maanantai 30. elokuuta 2010

Sadetanssi



Nyt se valmistui! Sadetakistani tuli ihana, kuten arvelinkin, vaikka hädissäni jo maalailin ties mitä epäonnistumisia seinille. Ei sen teko ollut edes vaikeaa. Suuri käsityö -lehti tarjosi vallan hyvät kaavat ja soveltaminenkin onnistui rypyittä. Kyllähän siinä menikin aikaa ja kilometrejäkin muutama, että sopiva kangas löytyi -lopulta Helsingistä. Kannatti etsiä sitä juuri oikeaa, nimittäin minusta tuo pitsimuovikangas on ihan mielettömän upean jännää! Manailin jo, että varmasti jää kaappiin lojumaan ja menee toinen mokoma tovi, että saamma sen pitokuntoon, mutta pistettiinkin äipän kanssa tohinaksi ja surautettiin se parissa päivässä kokoon. Muovia on onneksi helppo leikata ja ompelukin sujuu mutkitta. Saumojen sisäpuolelle silitettiin kirkasta muovinauhaa, joka siistii ja pitää läpivuodot loitolla. Ohjeessa oli pyöreät taskut, vaan pitsikuvion takia oli helpointa ja hauskinta tehdä neliskanttiset. Hupun näimme tarvivan vuoren, joten päätin sen vuorata keltaisella puuvillalla, joka kuultaa mukavasti muttei liikaa muovin läpi. Taskuihin pistin samaa kangasta. Pisteeksi iin päälle pistin vielä ripustuslenksuksi nimilappuni, joita äiti teetätti minun ollessani tarhaikäinen, kun kaikissa vaatteissa piti olla nimi. Vetoketju olisi pitänyt olla 95cm pitkä, mutta niin pitkää ei jostain syystä mistään löytynyt, joten piti sitten tyytyä 80-senttiseen kaksilukkoiseen, jonka ostin Nappi Kikasta ystäväiseltäni saamalla synttärilahjakortilla. Ei se tynkyys edes haittaa yhtään, ja ihan turhaan pyöräilin pitkän vetskarin metsästyksessä kaupunkia ristiin rastiin sateessa ilman sadetakkia. Nyt kelepaa! ... ja aurinko paistaa kahden viikon sadekauden jälkeen.

Eilen käytiin äitin kanssa Puokkarilla, jossa oli pistetty pihakirppis pystyyn tarhalle varoja kerätäkseen. Oli ihastuttava pihapiiri, jossa keskellä onpi tarha ja leikkipuisto, jonka suojamuureina seisovat perheiden rivitaloasunnot. Moista yhteisöllisyyttä saisi nykyäänkin vielä jaksaa harjoittaa joka pihassa. Sieltähän löytyi punainen mekko sekä vyö, joka tieten punainen sekin, ja löydöt sai maksaa omantunnon mukaan. Aikaa sitten olen ostanut myös toisen vanhan punaisen nahkavyön, joka ei kuitenkaan ole päässyt esille kaapista, mutta tänään huomasin sen passaavan uuteen mekkoon kivasti. Näiden lisäksi kouluun pääsivät mukanani myös joku aika sitten kirpparilta löytämäni ihastuttavat punaiset korkkarit, joiden mukavuus on hyvin yllättävää laatua, Ellos-logosta huolimatta.

Taisin mennä lupaamaan myös kouluterveisiä. Ensitöiksemme saimme tehtäväksi valmistaa kaksi pellavaista tyynyliinaa, joista sitten toinen värjätään ja etsataan, ja toiseen painetaan kuvio. Tokihan se piti kamppailla itsensä kanssa, että en varmasti tee kotiin itselle yhtään, mutta onneksi äiti tahtoi pari tekemääni tyynyä. Olen vasta kutonut muutamia senttejä, ja värjäilyt suoritetaan vasta seuraavassa jaksossa, joten niiden edistymistä seurailemme tuonnempana.

Osalle porukkaa järjestettiin lisäksi ihan ylimääräinen projektikurssi, jolla suunnitellaan ja valmistetaan neliömetrin kokooinen ryijy. Oi, vihdoin pääsee ryijyn tekoon, on sitä odotettukin! Aiheena on Oulu-ryijy, ja nyt pitäisi keksiä jotain nerokasta ideaa. Paras (ja ainoa) idea tähän mennessä on kutoa harmaa neliö, jonka vie Oulu-yhtiön pihalle muutamaksi viikoksi keräämään itseensä kotikaupunkimme suloista hajua. Mikäs sen kuvaavampaa? Onneksi tässä on vielä runsaasti kehittelyaikaa.

Onpa pitänyt tämmöisestäkin mainita, kun joku heitti naamakirjassa linkin ihastuttavaan muotiblogiin, mutta otin vain osoitteen ylös, unohdin sen hetkeksi, enkä enää muista kuka tämän ilon jakoi muiden muassa minun kanssani. Hanneli Mustaparta on Norjalainen, nykyisin New Yorkilainen mannekiini, jonka blogi vain imaisee mukaansa, ja aina tahtoo katsoa vielä yhden sivun hänen löydöksiään. Siinä mielessä olen kummajainen, että tahtoisin seurata enemmänkin muotiblogeja, ja sitä saattaisi ehkä jopa minulta olettaakin, mutta se ei vain ole tullut tavaksi. Tämä on siis oikeastaan ensimmäinen jota kunnolla olen alkanut selata, ja siksi siitä olen niin hehkuttunut. Voi, nuo tamineet! Vaikka yleensäkin pidän päälläni ihan mitä lystään, on pienessä kaupungissa kuitenkin joitakin rajoitteita, on pakko myöntää. Jos tahtoisikin käyttää kasarityylisiä korkeavyötäröisiä, lyhytlahkeisia suoria housuja korkkareiden ja säärystimien kanssa, täällä se näyttäisi vain höperöltä ja hyvin mauttomalta. Mutta epäreilusti asukokonaisuuden lookki muuttuu heti kun pläjäytät moiset päällesi tuollaisessa suurkaupungissa! Helsingissäkin käydessäni tunsin, että olisin siellä voinut käyttää heti erilaisia ryysyjä kuin kotosalla. Tai sitten vain minulta puuttuu vieläkin muutama sentti pituutta ja hippunen itsevarmuutta.

Miten ihmeessä villapaidat saa mahtumaan takaisin vaatehuoneeseen näin kesän jälkeen, mietin vain...

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Heeei sisko pieni, Helsinkiin!


Ja sieltä takaisin. Kyllähän tuosta reissusta ehtikin jo vierähtää viikko, mutta yritän muistaa nyt edes jotain, vaikka oli tarkoitus kirjoitella hirvittävä pläjäys heti palattuani. Viime lauantaina siis hypättiin äipän kanssa kätevästi tuttavan auton kyytiin, jonka muassa matka taittui hyvin leppoisasti ja mukavasti. Pääkaupunkiimme saavuttiin jo neljän aikaan, joten oli vielä ilta peräti kulijailuaikaa. Käly liittyi seuraamme ja ehdimmä harjoittaa hieman ikkunashoppailua liikkeiden mentyä jo kiinni, ja käydä syömässä maukasta pitsaa ja pastaa, juonien sotasuunnitelmaa seuraavalle päivälle. Tyttöjen kesken piipahdimme vielä kotimatkalla rannan laivakuppilassa, josta nautiskelimme kannullisen hyvää sangriaa.



Sunnuntaina hiivimme jo kymmenen aikaan ulos ja suunnistimme kävellen Siltasaaresta aikalailla rantaa pitkin Hietalahden torille, jonne päästyämme huomasimme kellon olevan jo kaksi. Vaikka myyjät jo alkoivat keräillä pöytiään, ehdimme tehdä vielä joitakin löytöjä -mukaani tarttui valkoinen alushame, keltaiset perhoskorvikset sekä ystävälle lahjaksi baarilaukku ja helmet. Tokihan me hieman poikkesimme sinne matkatessamme mm. Kaivarin Kanuunassa, jonka vintagenurkkaus imaisi tämän tytön sisuksiinsa hetkoseksi jos toiseksikin. Niin siinä usein käy, että liikaa ihanaa tavaraa mene jo niin yli, ettei sieltä osaa sitten kaivaa mitään ihanaa itselleen. Vähän sama ilmiö, kuin kukkapuutarhalla, jossa kymmenet kukat kaunistavat toisiaan, mutta kun käteensä poimii yhden, ei se orpona niin kaunis olekaan. Ei sieltä sitten jäänyt käteen muuta kuin aika uusi Indiskan musta mekko. Osasin minä myös ihan kaupastakin ostaa jotain, nimittäin uuden uutukaisen oranssin lörppötopin sen minisestä kaupasta kuin Monki. Se oli hauska uusi vaateliike Aleksanterinkadulla, ja sen kyljessä oli toinen moinen, jonka nimi on ilmeisesti Weekday. Siellä soi Kate Bush, jonka innoittamana yllytin itseni kokeilemaan kasarityylisiä sini-valko-raitaisia korkeavyötäröisiä pillifarkkuja sovituskopista löytyneen löysän sinisen, pääkallokuvaisen t-paidan kera. Tyyli olisi ollut hurjan kivaa vaihtelua, mutta pieni vika pilasi kaiken: housuilla oli mahdotonta istua, mikä on aika elintärkeä ominaisuus vaatteelta. Ei ihmekään, kun taisivat maksaa 6e. Harmi etten tajunnut ottaa kuvaa. Ilmeisesti siellä myös painetaan sekä värjätään vaatteita paikanpäällä, koska liikkeen lavasteena oli ikkunan takana sen näköinen mielenkiintoinen työtila. Päivällä söimme maukasta texmexiä, jolloin lautaseltani katosi parempiin suihin pinaattitortillainen kanawrap, nam! Illalla vielä kiipesimme Hotelli Tornin ylimpään kerrokseen kahville. Näköala oli toden totta huikea, kuten oli pahanmakuisen kahvinkin hinta! Kaupat menivät taasen tylsän aikaisin kiinni, ja pörräiltyämme tovin keksimme lähteä kukkaketojen lävitse Linnanmäelle hurvittelemaan. Ei siellä moneen laitteeseen raski maksaa, mutta aina yksi ehdoton on vanha puinen vuoristorata, joka on joka kerta yhtä lystiä. Kilijuttiin äitin kanssa takapenkissä kuin pikkulikat konsanaan! 12 tuntia kävelemistä alkoi jo kotimatkalla hieman tuntua nilkoissa. Eikun mopilaattia ja keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuihin.


Viisastuneina kärräilimme maanantai-aamuna ratikalla Punavuoren kieppeille. Ruutu-Rouvassa piti taas käydä huokailemassa arvokkaiden vintage-ihanuuksien keskellä. Iso Roobertinkadun UFFilta löytyi syksyksi mukava villahame ja paita, jollaisen löysin omalta kirppariltamme tovi sitten erivärisenä versiona. Vastapäisestä Etolasta sitten löysin vihdoin ja viimein täydellisen vakstuukikankaan sadetakkiini! Onneksi liike oli tyhjillään, etten säikyttänyt innostuessani muita asiakkaita ulos. Takki on nyt tekosalla, siitä kerron tarkemmin pian! Fredrikinkadun UFFilta sitten kahmin itselleni jakun sekä kengät. Siellä vierähtikin tovi, kun innostuimme sovittelemaan mahtavia takkeja, joita emme kuitenkaan lopulta ostaneet. Tuo löytämäni jakku onkin hauska, kun se on kolitsikangasta ja istuu täydellisesti. Kyseisiä kenkiä oli hyllyllä ihan hitusen toisistaan poikkeavaa paria, joista toinen vei sydämeni. Ihan täydelliset kävelykengät. Pidetty vuosikymmeniä ja tulee varmasti palvelemaan minua saman verran. Ihana ystäväni antoi minulle syntymäpäivälahjakseni runon kera kenkähankinta-avustusrahaa, jonka sijoitin noihin sielukkaisiin jalkineisiin. Ostin toki uudetkin kengät, hauskat kukkalenkkarit Biancosta. Ajattelin, että se on ehkä jo oikeutettua ja perusteltua, olenhan rämpinyt vanhoilla (ei enää niin- )oranssi-vihreillä conversen lenkkareillani jo muutaman vuoden. Niistäkin sain alennusta myyjän huomattua toisen pohjallisen olevan irti. Kotona tosin huomasin toisenkin käyttäytyvän samalla lailla, joten se taitaakin olla ominaisuus eikä virhe. Ruokailu tapahtui Fredrikinkadulla sijaitsevassa kauniissa Thaimaalaisessa nimeltä Tamarin, jonka taivaallinen tofu-nuudeli -annos vei kielen mennessään. Samaisella kadulla vierailimme Kälyni Punnitse&Säästä-liikkeessä, sekä sen naapurina majailevassa valtavan ihastuttavassa teekaupassa Ounce. Kadulla toivotti tervetulleeksi pienellä sievällä pöydällä pieni sievä lasipannu jossa oli kuumaa teetä maistiaisiksi. Putiikki oli sisältä vielä ihastuttavampi ja myyjätär samaa sarjaa. Purkkeja haisteltuamme kassiini sujahti itselleni karpaloteetä sekä ystävättärelleni Kiellettyhedelmä-teetä, jonka kirsikkainen tuoksu leijailee ympäristöön huumaavana pussistakin käsin. Vieläpä piipahdimme ekomarket Ruohonjuuressa, jossa alkoi vain harmittaa, ettei meillä Oulussa ole moista liikettä. Mutta onneksi ja suureksi ilokseni tänne on ilmestynyt vihdoin ja viimein uusi ja hieno Punnitse&Säästä Kauppurienkadulle!
Illalla kävimme vielä äitin kanssa kruisereilla pyörähtämässä rantaan Helsingin jäätelötehtaan tötteröille ja lähdimme yöjunalla kotia kohti. Junavaunussa sai kiitellä hyviä löytöjään, kun lämmityksen pettäessä saattoi kietoutua kaikkiin mahdollisiin vaatteisiinsa, jotta onnistui nukkua pätkittäin hytisten.


Jäi sinne suureen pääkaupunkiimme vielä paljon kaikkea, mihin ei ehtinyt pikavisiitillämme poiketa, mutta jäipähän ensikerrallekkin tekemistä. Kaikki kuvat löytyy täältä.

Seuraavassa jaksossa: Kouluhommia & Sadetakkeja