Matto tätilään

Tekasimpas tuossa maton ku täti pyyteli. Se oli tarkotus kutua äitin kanssa yhessä, mutta tovin ku olin ittekseni sitä paukutellu, nii äippä ei ennää raaskinukaan siihen jatkoa tehä, ettei muka hieno design menis pilalle, nii itteksenipä se hääty lopetellakki.

 Syysloma ja vähä sen jälkeenkin meni aikaa, vaikka onneksi oli täti itse sekä äippä repiny kuteita valmiiksi eli ei ollu ko valita. Suunnitelma oli semmoinen, että mietiskelin aina muutaman sentin kerrallaan etiäpäin ja vaihoin väriä ko yks loppu sukkulalta. Kutominen itsessäänhän on sukkelaa puuhaa, vaan suurin osa ajasta taisi vierähtää puihin nojaillen ja kuderullia tuijotellen ja pähkäillen, mitä kokeilisi seuraavaksi. 

 Siinäpä sitä sitte riittääpi kateltavaa, ja ku kyllästyy nii ei muuta ko kääntää ympäri. Nurjapuolihan tosiaan on käänteinen tälle kutomapuolelle. Leveyttä matolla on n. 92 cm ja pituutta 3,63m, ja kun sidos on tiivis eli matto luja ja paksu, niin painoa sille kertyi 6,5 kg. Joka viikko ei tämmöistä mattoa puistella mutta jämäkkyys oli tietoinen valinta, jotta sen yli on helppo kulkea rollaattorin avulla. 

Oli ihanaa kutoa piiiitkästä aikaa. Huomasin häpeäkseni, että edellisestä on kulunut vuosi. Aika kuluu äkkiä tyyliin "sitten kesälomalla", "sitten hiihtolomalla...".

Yllä olevassa kuvassa matto on juuri irrotettu puista ja hapsut valmiina solmittaviksi. Käteviten se onnistuu keittiönpöydän ääressä suklaan ja vaahtokarkkien kera. 

Seuraavassa hieman videomateriaalia kyseisen maton kutomisesta. Ajattelin, että joillain lukijoilla ei edes välttämättä ole käsitystä siitä, miten kangaspuut toimivat. Tässä rajatussa kuvassa toki näkyy vain osa puiden liikkeestä ja siitä, mikä vaikuttaa mihinkin. Tässä sidoksessa on käytössä neljä polkusta. 

https://picasaweb.google.com/110568253839363883529/Kasityot#6164033535750467842

Samaiselle tätille me on tehty aiemminkin mattoja, joita kuulemma jaksaa ihailla joka päivä. On mahtavaa kuulla, että tekele ilostuttaa päivittäin, eikä se hiivu arkiseksi itsestäänselvyydeksi. 

Lahkeista lattialle

Jo jonkin aikaa keräilin käytöstä poistuneita farkkuhousuja, josko niistä keksisi tehdä jotain. Eihän sitä passaa hyvvää kangasta roskiin heittää! Siinä missä lakanoiden repiminen matonkuteiksi on suorastaan terapeuttista ja lisäksi hyvää käsijumppaa, on leikattavien kankaiden kuteeksi suikalointi äärimmäisen turhauttavaa. Siksi delegoinkin sen mielelläni äidilleni sekä äidilleen. Äippä siis kätevästi keri farkut rullalle ja niistäkös paukutin illan ja loimen päätteeksi maton. 

Farkkua oli hauska paukutella niin pitkälle kun kudetta riitti. Yllättävän pitkästi siis, paksuutensa ansiosta. Lopulliseksi mitaksi tuli 72 cm x 128 cm. Käyttöä en vaan ole keksinyt tälle vaan se on pölyttynyt ja odottanut kuvausta ja bloggausinnostusta. Pitänee huudella, josko jostain sille koti löytyisi. Ehkä ei sentään rappukäytävän tuuletusparveke ole arvoisensa, vaikka hauska paikka onkin. 

Pirtsakka keittiönmatto

Kerrankin tein maton ihan ittelleni. Edellisessä asunnossa ei tehnyt mieli peittää ihania puulattioita matoilla, mutta tämä uusi keittiö kaipasi lisää väriä ja laminaattilattiat peittoa. Paukutin maton malttamattomana parissa päivässä, ihan räsyjä käyttäen. 

Uuden luomista ja vanhan pesua

Tässä taas uusi matto! Setän vaimo kaipasi keittiöön vanhan kuluneen tilalle saman tyyppisen vaalean maton. Mummun repimistä vanhoista kuteista löytyi sopivat ja riittivätkin, ja loimikin oli puissa valmiina, sitä vain piti kaventaa hieman, joten itse paukutteluun ei kulunut kuin pieni tovi. Innokkaasti aloitetun muutaman sentin jälkeen tuli aika asettaa pingotin paikoilleen. Noh, tottakai meidän pidempi versio lyhimmillään yltää 80 sentin levyiseen työhön, ja lyhkäsempi lähtee 70 sentistä, kun tämän leveys vaati 76 senttisen vehkeen! Hätäisesti soittoa Taito shop Maakariin, josta kerrottiin, että kyseisen levyinen pingotin pitäisi tilata, odottaa ja ostaa, mutta onneksi vaihtoehtona oli myös kohtuuhintainen vuokraus! Apuvoimiakin projektiin sain, kun huikkasin pihalla tylsistyvän näköiselle pikkupojalle, tahtooko hän nähdä jännän laitteen. Sehän istahti sohvalle ja kieritteli näppärähkösti kutteita sukkuloille, samalla toteuttaen kyselyikäänsä. 

Äitini ja isompi sellainen keksivät koettaa pestä mattoja painepesurilla. Toimi, joten hyppäsin mukaan seuraavalle kierrokselle. Enon mökillä, joen varrella on hyvä läträtä. Kovalla paineella vettä ruutaten lähtee matoista edelliskertojenkin mäntysuovat. Laituripesussahan vaan heitellään saippuan päälle ämpäreittäin vettä, jonka muka pitäisi ne huuhdella. Tippasevia mattoja ripoteltiin kuivumaan pitkin pihaa, joten saas nähdä löytävätkö noutaessaan kaikki kuivat matot.

Mattoja pukkaa

No eihän kulunut aikaakaan, kun tätini ystävätär ihastui edellä mainittuun mattoon, ja tahtoi itsellensäkin uudet matot. Muuta vinkkiä en saanut tilaajalta, kuin mitat (80 cm x 250 cm), parit kankaat revittäväksi ja vihjeen haalean mintunvihreistä keittiönkaapeista. Ainahan se vähän jännittää alkaa paukuttaa yli 5 metriä mattoja, kun ei ole aavistustakaan paikasta mihin ne valmiina sijoittuu. Joitakin suuntaa-antavia revittäviä kankaita siis sain hältäkin, ja loput räsyt löytyi valmiina kaapista. Esimerkiksi päissä oleva lila kude on peräisin Marimekon pussilakanasta. Pikkaisen meinasi kirpasta repästä, mutta oli se sen verran laho että ansaitsi jo eläköityä maton muodossa. 

Aina on hauskaa nähdä tekeleensä niiden tulevassa kodissa. Nämä passasivat täydellisesti keittiöön ja eteiseen, jotka yhdistyvät pitkäksi tilaksi niin, että matot näkee pöydän äärestä kivasti jonossa samalla silmäyksellä. "Nehän ovat kuin tänne tehdyt!" on paras kommentti mitä voi saada, koska niinhän ne ovatkin!

Räsymatto, joka tiesi paikkansa

Tämmöisen maton paukuttelin viimeksi. Lähes nelimetrisen maton tilasi tätini, ja siihen upposi hänen keräämiään lakanoita, verhoja, yöpaitoja sun muuta kudetta. Koko ajan kutoessa huokailin, notta mitäköhän tästäkin taas tulee, mutta lopputuloksessa raidat muodostivatkin iloisesti yllättävän kokonaisuuden. Mökkimatoksi se tilattiin, muttei sitä raskittukaan viedä sinne piiloon, vaan löysi paikkansa heidän eteisestään, johon se olikin kuin suunniteltu -ulottui nimittäin just eikä melekeen seinästä seinään! (Kuvat eivät siis ole kyseisestä eteisestä vaan kutomahuoneestamme. Mukana vanha ja kokenut käsityöylitarkastajamme Herra Kitta.) 

Kesämatot

Tilauksesta toteutin muutaman maton, pari pienempää puolitoista metristä ja toiset pari pidempää. Kesämattoprojektia ruvettiin mietiskelemään jo vuoden vaihteen paikkeilla "jos ne vaikka tuohon huhtikuulle sais" ja, no, viikko sitten palautin viimeisen. Ihanasti vanhaa tunnelmaa säilyttäen täysin remontoitu omakotitalo kaipasi perinteisiä, valoisia ja sopivan värikkäitä kesämattoja keittiö-/ruokailutilaansa, mutta ihanasti ne sopivat myös muihin huoneisiin ja saavat etsiä paikkaansa rauhassa. 

Kokkausnurkan pienessä matossa jätettiin käytännön syistä valkoinen vähemmistöön. Valkoisin pikkumatto oli ensimmäinen "kokeilumatto" joka toki sekin päätyi käyttöön. 

Kuteena käytin ontelokudetta, tosin turkoosit raidat ovat ohutta trikoota, sillä emme voineet vastustaa sen sävyä, vaikkei samaa materiaalia olekaan. Sidoksena toimi palttina, enkä siinäkään malttanut pysytellä, vaan lisäsin pientä pallurakuviota parilla kuviopolkusella. 

Puita sioille

Kävimmä kokoamassa kaiman anoppilan entiseen sikalaan koulultamme löytyneet vanhat kangaspuut. Kun näitä älyttömän leveitä ja jykeviä puita testin vuoksi koottiin koululla, huomattiin pikkuhilijaa niiden olevankin pariskunnan kudottavat kaksipaikkaiset puut. Kuitenkin todettiin, että ne näppärästi tuunaamalla saataisiin keskipaikkaiseksi, ja sehän onnistui näppärästi puuseppä-insinööri-maalaisjärki -päämme yhteen. Muutama reikä hääty porata sekä leikellä metallikaroja, ja hyvät puut tuli. Nyöri loppui kesken, mutta ei olisi vielä ollut lointakaan odottamassa, mutta periaatteessa käyttökuntoon saimma hökötyksen. Siinä kelepaa parin metrin levystä mattoa paukutella, jos vaan yltää! 

Polkusten paikat oli siis kummallakin laidalla, mutta asensimme uuden pitkän polkuskaran niiden väliin, jotta kudonta onnistuu keskellä puita. 

 Paluumatkalla poikkesimme vielä hurjalla riippusillalla Utajärvellä. Kaiman kans vaihdettiin kameroita lennosta, onneksi ei lentänyt jokeen. 

Kotona aloittelin tilausmattojen koekappaletta, mutta niistä kertoilen lisää jahka projekti edistyy -toivottavasti ripeästi!

Opinnäytetyö

Lähtökohta ja lopputulos

Kerronpa nyt vihdoin tarkemmin tekstiilialan artesaaniopintojeni opinnäytetyöstä. Tiivistin tekstiä suoraan kirjallisesta osuudestani, mutten ihan kehtaa koko työtä tänne ahtaa.

Pikisaaren metsä kauneimmillaan kesällä

Opinnäytetöittemme yhteiseksi aiheeksi valitsimme tekstiilitaiteen. Ideointia aloitellessani inspiraation lähteeksi nousi vahvasti viha luonnon tuhoamista kohtaan sekä suru luonnon ja vanhan vähäisen kunnioituksen takia. Samoihin aikoihin tehtävän annon kanssa alettiin Oulun Pikisaaren metsää raivata, syksyllä aluksi arkeologisten kaivausten takia, rakennustoimia pohjustaen. Tuossa rakkaassa metsässä vietin lapsuuteni leikkien ja teinivuoteni haaveillen. 

Jo ennen tarkempia ohjeistuksia ajatukseni pääsivät lentämään, kun minuun iski suuri halu suojella jollain tapaa metsäämme. Ensimmäinen idea muokkautui pian suurehkoksi ympäristötaideteokseksi, eräänlaiseksi jättimäiseksi neulegraffitiksi. Tahdoin kutoa tai muokata tekstiileistä Pikisaarentien poskessa, metsän laidalla seisovalle kivelle suojapeitteen. Ideat pursusivat jopa metsän puolelle, matoiksi poluille ja suojiksi puille. Mietin, kuinka tekstiilejä luodaan peittämään ja suojaamaan ihmistä ja ihmisen luomia tavaroita, mutta kuinka voisi suojata myös arvokasta luontoamme. Päällimmäisenä mielessäni olivat vastakkainasettelut. Itse en pidä nykyihmistä osana luontoa, vaan sen vastakohtana.

Arkeologiset kaivaukset

Yhtenä lähtökohtana toimi Raija Jokisen Pehmeäkova-teos, jossa hän seurasi tekstiileillä päällystettyjen katukivien kulumista kaupunkimaisemassa. Minua kiehtoivat Jokisen pohdinnat haavoittuvien materiaalien ja herkkien yksityiskohtien edellytyksistä selviytyä tiheästi asutetussa kaupunkiympäristössä.

Pian kuitenkin, ymmärrettävistä syistä, teroitettiin, ettei ole aikomuksena tuottaa taideteoksia, vaan käyttötekstiilejä. Pienen inspiraatiokohtauksen notkahduksen jälkeen virisi uusia ideoita. Jos en voi suojella metsää ja kutoa kivelle peitettä, tuon ajatuksen lähelle itseäni, kotiini, sänkymme päälle, jossa voin ainakin uneksia paremmasta tulevaisuudesta. Sain idean päällystää kiven sijasta sänkymme. Päätin kutoa villakankaan osaksi kasvivärjätyistä langoista ja huovuttaa sen tiiviiksi, mätäsmäisen muhkuraiseksi peitteeksi. Värjäyskasvit keräisin rakkaasta metsästäni ja siten säilyttäisin osan metsää luonani.

Supistettuani ideani pursuilevista ympäristötaideteossuunnitelmista käyttötekstiiliin aloin suunnitella päiväpeitteen ulkonäköä ja käytettävyyttä. Sänkymme on 120 cm leveä, joten peitteen täytyisi olla valmiina 210 cm x 265 cm kokoinen, eikä yhtään pienempi, koska olen kyllästynyt liian pieniin päiväpeitteisiin paremman puutteessa. Samalla sen tulisi olla mahdollisimman kevyt ja helposti sängylle levitettävä, jotta sitä tulisi käytettyä. Lisäksi huomioon tulisi ottaa makuuhuoneemme väritys ja henki sekä pinnan kissaystävällisyys. Kovin vaalea kangas ei käy kotiin, jossa asuu myös mustakarvainen kissa, eikä pinta voi olla herkkä kissan kynsien vuoksi.

Koepala testissä

Halusin peitteen olevan pelkistetty, jotta se istuisi helposti sisustukseen. Makuuhuoneemme hallitsevimman piirteen luo ihailemani Maija Louekarin suunnittelema Siirtolapuutarha-kuosi pitkissä verhoissa. Lopullisia värivalintoja ohjailivat työn edetessä myös kasvivärjäyksen rajalliset mahdollisuudet.

Huovutetun pinnan ja kasvivärien ollessa ulkonäön tärkeimmät piirteet en tahtonut lisätä liikaa yksityiskohtia kuvioilla, väreillä tai sidoksilla. Raitoja suunnittelin muun muassa väripaperisuikaleilla ja sovitin kangasnauhoja suoraan sängylle, mutta en meinannut päästä tyydyttävään ja perusteltuun lopputulokseen. Saaren kehittämisohjelmaa tutkiessani kiinnostuin saaren vanhoista kartoista ja sain idean rytmittää raidat teiden mukaan. Peitteen loimiraidat kuvaavat kahta Pikisaarentietä, josta haarautuvia pikkukatuja kuderaidat ovat.

Kasvivärjäys

Värjäyksessä käytin metsästä kerättyjä puolukan varpuja ja lopputuloksena oli kaunis keltaisen sävy. Välttääkseni ympäristölle myrkyllisen rautasulfaatin käyttöä apuaineena liotin vanhaa, erään Pikisaaren tehtaan raunioista löytynyttä rautakapulaa etikkavedessä viikon ajan, tarkoituksenani käyttää lientä vihreyttämään väriä. Tapahtuikin niin, että voimakkuutensa ansiosta liemi muutti langan kauniin harmaaksi.

Kasvivärjäyksen tulokset

Loimessa ja kuteena toimi sama, ohut villalanka, Esiton kampalanka tex 118x2. Itse kankaiden kudonta oli nopea ja helppo vaihe, joka tuntui oikeastaan koko prosessissa sivu seikalta. Kudoin kankaat kolmeen eri loimeen, koska niin valtavan kankaan kutominen ei ole mahdollista, eikä niin suuri kangas edes olisi mahtunut pesukoneeseen huopumaan, jokainen pala kun oli kooltaan 100 cm x 380 cm. Kudonnan jälkeen tapahtui uusi, jännittävä vaihe, reservihuovutus. Kerroin tekniikasta lähemmin aiemmassa postauksessa joka löytyy täältä. 

Reservihuovutuksen liisteröintivaihe, käsittelyssä kaksi kolmesta palasesta ja koepala mallina

Palaset ommeltavana yhteen

Huopuneet palat ompelin käsin yhteen, ja sain valmiiksi päiväpeitteen joka on kooltaan 217 cm x 285 cm ja painaa 2,62g.

Peite omalla paikallaan, makuuhuoneessamme