Kirjallisuutta ja karstaamista

Eilen oli mukava päivä, mutta niin puuhaisa, etten ehtinyt mitenkään muistaa idoliani Minna Canthia hänelle omistettuna päivänä. Siispä kunnioitan hänen muistoaan nyt hieman myöhässä. Ei ole tullut vähään aikaan mitään luettua, joten ei nyt tule yhtään mukavaa katkelmaa mieleen, jonka voisi liittää. Tosin, eipäs se Minna kovin paljoa mistään mukavista aiheista kertoillutkaan. Sain vihdoin loppuun Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Kyllähän sen tiiliskiven kanssa tovi vierähti. Pidin siitä, vaikkakin usein sen avattuani nukahdin vahingossa. Totuin jo niin sydäntä riipivään romantiikkaan ja hienostuneisiin piireihin, että avattuani seuraavaksi Anna-Leena Härkösen Juhannusvieraan ja luettuani ahdistavaa realistista kuvausta suomalaisen naisen arjesta 2000-luvulla, näin painajaisia kulttuurishokin ansiosta. Toinen vaihtoehto seuraavaksi kirjaksi olisi Tommi Liimattaa, joten ei kyllä taida olla sen pirteämpää kuvausta niidenkään kansien välissä.

Kävimme myös luokan kanssa Pojois-pohjanmaan museossa ryijynäyttelyssä, jossa meille kerrottiin noin neljänkymmenen ryijyn tarinat ja saimme myös kokeilla ryijyn tekoa niin kangaspuissa kuin ompelemallakin. Joskus sitä olen jo harjoitellutkin, joten kokeilin sen sijaan villan karstaamista ja kehräsin siitä värttinällä pätkän lankaakin. Voi, se oli mukavaa! Villa tuoksui ja tuntui ihanalta, ja se kehrääminen onnistuikin aika hyvin. Olisihan se mahtava tehdä tuotteet ihan omista lampaista asti, kasvattamalla, keritsemällä, kehräämällä, värjäämällä ja lopuksi kutomalla tai neulomalla. Ehkä sitten joskus, kun vielä kylvää sen oman pellavapellonkin. Siinäpäs sitä vuosi vierähtäisi omavaraisesti käsitöitä tehden.