torstai 25. helmikuuta 2010

Pienen elämän suuria päätöksiä

Hassua! Mieleltäni olen pirteä, kehoni jumittaa alkavan flunssan kourissa, ja järki sen kun seisoo siinä välillä. Vaikka mitä kyllä siis jaksaisi puuhailla, mutta kroppa ja järki sanoo että eipä jaksakaan. Onpahan hyvä syy viivyttää suihkukaivon puhdistamista. Miksi lie jumissa, vaikka ihan vasta sen aukasin. Noh, aina olen haaveillut omasta kylpyammeesta, niin siinäpä se tulee sitten kätevästi, kun ei anna veden laskeutua välillä vaan kahlaa suihkuvesissään. Iu.

Koulussa jaksoin toki käydä. Pääsin sitomaan lointa ikat-värjäystä va
rten, mikä oli mukavaa puuhaa. Kamerahan tietenkin jäi kotiin, kun en tajunnut edessäni olevan jännän päivän. Onneksi opettaja oli saanut hankittua koululle ihanan uuden kameran (Canon eos 450D! Edellinen kamera oli jokin hirvittävän surkea vekotin), ja silläpä tietenkin leikin huoletta samalla töitä touhuillessani, kun ei mihinkään ole kiire. Eipä siis jäänyt tämäkään kertomus kuvamateriaalitta!

Edessäni on yksi elämäni vaikeimmista valinnoista: ensi vuoden vapaasti valittava kurssi. Seuraavista mitä mielenkiintoisimmista kursseista saa valita vain yhden! Huovutus, korutyöt, kultaus, paperinvalmistus, entisöinti, koristemaalaus, puuintarsia, kirjonta, lasten juhlavaatetus, sovitusnukke, värjäys ja kankaanmaalaus, sorvaus sekä vaatteita trikoosta. Huokaus. Pitänee arpoa valintani, koska minulle on ihan sama mille noista mielenkiintoisista kursseista päädyn, vahvistetut tietenkin mielenkiintoisiakin mielenkiintoisempia. Oikeasti meidän koulu on aika paras, kun miettii, että siellä saa harrastaa mitä haluaa (melkein, periaatteessa, pieniä rajoituksia lukuunottamatta...) ja saa siitä vielä opintotukea. Kansalaisopiston tai vastaavan käsityökursseille kun menee, saa maksaa itsensä kipeäksi opetuksesta ja tiloista. Olen jo alkanut haaveilla kunnon mattojen teosta. Sidoskin on jo valittuna. Kunpa saisin pian mahdollisuuden semmoisia paukutella! Kynsikkäät ovat olleet jo jonkun aikaa pitsireunuksia vaille valmiit, mutta aloin neuloa ukkoselleni paksua sini-harmaa -raidallista kaulahuivia, kun teki mieli tehdä välillä jotain vähän suurempaa kynssikkäiden näperryksen jälkeen. Ehkä joku päivä jaksan pitsit virkata ja ottaa kuvan.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Kuulumisia, kuuluuko!

Värjäilykokeilut jatkuivat eilen, kun värjäsimme silkkivillalankoja. Hauskoja kippuralankoja olikin, kun oli tehtaalla käynyt vahinko ja lanka kierretty väärin. Neljän tunnin koulupäivä oli leppoisa, kun ilmeisesti pakkasen takia kouluun asti selviytyi vain neljä tyttöstä ja opettaja. Senttiä vaille valmiit kynsikkäät, joita taas odotellessa neuloin, selvisivät jälleen kerran valkeina, kun padasta ei onneksi vihreää lientä lentänyt. Seuraavaksi kokeilemme ikat-värjäystä, ja niistä langoista teen äiskälle shaalin. Ajattelin koettaa tällä kertaa erilaista värimaailmaa, kun kerta en tee työtä itselleni. Oli siinä itselläni ainakin ihmeteltävää, kun edessäni seisoi harmaata, sinistä sekä violettia villalankaa. Ihania sävyjä kyllä löytyi hyvin miellyttävästä langasta. En malta odottaa sitäkään työtä! Ensi viikolla sentään pääsen touhuamaan jo näytetyötäni, eli pellavaliinaa.

Räsymatto pääsi vihdoin kotiin ja omalle paikalleen! Epäilyksistäni huolimatta se passaa eteiseemme hyvin, eikä edes kovinkaan kurottele olkkarin puolelle. Laminaattilattialla se on liukas kuin mikä, ja aina rutussa kun Kehrä vetää rallia. On silti hyvä olla taloudessa yksi räsymatto, jota kissa saa raapia ihan vapaasti, kun eihän ne siihen tarkoitukseen tehdyt raapimispuut koskaan kelpaa.

Pitäisi päästä joku päivä penkomaan kirppareille tuunattavia juttuja. Mummu sai tuttavamummultaan pari rasiallista vanhoja nappeja, jotka äiti tietenkin haali itselleen, ja minähän kävin ronkkimassa parhaat päältä itselleni, levitin rasia kerrallaan keittiönpöydälle ja heittelin omaan törppööni kauneimmat, oudoimmat, värikkäimmät ja kiiltävimmät, sekä varmasti pari arvokasta antiikkinappiakin.

Vähäsen vielä voisin kehuskella lauantaikokkailuillani. Pyöräytin sitruunamehulla ja sitruunapippurilla maustetun lohikimpaleen vuokaan, ja päälle loruutin chili-tomaattimurskaa, vakosipulia, fetaa, paprikaa ja punasipulirenkuloita. Uunissa mehustuttuaan tämä pläjäys tarjoiltiin keitettyjen pottujen ja bataattien kera. Nyt saunaan ja sitten leffaan!

tiistai 16. helmikuuta 2010

Linum usitatissimum

Aurinkoista laskiaistiistaita! Vaikka ainakaan vielä en ole aikomassa omaa pellavapeltoa kylvää, tekisi silti mieli käydä laskemassa mäki tai kaksi ja ennustaa pitkiä pellavaliinoja. Viikon päästä kyllä alan kutoa pellavaliinaa, muttei siitä saa tulla pidempää kuin 160cm.

Ovathan tyttäret muistaneet pitää lettinsä auki ja hiuksensa hulmuten tänään? Minun oli tarkoitus ihan tahalleni pitää auki, vaan tottahan unohdin aikomukseni, mutta onneksi vahingossa tuli aamulla levitettyä kiharat heilumaan. Laskiaisesta lähtien on ruukattu paastota pääsiäiseen asti, ja sen aikaa välttää lihan syöntiä. Paasto nyt ei tule kohdallani kuuloonkaan, mutta kaippa sitä voisi vielä entistä enemmän syödä pupunruokaa.

Tässäpä muitakin laskiaisperinteitä tutkiskelin. Wikipedia kertoi, että: "Laskiainen säilyi talonpoikaisena työnjuhlana ja ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluvana päivänä. Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden." Tämän näköjään aavistellen karkasin -tottakai luvan kanssa- koulusta jo puolilta päivin, kun eivät tekemistä minulle keksineet. Aamu meni koululla pellavasta tietoja hakien. Materiaaliopin tehtäväksemme on määrätty tutkia pellavaa.

Heh, tulipas taas semmoista tekstiä, että saapi taas epäillä uskomattomuuttani. Enhän minä mihinkään tiettyyn uskokaan, mutta vanhat uskomukset ja tavat ovat mukavia ja niitä ajatellen ja noudatellen osoitan kunnioitustani perinteisiin.



Lämmin paita liinainenkin
oman äidin ompelema

Vilu on vaippa villainenkin

vaimon vierahan tekemä

-Kanteletar

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ylikoulua

On se edelleenkin niin kurjaa, kun ei saa olla koulussa niin paljoa kuin haluaisi. Tänään määräsi lukujärjestys olemaan koulussa klo 8-12, vaan päiväpä venyi sitten jo sinne kolmeen, kun piti hakata vielä matto valmiiksi. Aivan kokonaan en sitä vielä ehtinyt puista saada pois, kun opettajat tulivat hätistelemään kotia. Toissapäivänä astui voimaan uusi sääntö, että turvallisuussyistä eivät opiskelijat saa työskennellä koulussa ellei paikalla ole opettajaa. Okei, ihan ymmärrettävää, ja esimerkiksi puupuolella asiat ovat toisin, vaan suurimpia vahinkoja, joita normaalissa kutomotyössä yleensä sattuu, on polvien potkaisu rautatappeihin ja se kun langat hiertää sormet rakoille (kuten tänäänkin kävi kalalankaa solmiessa). Suunnitteluluokassa voi kyllä peräti saada paperihaavoja.

Ehkä se olikin ihan
terveellistä, etten saanut jäädä sinne vielä tunniksi (koulu menee perjantaisin kiinni jo neljältä). Lähtiissä vasta huomasin, että taisi jo väsyttää. Varsinainen kouluaika käytettiin koulun kaapeista löytyneitten 30 vuotta käyttämättömänä lojuneiden villalankojen värjäykseen. Niin saivat tylsät beessit ja hailakat vaaleanpunaiset vyyhdit uudet värit! Voi, oli hauskaa ja leppoisaa vahtia monta tuntia porisevaa pataa ja välillä hämmentää. Oli ehkä hieman uhkarohkeaa neuloa valkoisia kynsikkäitä siinä samalla, mutta onneksi pysyivät valkosina ja oranssi liemi pysyi kattilassa. Jep, ylläri, värjäsin omani oranssiksi... Ja ihana väri tulikin! Kaikilla muillakin kyllä tuli mahtavia sävyjä. Eikun odottelemaan, mitä opettajat keksivät niistä teetättää.

Edessä on piiiitkä viikonloppu kouluun pääsyä odotellessa, ja sitä, että saa maton pois puista. Onneksi on ihania tekemisiä viikonlopuksi. Huomenna testaamme kaveriporukalla pannariravintola Renesansin ja käymme katsomassa YOT:n näytelmän. Sunnuntaina on Kiinalainen uusivuosi ja siihen liittyen toivottavasti kaikkea hauskaa. Vielä jos jaksaa niin laskiaispullia voisi pyöräyttää!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Made in Bangladesh

Afrobic, sieltä kotiin hölkkäily sekä venyttelyt veivät melkein hengen, mutta eipä auta valittaa. Vielä on pakko kirjoittaa paatosmainen vuodatus.

Alustanpa tässä tarinaani hieman päivän tapahtumalla. Olen nääs jo hetken aikaa tarkastellut mustaa lemppari peruspaitaani jonka hankin vuosia sitten H&M:ltä, jotta kohta olisi eläköitymisen aika. Se on palvellut hyvin ja laatu on ollut yllättävän hyvä, mutta nyt kuitenkin urheasti palvellut rääsy alkaa menettää voimiaan, reikää ilmestyy ja kankaasta alkaa näkyä läpi. Siispä olen suunnitellut ostavani uuden moisen. Tänään em. liikkeessä jaeltiin "Tällä viikolla -20% kaikista tuotteista!!!" -lappusia ja päätin hyödyntää tarjouksen. Montaa paitaa pyörittelin, ja kun vihdoin löysin sopivan, pyörittelin vuorostaan sitä moneen kertaan arpoen, tarvitsenko/raskinko/tahdonko sitä. Kyllähän minulla noita paitoja on ja vanha vielä menettelee ja ja ja. Noh, kallis ystävättäreni vähän naljaili rääsyläiseksi reikäpaidaksi, niin rohkenin. Lopulliseksi hinnaksi jäi reilut 7 euroa.

Venyttelytuskan harhauttamiseksi katson aina samalla telekkaria, ja keskiviikkoisin vuorossa on ohjelma nimeltä Verta, hikeä ja T-paitoja. Juonena on, että muutama muotialalainen ja shoppaholiikki britti-nuori matkustaa Intiaan ottamaan selvää, mistä heijän vaatteensa oikein tulevat. Siellä he vierailevat haisevissa slummitehtaissa, kauhistelevat lapsityöläisiä ja raatavat puuvillapelloilla. Jos aikaisemmin päivällä ei ollut huono omatunto paidan ostamisesta, niin nyt on. Tekisi mieli repiä se ja tuikata tuleen -ei siksi etten arvostaisi pikku kätösten työtä, vaan itselleni kostaen.

Sitten, kun miettii, että mitä sitä nyt enää voi pitää päällänsä, kun pitää miettiä kaikkia tekijöitä ja osapuolia tasavertaisesti, niin taitaisi näillä pakkasilla vähän palella. Itse tehtyhän se on ehdotonta, mutta kun ne kangaskaupan kankaatkin on tehty just siellä, missä pippuri ja halpapuuvilla kasvaa. Pitänee siispä alkaa kutoa itse kankaat kotimaisista langoista ja ommella vaatteet sitten niistä. Tai jos ei jaksele aina nähdä moista vaivaa, nii kirpparille MARS!

perjantai 5. helmikuuta 2010

Selkäjumppailuja


Voi mahdoton kun on tullut taas jumppailtua. Vieläkin keskiviikon afrobic-tunnin selkäjumista toipuillessa eilen piti vielä käydä Taiji-reeneissä ja sieltä suoraan neljäksi tunniksi tanssaamaan ja hulahuloimaan. Energiaa olisi riittänyt vielä toiseksi mokomaksi hetkoseksi, mutta peti ja lähenevä kouluaamu pakottivat jo rauhoittumaan. Nyt on sitten lanteet vanteesta mustelmilla. Siitäpä kekkasin itselleni mahdollisen uuden kesäharrastuksen, enkä nyt malta odottaa että pääsee puistoihin kokeilemaan!

Ilta oli niin hauska, ettei väsyttänyt vielä herätessänikään kahdeksaksi kouluun. Selkä-raukka ei päässyt vieläkään palautumaan, koska aloin vihdoin kutoa räsymattoa! En ymmärrä, miksi olen asiasta niin innoissani, vaan hauskaa se on sekin! Ensi viikolla, kun pari metriä paukuttaa lisää, niin saattaapi tuntua hieman harteissa. Matonkuteet kävin penkomassa mummun kellarista. Sieltä löytyi järkyttävä aarre: äiti-höppänä oli minulta salaa vienyt rakkaan Muumi-pussilakanani mummulle kuteiksi revittäväksi! Kauhistuin ja kaappasin sen takaisin itselleni. Nytpä se pääsee meidän eteisen lattialle tallattavaksi. Se lakana lienee jo antiikkia, ja jo pikku-Nemppy ihmetteli, miksi Muumi-lakanassa ei ole yhtään Muumia, vaan jos jonkinmoista muuta Muumilaakson asukkia. Kutoessa lehahtelee välillä hajuaistimiini mukava mummu-tuoksu =) Lakanoiden kuteiksi repiminen ja räsymaton paukuttelu on muuten hirmuisen rentouttavaa ja varmasti jollakin lailla (kohdallani olematonta mutta ehkä piilo-) stressiä lievittävää.
Voih, olisipa jo maanantai!


PS: Ystäväiseni, kannattaa huolestua ja alkaa pitää minua hieman silmällä. Viikko sitten ostin sinisen mekon, nyt teen sinistä mattoa ja eilen illalla oli käytössä pinkkiä luomiväriä ja pinkit korvikset... Taidan olla hieman sairas taikka muuten vain höperöitynyt ja värisilmäni muljahtanut paikoiltaan.

torstai 4. helmikuuta 2010

Nappimetsällä

Kylläpäs tämän blogin valmistus on venynyt. Ensin piti opettella käyttämään tätä suhteellisen helpolta vaikuttavaa systeemiä, ja kun sivu oli vihdoin valmis, en millään keksinyt mitään kerrottavaa. Sittenpä oli pakko väsätä jutunjuurta!

Tuunasin siis hieman kirpparilta löytämääni virkattua liiviä. Nappikikkahan tietysti auttoi asiassa jälleen kerran hienosti. Sieltä löytyi reilu metri kahdenlaista satiininauhaa ja muutama nappi (sekä muutama ylimääräinen nappi). Liivin uudistaminen oli tekosyynä myös Nappikikkavierailulleni, koska oikeasti meinasin kipaista putiikissa kuvaamassa nappimerta blogiani varten. Yllättäen hyppäsin kadulle muistikortti tyhjänä ja taskut täynnä nappeja. Samalla reissulla moikkasin myös toveriani, joka on kyseisessä paikassa työharjoittelussa. Pääsin Nappi Kikan alakertaan, mieti!! Olo oli kuin fanilla, joka pääsee maailmankuulun staran bäkkärille. Taisin virnistellä hieman.

Kuvassa siis koristeltu liivi. Ei tule itselläni moista pidettyä, joten joku saapi sen parilla eurolla tai kaakaolla omakseen jos haluaa. Saapi heitellä tarjouksia =)