä epätoivo ja turhautuminen, kunnes hurautimme Kempeleen mattokutomoon. Monasti oomma sieltä kutteita ostanu, mutta tällä kertaa päätettiin tilata iso kunnon matto. Vähäsen aikaa pyörittyäni kehkeytyi päässäni visio värikkäästä mutta rauhallisesta matosta, joka piirrettiin paperille ja jäätiin jännäämään lopputulosta. Palvelu oli mainiota ja hinta kohdillaan!  

Alempi iso matto  (157 x 250 cm) on siis tilattu, ja samalla hankin saman värjäyserän kuteita ja paukuttelin eräänä lomapäivänä sille pienemmän, veikeän kaverin. Siitä oli määrä tulla parimetrinen, mutta unohdin ottaa huomioon, että kyseisellä sidoksella kudetta uppoaa normaalia enemmän. Noh, ihan passeli pikkumatto (92 x 157 cm) kuitenkin tuli.  

Muistattekos tämän muumi-lakanoista tekaisemani, ensimmäisen mattoni tasan viiden vuoden takaa? Eteisen matosta tulikin keittiön matto, sillä se on kuin nakutettu millilleen pieneen köökiini! 

Käänsin tänään esille Pohjoista voimaa -kalenterin maaliskuun sivun, ja kappas, siellähän on sähkökaappi joka porukalla maalattiin lukion kuviskurssilla vuosia sitten.  

Lopuksi vielä silmänruokaa asuntoni ulkopuolisesta maailmasta :) 

Olemme muuttaneet!

Kuvasta kiitos Katalle!

Olemme muuttaneet. Ristiin ja päikseen. Rakas ystäväni muutti seinän toiselta puolen Euroopan toiselle puolen, eikä ihanaisesta kämpästämme tehny mieli luopua, niin houkuttelin itselleni kaveriksi toisen rakkaan ystäväni! Itse hyppäsin vapautuneeseen suuuuuuren suureen huoneeseen (asunnon "olohuone") ja uusi kämppis peri pienen huoneeni pohjoissiivestämme. Saanen piettää pienen esittelykierroksen suloiseen huusholliimme!

Täällä minä nyt asustelen. Akkuna suuntaa etelään, joten minä ja kasvistoni opetellaan siristelemään ja nautimme ihanasta kevätauringosta.  

Huoneeni on tosiaan asunnon olohuone, mikä meinaa kahta lasiovea keittiöön ja eteiseen, joiden tukkimiseen hääty kehitellä valo-näkö-ääni-eristetekstiilikyhäelmät. Paksu, vanhanajan lakanakangas on ainakin toistaiseksi oikein toimiva ratkaisu. Lisäksi huone ei luonnollisestikaan sisällä vaatekaappia, vaan hankin hyllyköt huoneen kummalliseen ovettomaan syvennykseen jonka ovea näyttelee verhotanko-verhoviritelmä. Keltainen puuvillamatto on väliaikainen ratkaisu siihen asti, kunnes ehdin kutoa itselleni uuden, joka tulee todennäköisesti sekin olemaan hieman värikkäämpi yksilö. 

"Vaatehuoneen" verho:  Kontti, n. 3e, "vaatehuoneen" hyllyköt:  kierrätyskeskus, 30e, lakanakankaat ovissa: mummulta, lampunvarjostin: itse kyhätty vanhasta kehikosta ja Marimekon mekkokankaan ylijäämäpalasesta, vihreä lipasto: kirppari, matto: äitiltä lainattu, peili: Kärkkäinen, n. 20e,  kirjoituspöytä: Muurame, kälyni peruskouluaikainen joten korotettu tiilillä, sängyn runko: käytettynä edeltäjältäni, Ikea, 80e, vaahtomuovipatjat: mitälie ilmasia, ruskea lipasto: kirppari, nojatuoli: äidin löytö, ilmainen, kello: mummun vanha. Ja no, Marimekon verhokankaat ovessa ja ikkunassa ovatkin sitten ainoat arvokkaammat sisustuselementit koko huoneessa. 

Jos vähänkään on lähiaikoina vilkuillut sisustus- ja muotiblogeja ja -lehtiä, on saattanut pistää merkille vaaterekkivillityksen. Ehkä vaatekaapin pursuilusta tai asuinneliöiden vähyydestä aiheutuen pakon sanelemana, ehkä sisustuselementin muodossa, on tapana nykyisin asettaa huoneen puolelle, näkyvälle paikalle rekki, johon asetetaan ne hienoimmat, kallisarvoisimmat ja tyylikkäimmät design-vaatekappaleet. Mustat ja harmaat jakut, nahka- ja turkisliivit, valkoiset silkkipuserot, beiget kashmirneuleet, ja ehkä ne klassiset mustat korkokengät. No, itselleni syynä oli se em. pakon sanelu, ja visioni design-rekkiviritelmästä hieman lopputulosta fiinimpi. Häipynyt kämppis jätti vinttikomeroon harmaan rekin ja minäpä sen nappasin käyttöön. Siihen ripustin rakkaimpani, joista muodostuikin kokoelma, joka muistuttaa lähinnä sirkuksen takahuoneen asuvarastoa. Mutta mitäs tuosta, sehän näyttää aivan minulta itseltäni! Hankinnassa on vielä samanmallisia hengareita, vaikka nuokin toki ovat jokainen sieviä yksilöitä, mutta eivät samassa tasossa, joten vaikutelma on entistäkin sekavampi. (Vaatemuuri eristää muuten myös samalla keittiön oven valoa ja ääntä!) 

Uusi kämppikseni taas pitää aivan päinvastaisesta elinympäristöstä, kuten seuraavista kuvista huomata voitte. Valkoista sen olla pitää, sanoo hän! Ex-huoneeni näyttää jännästi paljon suuremmalta pelkistetyllä sisustuksella, kun minun sekasoppa-versionani. Kaunis se on noinkin! Seinältä kuulemma vielä puuttuu jokin seinätarrateksti. 

Keittiömme ei juurikaan muuttunut kämppisvaihdossa, ainoastaan kaappien sisältö ja ruokapöydän tuolit.  

Tuppaan tulijaisissa emännät tarjoili salaattia, kinder-piirakkaa sekä marja-juustokakkua. 

Kiitos käynnistä! 

Talven tunnelmaa

Talvi se saapui Oulun Tuiraankin. Kuva on vähäluminen tämän hetkiseen tilanteeseen verrattuna, mutta kaunis ensihuurre oli se. Kukkia olla pitää sentään talvellakin. Neilikoista on tullut suosikkejani. Ihania, värikkäitä ja pitkään pärjääviä. 

Marraskuu tarjoili hauskoja, yllättäviä valopäiviä, silloin kun niistä ehti nautiskella sen muutaman tunnin vuorokaudessa. Kuvasta huomaa, miten tiskaus jäi kesken kun hääty lähtä tonkimaan kameraa esille. Pohjoispuolen kylmävaloisesta huoneestani käsin ihasteltuna eteläinen keittiö kylpee tulisessa valossa. 

Metästimmä pyöreää pöytää nettikirppiksiltä ja johan tärppäsi. Tukeva 70-lukulainen, keskeltä superkätevällä mekanismilla leventyvä pöytä irtosi parilla kympillä. Maalausinnostusta odotellessa nautimme peittävistä tuukeista. 

Tasan kuukautta ennen jouluaattoa keittiömme puettiin joulutunnelmaan. Koko projekti itseasiassa lähti siitä, kun viritin naurettavan mutta sympaattisen pitsilampunvarjostimen keittiön paljaalle lampulle. (Käsityöblogeissahan ruukataan jakaa ohjeita. Tässäpä: Viritä ympyräksi harsitun mummon pitsikapan yläreunaan rautalanka, ja ripusta häkkyrä hatarasti suurin piirtein suoraan ompelulangalla lampun johtoon. Älä anna vieraiden istua sillä puolen pöytää, josta näkyy saumapuoli, tai pitkän ihmisen kävellä lampun alta.)

No, sitten vaihdettiin verhot. Ja siitäpä se tohina syntyikin. 

Laskeskelin, että taitaa olla hämmästyttävän monta vuotta viimeisimmästä kuusenkoristelustani, sillä meillä on jo vuosia vietetty aikuisten minimalistisempaa joulua. Hienosti passasi tähän kämppisten yhteiskuuseen kummankin lempparikoristeet sulassa sovussa. 

Joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina kutuin vanhempani ja ainokaisen isovanhempani marjapiirakka-kahaveille. Kyllähä mummu tykkäs, kun oli esillä vaikka mitä hänen käsitöitään, kuten muun muassa nuo pitsiverhot, pitsilamppu sekä paperinarukukka ikkunalaudalla. Toivat lisää ihania neilikoita! 

Pirtsakka keittiönmatto

Kerrankin tein maton ihan ittelleni. Edellisessä asunnossa ei tehnyt mieli peittää ihania puulattioita matoilla, mutta tämä uusi keittiö kaipasi lisää väriä ja laminaattilattiat peittoa. Paukutin maton malttamattomana parissa päivässä, ihan räsyjä käyttäen. 

Kirgiisiä ja Kippistä

 Pitkästä aikaa jouti ystävättären kans kirpparille. Vaikka paikka on suuri, ostokseni jäivät kunniakkaasti yhteen kangaspalaan. Kyseessä ei sentään ole mikä tahansa riepu, vaan Marimekon pellavaa Maija Isolan Kirgiisi-kuosilla. Keskeltä kuviota on toinen laita menty leikkaamaan, mutta ei haittaa, 9 euron väärti oli silti. Heti kotiin kerittyäni hujautin kankaasta itselleni tunikan, ja loppukankaasta riittää vielä huiviksi. Pellavaisia asioita olenkin metsästellyt, ja nimenomaan pellavahuivista olen haaveillut tässä jo tovin. 

Enitenhän rakastan Louekarin kuoseja, ja eritoten tätä Kippistä olen ihastellut. Puuvilla-pellavaista metrikangasta ostin pakalta sen verran, että sain pari pyyheliinaa keittiöön, vihdoin! Sekä tunikassa että liinoissa on tottakai hulpioreunan tekstit jätetty mahdollisimman komeasti näkyviin, ja huivipalakin sattuu olemaan kätevästi tekstikohdasta, eikä vaadi kuin reunojen huolittelun. 

Virkkausinto

 Eräänä virkeänä lauantai-iltana päähäni pälkähti yrittää uudelleen värkätä virkattu matto. Edellistä yritin vuosi sitten muovisäkeistä leikatusta suikalekuteesta, mutta järkihän siinä lähti ja lisäksi en kyennyt etenemään ohjeen neljännettä kierrosta pidemmälle. Tuossa ystäväiseni kertoikin ihmetelleensä, miksen minä ole vielä näihin hurahtanut, vaikka joka paikassa virkattuja mattoja nykyään tyrkytetään -design-sisustusliikkeistä käsityöputiikkeihin. 

Tällä kertaa ohjeen kanssa ei ollut mitään ongelmia, materiaalin riittämättömyyden kanssa sen sijaan oli. Huoneittemme nurkissa pölyä keräävät matonkuteet joko pieninä kerinä tai vastaavasti purkaantuneina lieroina, pääteltyjen mattojen jämät kun tulee heiteltyä kissalle (kuten myöskin karkkipaperit ja muut hauskat roskat). Nämä pienet nykeröt eivät riittäneet alkuunkaan, tai ehkä juuri siihen, ja kun surullisen kehrääjän lelut olivat uhrautuneet emännän käsityöpuuskahdukseen, vaatehuoneen ylähyllyn laatikosta löytyi pari vuotta sitten samalla tekniikalla aloitettu, samoihin syihin topannut korin pohja. Niiden avulla pääsin 21-kierroksisen ohjeen kymmenennelle riville. Ehkä tämä oli taas kerran harjoituskappale, ja seuraavaan jopa riittää kuteet pidemmälle. Kolmas kerta toden sanokoon. 

PS. Kotona on kivaa!

Sisustustutustus

Muuttotoimenpiteet suoritimme kolme ja puoli viikkoa sitten, ja kun eilen istahdin uutukaiselle sohvallemme, päätin sisustuksen nyt olevan tällä erää valmis. Verhot ja taulut ne tekevät kodin. Lisäisin normaalisti listaan ehdottomasti myös matot, mutta meillä sattuu olemaan niin ihanaiset lattiat, ettei niitä sovi millään ylimääräisellä peittää. Ainut kunnon lattianlämmitin huushollissamme on tuo ennenkin hehkuteltu ryijy, niin, ja pieni kissarallisurffimatto.
























Oleskeluhuoneen puolelle löytyi täydellinen kukkaköynnöksinen viskoosinen verhokangas Eurokankaasta. Makoilupuolelle törsättiin Marimekkoa. Ihastuin sini-vihreään Siirtolapuutarha -kuosiin, ja meinasin kankaan leveään ikkunaan kapaksi, kunnes tulin järkiini ja ompelin onnekseni tarpeeksi isosta palasesta kaksi sivuverhoa, jolloin kangasta ei tarvinnut haaskata tippaakaan.




Kirpparilta -eikun anteeksi kierrätystavaratalo Kontista löytyi sitten taasen vaikka ja mitä, kuten puuhengareita puolella eurolla kipale, 4 verhoa pari euroa kipale sekä juuri oikean kokoinen palanen verhoilukangasta tuoleihin alle vitosella. Serkku tosiaan kunnosti veliseni vanhat keittiön tuolit ja me äipän kanssa niittailtiin kankaat päälle. Yksi tuoli tuli meille maksamaan täten vaivaiset 1.13e.

Kaikeksi onneksemme taidemuseo ei ole ääretön, joten jäi meillekin valinnanvaraa ja seinätkin saivat täydellisen viimeisen silauksen taiteesta. Keittiön pöydälle vielä mummun kutoma ripsituuki ja eiku oleskelemaan kuin kotonamma!




Paljon on tavaraa ja huonekaluja heitetty menemään, mutta uusina ei olla hankittu kuin sohva ja kolme verhoa. Kaikki muu on saatu, kierrätetty ja vaihdettu. Ainiin, vielä ennen hämärää pitäisi makuuhuoneen lamppu hankkia, mutta ainahan sitä pitää jotain puuttua.



Lissää kuveja