torstai 13. marraskuuta 2014

Matto tätilään




Tekasimpas tuossa maton ku täti pyyteli. Se oli tarkotus kutua äitin kanssa yhessä, mutta tovin ku olin ittekseni sitä paukutellu, nii äippä ei ennää raaskinukaan siihen jatkoa tehä, ettei muka hieno design menis pilalle, nii itteksenipä se hääty lopetellakki.

 Syysloma ja vähä sen jälkeenkin meni aikaa, vaikka onneksi oli täti itse sekä äippä repiny kuteita valmiiksi eli ei ollu ko valita. Suunnitelma oli semmoinen, että mietiskelin aina muutaman sentin kerrallaan etiäpäin ja vaihoin väriä ko yks loppu sukkulalta. Kutominen itsessäänhän on sukkelaa puuhaa, vaan suurin osa ajasta taisi vierähtää puihin nojaillen ja kuderullia tuijotellen ja pähkäillen, mitä kokeilisi seuraavaksi. 








 Siinäpä sitä sitte riittääpi kateltavaa, ja ku kyllästyy nii ei muuta ko kääntää ympäri. Nurjapuolihan tosiaan on käänteinen tälle kutomapuolelle. Leveyttä matolla on n. 92 cm ja pituutta 3,63m, ja kun sidos on tiivis eli matto luja ja paksu, niin painoa sille kertyi 6,5 kg. Joka viikko ei tämmöistä mattoa puistella mutta jämäkkyys oli tietoinen valinta, jotta sen yli on helppo kulkea rollaattorin avulla. 

Oli ihanaa kutoa piiiitkästä aikaa. Huomasin häpeäkseni, että edellisestä on kulunut vuosi. Aika kuluu äkkiä tyyliin "sitten kesälomalla", "sitten hiihtolomalla...".






Yllä olevassa kuvassa matto on juuri irrotettu puista ja hapsut valmiina solmittaviksi. Käteviten se onnistuu keittiönpöydän ääressä suklaan ja vaahtokarkkien kera. 

Seuraavassa hieman videomateriaalia kyseisen maton kutomisesta. Ajattelin, että joillain lukijoilla ei edes välttämättä ole käsitystä siitä, miten kangaspuut toimivat. Tässä rajatussa kuvassa toki näkyy vain osa puiden liikkeestä ja siitä, mikä vaikuttaa mihinkin. Tässä sidoksessa on käytössä neljä polkusta. 

https://picasaweb.google.com/110568253839363883529/Kasityot#6164033535750467842



Samaiselle tätille me on tehty aiemminkin mattoja, joita kuulemma jaksaa ihailla joka päivä. On mahtavaa kuulla, että tekele ilostuttaa päivittäin, eikä se hiivu arkiseksi itsestäänselvyydeksi. 




maanantai 29. syyskuuta 2014

Pari paria

Sain pyynnön, että pari paria sukkia, kiitos, ei väliä värillä. Luennoilla syntyi tämmöiset kahdet villasukat laatikosta löytyneistä Nalle-langoista. 





keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kesän lämmikkeet

Tänään olen jo tokaluokkalainen (neljättä kertaa eläissäni)! Lukuvuosi alkaa hurjalla kolmen vartin koulupäivällä. Piiitkällä kesälomalla tuli tehtyä töitä siihen nähen palio, että meinasin vietellä sen suht työttömänä. Ainoa lomasuunnitelma jäi toteuttamatta, enkä siis edes koskenut kangaspuihin, vaikka kuteita revin parin lakanan verran. 


Sain kuitenkin neulottua tuttavalle tilaamansa säärystimet sekä kaulurin, vaikka yleensä kesällä neulominen ei nappaa. 

Parimetriselle hepulle säärystimet yli polven -o-ou. No, paksua lankaa (7-veljestä) ja paksut puikot (6 mm) kaks oikee-kaks nuri -pötkilöä niin eipä siinä kauaa mennykkää. Nämä tosin aloitin jo koulunpenkillä kevään viimeisillä luennoilla. 














Kaulurinkin mallin heitin ihan päästäni, ja vähänhän tuo jänskätti kun ei yltänyt pyöröpuikot että olisin missään vaiheessa sujauttanut ylleni ja kokeillut tekelettäni. Lankana oli pikimusta Nalle ja puikkona 60 cm pitkät pyöröpuikot kooltaan 3,5 mm. 

Valmiin kaulurin mitat lepotilassa ovat noin: pituus 22 cm, leveys 17 cm. Kirjoitin ohjeenkin itselleni ylös jälkikäteen, mutta selittäisin sen niin sekavasti etten edes yritä. Alkuun kuitenkin loin 120 silmukkaa ja lopussa eli alareunassa levensin hieman. 


Työpöytäni keskeneräisten neulomusten laatikkoa jo vähän pengoinkin ja aloitin sukkaa, jotta olisi luennoille puuhaa. 





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ravintolapäivän Rössy

Jatkakaamme kesätauon jälkeen ruoka-aiheisesti! Käsitöitä kun ei juuri ole lomalla tullut luotua. 



Viikkoa vajaa vuosi sitten pidimme tyttöjen kanssa kakkukahvilaa ravintolapäivänä. Tällä kertaa toteutin kauan suunnittelemani rössypotturavintolan jonka nimesin Rössyksi. Ravintola löytyi veljeni yrityksen tiloista joita sain ruokakorvausta vastaan lainata. 

Tarjolla oli oululaista perinneruokaa rössypottua, eli veripalttukeittoa. Kyseinen ruoka alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, jota ei enää edes oppi- ja muissa laitoksissa tarjoilla. Useimmilla juurikin ensiksi mainitun laitoksen johdosta rössy on ruokaa, jota on joutunut syömään -itse miellän, että meillä sitä on saanut syödä! Useat asiakkaat olivatkin maistaneet keittoa viimeksi kouluaikoina, eivätkä olleet törmänneet siihen vuosiin. Jotkut maistoivat herkkua vasta ensimmäistä kertaa, ja kaikki kehuivat. 

Rössypottuun kuuluu minun mielestäni ainakin vettä, veripalttua eli rössyä, perunoita, porkkanoita, persiljaa, purjoa, sipulia ja sianlihaa. Mausteena käytetään vain suolaa ja pippuria. Jos kalliin lihan jättää pois, rruoka on erinomaista, halpaa ja helppoa. 


Koska tiesin rössypotun maineen ja epäsuosion, halusin tarjoilla vaihtoehtoistakin soppaa houkuttaakseni sellaisetkin ravintolapäivään osallistujat, jotka liikkuvat ryhmässä -jokaiselle jotakin, jotta riidoilta vältyttäisiin arpoessa mihin mennään. Kaivelin pakkasesta alukesällä keräilemäni nokkoset ja keitin nokkoskeittoa toista kertaa ikinä. Tästä versiosta tulikin onneksi paljon maukkaampaa kuin edellisestä yritelmästä. 

Nokkos-kookoskeitto (n. 3 l. Vegaaninen, gluteeniton)

1,5 l vettä
5 rkl maissitärkkelystä + tilkka vettä
8 dl (2 prk) kookosmaitoa
220 g (5 dl) ryöpättyä, pakastettua ja silputtua nokkosta
300g (5 dl) pakasteherneitä
1 iso sipuli
ruukku tuoretta minttua
2 tl kuivattua tilliä
6 tl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl sitruunapippuria

Suurusta vesi maissitärkkelyksellä, lisää sitten loput aineet. Surauta lopuksi sileäksi sauvasekoittimella. 


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Vegaanikuu osa 3

Vihjailuista päätellen arvelin sisälmysteni kaipailevan maitohappobakteereja. Muutenkin hieman herkähkö vatsani on tottunut jo pitkään saamaan arkipäivisin koululounaalla piimää ja kotosalla vähintään kerran päivässä luonnon jugurttia. Hapankasviksia ei tule syötyä, joten alakerran apteekki sai luvan auttaa. Tarkkana sai olla, etten suorilta napannut halvinta vaihtoehtoa, jotka olivatkin kapselimuotoisia, eli liivatetta sisältäviä. Vegaanius siis vaikuttaa tällaisissakin seikoissa elintarvikkeiden hintaan: en voi ostaa halvinta vaihtoehtoa lääkkeestä, ja lisäksi tulisi vielä halvemmaksi nauttia piimää. Maitohappobakteeritabletit ovat kuitenkin ainut purkista napsimani lisä.  

Rahanmenoa tietää myös se, ettei voi syödä halvinta tarjolla olevaa ruokaa tai penkoa ruokakauppojen vanhenevia tarjoustuotteita, tai syödä muiden jättämää ruokaa (kämppiksen tai vanhempieni). Lisäksi näin lyhyehköllä testailukuurilla on tullut osteltua ehkä turhia tai hintavampia tuotteita, joita ei normaalisti kaipaisi. Esimerkiksi soijanakit olivat kamalia, ja olen ottanut tavaksi ostaa soijamaitoa, vaikka normaalisti maito ei olekaan jääkaappini vakiovaruste. Kulut eivät kuitenkaan erikoiselintarvikkeiden takia ole juurikaan nousseet. Soijajugurtti ja -maito ovat aavistuksen lehmäperäisiä arvokkaampia, mutta toisaalta seikkaa kompensoi se, ettei esimerkiksi kalliita juustoja tule ostettua. 

Olen jo pitkään tarkkaillut elintarvikkeiden lisäaineellisuutta, josta on pitänyt hieman nyt kuitenkin joustaa. Esimerkiksi tuotteet, jotka eivät sisällä maitojauhetta, sisältävät sitten kuitenkin monia erilaisia muita lisäaineita koostumuksen vuoksi. Esimerkiksi myslipatukat piti vaihtaa yllättäen maitojauheen vuoksi. (Maitojauhetta on lisätty myös pakastevihanneeksiin?!) Turhien ainesosien vuoksi olen lakannut syömästä maustettuja jugurtteja, mutta soijajugurteissa niitä valitettavasti on. 

Opin, että osaan juoda kahvini mustana, ellei maitoa ole tarjolla. Tämä helpottaa kyläilyä. Joissain ihanissa kahviloissa kuitenkin saa soijamaitoa erikseen pyytämällä, kuten kuvassa Tubassa. 

Opin, että pitsa on täydellistä myös juustoitta. Tämä jää tavaksi! 
Leivänpäällisenä on toiminut hyvin hummus, tahini ja kasvisrasvalevitteet. Juustoa en siis kovinkaan ikävöinyt, ja leikkeleitä en syö yleensäkään juurikaan.
Öljyt ja siemenet jäävät ehdottomasti ruokavalioon. 






Viimeisten parin viikon kokkailuista mainittakoon falafelit tsatsikilla ja salaatilla. Falafelit syntyivät pussijauheesta "lisää vain vesi" -periaatteella. Lisäsimme niihin myös hiukan soijarouhetta. Soijajugurttipohjainen tsatsiki ei poikennut tippaakaan tavallisesta. Täydellinen ateria oli se! 


Eräänä päivänä leipasin taas sämpylöitä. Näihin supersämpylöihin tuli sämpyläjauhoja, ruisjauhoja, soijajauhoja, soijamaitoa, kolmia siemeniä, porkkanaa, suolaa, hiivaa ja rypsiöljyä. Päälle pyöräytin mömmön pavuista, tomaatista, tahinista sekä äidin kasvattamista tuoreista yrteistä. 



Keräilimme eräänä kauniina päivänä säkillisen nokkosta ja kourallisen kuusenkerkkiä. Silputtua nokkosta ja muutaman kerkän lisäsinkin jo pakkasesta löytämääni porkkanasosekeittoon. 

Toverit jo arvailivatkin, millaiset mässäjäiset pidetään heti 1.6. klo 00.01. Voissa paistettuun pekoniin käärittyä makkaraa läskisoosilla ja lisäkkeenä kebabia? Jepjep, kuten yleensäkin ;) 

Viimeinen ilta oli kieltämättä houkutuksia täynnä, kun osallistuin ystäväni valmistujaisjuhliin koko päivän. Pöytä notkui juustokakkuja, voileipäkakkuja, riisipiirakoita kera munavoin -kaikkia herkkujani! Sinnittelin, nälissäni kuitenkin illan, hakien välillä kaupasta välipalaa, mutta keskiyön koittaessa leikkasin pari reilua palaa lohi-voileipäkakusta. Ihanaa oli, mutta myös hassun tuhtia. Tästä mahani ei kuitenkaan säikähtänyt vaan sulatteli tyytyväisenä lohensa. Nyt sitten taas rauhassa totuttelemaan luonnonjugurttiin, ja nautiskelemaan juusto-piknikistä. Maukasta alkavaa kesää! 




keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Vegaanikuu osa 2

Vaikka kuu on jo melkein loppusuoralla, romaanimittaisen postauksen pelossa jaankin sepostukseni kolmeen osaan! Nyt vähän pohdiskelen, mistä olen jäänyt paitsi sekä mokailujani. 

Koulussa olen jäänyt ilman pääruokaa muutaman kerran. Kuitenkin suuri lautasellinen salaattia seesami- tai oliiviöljyllä ja siemenillä, ruisleipä sekä mahdollinen pääruoan riisi- tai perunalisäke täyttävät aivan hyvin. Pupun ruokaa jyrsiessä menee enemmän aikaa kuin vaikkapa makaronilaatikon nielemisessä, mikä vaatii kärsivällisyyttä lounasseurueeltani. Pari kertaa olen saanut oppilaitosravintolaa hoksauttaa vajavaisista merkinnöistä, esimerkiksi cole slawin majoneesin merkitsemättömyydestä ja eksoottisen ruoan lihapitoisuuden lisäämisestä menuun.





 Kerran oppilaitosravintola oli suljettu normaalia aiemmin, ja koska emme voi syödä ihan mitä vain, ja koulu ei sijaitse keskustassa, jouduimme kipaisemaan marketeille asti ja keräämään erinäisiä eväitä jotka koululle palattuamme nautiskelimme retkihenkisesti. Samanlaista ongelmaa ei sekasyöjänä olisi siis kohdattu. 

Ravintolapäivänä otin jo ennakkoon netistä selvää, missäpäin kaupunkia tarjoiltaisiin vegaaniruokaa. Luulin rajoitteen auttavan valinnanvaikeudessa mutta ei, liian hyvin ottavat ravintolapäiväravintoloitsijat senkin huomioon! Pysyin terävänä ja pohdin kokoajan, mitä ainesosia pitää varoa. Järkyttävä mutta huvittava moka -tai kirjaimellisesti munaus- sattui, kun kokeilin etelä-korealaista ruoka-annosta. Riemuitsin, että jauhelihalle oli vaihtoehtona soijarouhe. Ruokaillessamme ystävättäreni tutkaili annostani kiinnostuneena ja kävimme seuraavanlaisen pienen keskustelun: 

Ystäväni: "Aa, onko siinä paistettua kananmunnaaki?"
Minä: "Joo, ohan tässä! Ja ituja ja soijarouhetta ja muuta mukavaa mikkä sekotettaan kuulemma keskenään." 
...Ja jatkoin nautiskelua tyytyväisenä tyhjentäen lautasen, kunnes muutaman minuutin päästä kelasin mielessäni keskustelun uudelleen :D 

Etelä-korealainen annos kananmunineen kuvassa vasemmalla, oikealla syyrialainen riisitäytteinen tomaatti sekä kiinalaisia kevätkääryleitä (joiden sisältöä en alkanut tivaamaan mutta oletin olevan soveliaita.) 


Seuraavalla pysäkillä repsahdin, ja valitsin tietoisesti syödä taivaallisen suklaahippukeksin. Ystäväni kehotti kysymään, onko se vegaani mutta minä "kokeneena kokkaajana" estelin että e-hei, kyllä minä tiedän miltä voi ja maitosuklaa maistuu!! Jatkoimme matkaa, ja podin kamalaa morkkista heikkoudestani. Törmäsimme rastapäiseen enkeliin, joka sattui ilmoittamaan, että olipas hyviä keksejä edellisellä paikalla, että eipä olisi uskonut vegaanisiksi! 

Kuvassa vasemmistoliittolainen, norppien hyväksi nautittu tuhti annos kaali- ja papusalaatteja pähkinöillä ja siemenillä sekä pari maissimuffinia. 


perjantai 9. toukokuuta 2014

Vegaanikuu

Siemenet, pähkinät, mantelit ja öljyt kuuluvat nyt entistäkin paremmin päivittäiseen ruokavalioon
Saatiin poikaystäväni kanssa idea, että olisi hauska kokeilla vegaaniruokavaliota. Kasvispainotteisina sekasyöjinä haluttiin vain haastaa itsemme miettimään entistäkin tarkemmin, mitä syödään, ja kuinka suuri osa ravinnostamme oikeastaan on eläinperäistä. Lisäksi meitä kiinnosti, joskos keksittäisiin uusia terveellisiä herkkuja, jotka jäisivät tavaksi kuukauden jälkeenkin. Sen syvempää ideologiaa tai maailmanparannusta tempauksen takana ei siis ollut. Huvinsa kullakin -jotkut vain huvikseen rajoittaa syömistään! Hirmuista eroa ei oletettukaan ruokavalioomme tulevan, sillä normaalistikin meille maistuu enemmän kevyt kasvisruoka -mitä nyt kanansiipiä ja tonnikalaa harvakseltaan mässäillään hyvällä omatunnolla, jos sattuu persottamaan. Ainekset, joita tiedostimme jäävämme syvästi kaipaamaan, olivat jugurtti ja juustot.



Heti vappupäivänä valmistimme porkkanasosekeittoa ja pikasämpylöitä.
Keittoon heitimme:
- Pirkka luomu porkkanasosepötkylän
- muutaman porkkanan
- kookosmaitoa
- mannasuurimoita
- mausteeksi vain suolaa, kreikkalaista yrttisekoitusta ja loraus sweetchili-soossia.
Sämpylätaikinaan heitettiin lisäksi seesaminsiemeniä ja mantelirouhetta, ja se voideltiin oliiviöljyllä, jota käytettiin myös syödessä "levitteenä". Ateria ei poikennut normaalista ollenkaan. Soppaan olisi ehkä heitetty normaalisti tuorejuustoa ja kermaa, mutta ei välttämättä.



Viikonloppuna sitten juhlistimme kuun alkua raakakakulla. Ohje löytyi Annojen blogista. Ensimmäinen yritys ikinä oli se, eikä mennyt ihan niinkö strömssöössä. Manteleiden muussaukseen pitäisi todellakin olla jonkinsortin teollisuusblenderi, vaikka niitä yön yli liottaisikin. Sekaan piti siis heittää aimo loraus soijamaitoa, että pohja-aineksista saatiin aikaiseksi sulavaa mössöä. Tämän vuoksi siis valmis kakku oli jäädytettävä ja syötävä kohmeisena, sievien palojen toivossa. Hirmu hyvää kuitenkin tuli. Tuli myös kokeiltua lucumaa, jota onneksi sain toverilta vähäsen lainaan, enkä sijoittanut 20 euron pussiin. Kirpsakkuuden kruunasi tuoreet mansikat, ja kyytipoikana toimi Belvoirin seljankukkajuoma, joten kesäfiilis oli taattu.

 

Kolme päivää sujui mainiosti, mutta jo neljäntenä kävi köpelösti, kun päätimme hakea ravintelista falafel-annokset. Tsatsikin ja majoneesin tilalle pyysimme hoksaavina tomaattipohjaisen kebabkastikkeen. No, lopulta toisen annoksen sivusalaatissa oli lusikallinen tsatsikia ja toisen annoksen salaatissa oli neljä fetapalaa, vaikkei juustoa ruokalistassa lukenut, vaikka muut salaatin ainekset olivatkin lueteltu. Ekologisuuden nimissä silti söimme koko annokset, eikä mitään heitetty sentään roskiin.

Eräs uusi lemppariruokani on superpuuro: puuro, johon heitetään vähän vaikka mitä. Nykyään yleensä useita seuraavista aineksista, ellei jopa kaikkia: ohrasuurimoita, 4-viljan hiutaleita, vehnäleseitä, soijarouhetta, auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä, pellavansiemeniä sekä rypsiöljyä. Päälle ehkäpä vielä äitin tekemää porkkana-karviaishilloa!




















Jugurtin korvaa täysin vastaava, tosin hieman arvokkaapi, soijajugurtti. Leivänpäällis-juustoa ei kaipaa, kun lyö sen päälle tuoreita kasviksia ja vaikkapa papuja. Seuraavaksi testissä ovat hummus ym. levitteet. Kahvi on opeteltu juomaan mustana (tai tumman suklaan kera), ja aina saapi toivoa, ettei oppilaitoksen tuulella käyvä sumppi satu olemaan ihan kamalan kitkerää. 

Raportoinpas taas lisää, kun kuu etenee! 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Olemme muuttaneet!

Kuvasta kiitos Katalle!


Olemme muuttaneet. Ristiin ja päikseen. Rakas ystäväni muutti seinän toiselta puolen Euroopan toiselle puolen, eikä ihanaisesta kämpästämme tehny mieli luopua, niin houkuttelin itselleni kaveriksi toisen rakkaan ystäväni! Itse hyppäsin vapautuneeseen suuuuuuren suureen huoneeseen (asunnon "olohuone") ja uusi kämppis peri pienen huoneeni pohjoissiivestämme. Saanen piettää pienen esittelykierroksen suloiseen huusholliimme!

Täällä minä nyt asustelen. Akkuna suuntaa etelään, joten minä ja kasvistoni opetellaan siristelemään ja nautimme ihanasta kevätauringosta.  


Huoneeni on tosiaan asunnon olohuone, mikä meinaa kahta lasiovea keittiöön ja eteiseen, joiden tukkimiseen hääty kehitellä valo-näkö-ääni-eristetekstiilikyhäelmät. Paksu, vanhanajan lakanakangas on ainakin toistaiseksi oikein toimiva ratkaisu. Lisäksi huone ei luonnollisestikaan sisällä vaatekaappia, vaan hankin hyllyköt huoneen kummalliseen ovettomaan syvennykseen jonka ovea näyttelee verhotanko-verhoviritelmä. Keltainen puuvillamatto on väliaikainen ratkaisu siihen asti, kunnes ehdin kutoa itselleni uuden, joka tulee todennäköisesti sekin olemaan hieman värikkäämpi yksilö. 

"Vaatehuoneen" verho:  Kontti, n. 3e"vaatehuoneen" hyllyköt:  kierrätyskeskus, 30e, lakanakankaat ovissa: mummulta, lampunvarjostin: itse kyhätty vanhasta kehikosta ja Marimekon mekkokankaan ylijäämäpalasesta, vihreä lipasto: kirppari, matto: äitiltä lainattu, peili: Kärkkäinen, n. 20e,  kirjoituspöytä: Muurame, kälyni peruskouluaikainen joten korotettu tiilillä, sängyn runko: käytettynä edeltäjältäni, Ikea, 80e, vaahtomuovipatjat: mitälie ilmasia, ruskea lipasto: kirppari, nojatuoli: äidin löytö, ilmainen, kello: mummun vanha. Ja no, Marimekon verhokankaat ovessa ja ikkunassa ovatkin sitten ainoat arvokkaammat sisustuselementit koko huoneessa. 






Jos vähänkään on lähiaikoina vilkuillut sisustus- ja muotiblogeja ja -lehtiä, on saattanut pistää merkille vaaterekkivillityksen. Ehkä vaatekaapin pursuilusta tai asuinneliöiden vähyydestä aiheutuen pakon sanelemana, ehkä sisustuselementin muodossa, on tapana nykyisin asettaa huoneen puolelle, näkyvälle paikalle rekki, johon asetetaan ne hienoimmat, kallisarvoisimmat ja tyylikkäimmät design-vaatekappaleet. Mustat ja harmaat jakut, nahka- ja turkisliivit, valkoiset silkkipuserot, beiget kashmirneuleet, ja ehkä ne klassiset mustat korkokengät. No, itselleni syynä oli se em. pakon sanelu, ja visioni design-rekkiviritelmästä hieman lopputulosta fiinimpi. Häipynyt kämppis jätti vinttikomeroon harmaan rekin ja minäpä sen nappasin käyttöön. Siihen ripustin rakkaimpani, joista muodostuikin kokoelma, joka muistuttaa lähinnä sirkuksen takahuoneen asuvarastoa. Mutta mitäs tuosta, sehän näyttää aivan minulta itseltäni! Hankinnassa on vielä samanmallisia hengareita, vaikka nuokin toki ovat jokainen sieviä yksilöitä, mutta eivät samassa tasossa, joten vaikutelma on entistäkin sekavampi. (Vaatemuuri eristää muuten myös samalla keittiön oven valoa ja ääntä!) 



Uusi kämppikseni taas pitää aivan päinvastaisesta elinympäristöstä, kuten seuraavista kuvista huomata voitte. Valkoista sen olla pitää, sanoo hän! Ex-huoneeni näyttää jännästi paljon suuremmalta pelkistetyllä sisustuksella, kun minun sekasoppa-versionani. Kaunis se on noinkin! Seinältä kuulemma vielä puuttuu jokin seinätarrateksti. 




Keittiömme ei juurikaan muuttunut kämppisvaihdossa, ainoastaan kaappien sisältö ja ruokapöydän tuolit.  


Tuppaan tulijaisissa emännät tarjoili salaattia, kinder-piirakkaa sekä marja-juustokakkua. 


Kiitos käynnistä!