Eläköityvä kamera ja uudellensyntyvä kuvaaja

Lalaa! Tänään kuusi vuotias Canon eos 350D jäi ansaitulle eläkkeelle, kun lahjapaketista kääriytyi hänen isoveljensä 550D. Ystävystymisemme on lähtenyt hyvin käyntiin, ja kuvausintoni puhkesi uudelleen, kun juhlapäivän kunniaksi jopa ulkona tarkeni kuvailla tovin ilta-auringossa. 

Jalassa kuvausreissulla oli uusimpani, valkoiset vintage-nahkanilkkurit. Pienestä pitäen haaveilin, että jos kaunoluistimet olisivat yhtään mukavammat jalassa, irrottaisin niistä terät ja ne olisivat täydellisen kauniit kengät. Nyt minä ne sain, ja mukavat vieläpä! Kyllä ne on taas parhaat sellaiset kengät, jotka joku on jo sisäänajanut, joskus jopa kymmenien vuosien ajan -ja saman verran luulisi kestävän tulevaisuudessakin. Ohuen villavuorin ja villasukkavaran ansiosta ensi talvena on jopa jotkut hauskatkin kengät käytössä. (Merkistä ei ole muuta tietoa, kuin pohjan pienen pieni merkki "Marwe".)

Sunnuntaina suoritimme kamera-vanhukseni kanssa viimeisen yhteisen keikkamme, nimittäin kävimme kuvaamassa kaverini sekä äitinsä yhteiset ylioppijuusjuhlat. Siellä oli niin mukavaa, että koiratkin hyppivät riemusta!

Huomasin muuten, etten missään vaiheessa ole luonut tunnistetta "kengät". Miten tämä voi olla mahdollista? Selasimpas sitten koko blogin sisällön ja lisäsin tunnisteen muutamaan juttuun, joita olikin lopulta yllättävän vähän kenkämäärääni nähden.

Kesän kirpput

Hups, sitä on tullu näköjään taas kirppisteltyä jossain välissä. Hienoja löytöjä onkin tarttunut mukaan satunnaisilta ja puolivahingollisilta kierroksilta. Jo alkukesän hellepäivinä alkoi suora auringon porotus ahdistaa, joten päätin hankkia pitkähihaisia, mutta ohuen ohuita paitoja ihoni suojaksi. Lampsin naapurikirppikselle hakemaan yhden täydellisen, vaikkakin itselleni kummallisen värisen haitulapaidan, jonka kylkeen tarttui myös kivat ruutushortsit. Toisen, vihreän paidan (2,90e) löysin viime viikolla toiselta torilta.



Sateisemmille kesäpäiville löytyi eräällä muuten huono-onnisella kirppispiipahduksella suloiset kumpparit (4e), jotka vanhuudestaan huolimatta ovat mukavat jalassa, ja sisuskarvaakin on vielä jäljellä.




Samaisesta paikasta löytyi muutama viikko myöhemmin unelmamekko. Pitkä, kellohelmainen, vanha, retro, kukkainen, värikäs, ihana -mutta siinä oli yksi mutta: se oli tehty ilmeisesti lyhtypylväälle, nimittäin harvoin törmään vaatteeseen, joka ei minulle mahdu. No, se jäi sitten sinne odottamaan lyhtypylväitään ja luuviulujaan ja nappasin viereisen mekon, joka on oikein kiva ja vanha sekin. Hintaa leningille jäi 1,50e. Tykkään muuten tästäkin aika paljon!














Elokuu tuoksuu jo ihanasti, ja eteisessä onkin jo vähän syysuutta odottelemassa vilpoisempia kelejä. Uuden välikausitakin löysin keskellä kesää, SPRn liikkeestä puoleen hintaan, eli seitsemällä eurolla. Passeli, nätti ruskea takki kaipaa vielä kuitenkin jotain ehostusta, vaikka punaisen ONLY-mainoksen siitä jo ratkoinkin pois. Syksyn lenkkeilyyn löytyi hieno Raiskin ulkoilupuku, joka on ihan näköiseni ja kokoiseni ja tarpeellinen. Sekin oli vaivaiset 7e. Nuo seitsemät eurot kuulostaa kirpparilöydöistä paljolta, mutta laadukkaista ulkovaatteista sen maksaa mielellään. Uutena nämä saisi hyvällä lykyllä yhteensä satasella.
























Äiskän kanssa pyörähdettiin pieni kesälomareissu Ikeaan, mutta matkalla piipahdettiin Kemin ja Tornion kirppareilla. Kemistä sitten löytyikin kauan haaveilemani viinilasit, ja vieläpä mukavasti vihertävät sellaiset. Kuusi lasia lähti mukaan hintaan 2e/kpl, ja löysinpä päälle vieläpä punaisen, vanhan pellavaliinan, joka toimii oivallisesti tiskirättinä.

Sitä sun tätää

Pikkasen tässä kirpparilöytölällätystä: vanahat suomalaiset sievät ja hyvät korkkarit eurolla. Tunnustettava on, että ehkä ovat hitusesti puoli numeroa liika pienet, mutta kyllä niillä muutaman kymmentä metriä jaksaapi tallustaa, toivottavasti! Kesää odotellessa.




Eräänä kauniina päivänä väänsin taas massuntäytteeksemme häränsilimää. Muutaman kerran on tullut jo kyseistä nannaa tehtyä Pastanjauhajien reseptillä, mutta nyt tein hieman isomman satsin, johon tuli 400g jauhelihaa ja lisäksi 2dl tummaa soijarouhetta. Soijarouhe on itselleni uusi, mukava tuttavuus. Käytin sitä ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten moussakaan, josta tuli huippuherkullista. Siitä en ottanut kuvaa sen hyvin ällöttävän ulkomuodon takia, mutta olkaa hyvät ja kuvitelkaa sen taivaallinen maku.










Pientä teaseria tämän hetkisestä kouluprojektista. Uusi, mielenkiintoinen kurssi alkoi näin:

Heeei sisko pieni, Helsinkiin!

Ja sieltä takaisin. Kyllähän tuosta reissusta ehtikin jo vierähtää viikko, mutta yritän muistaa nyt edes jotain, vaikka oli tarkoitus kirjoitella hirvittävä pläjäys heti palattuani. Viime lauantaina siis hypättiin äipän kanssa kätevästi tuttavan auton kyytiin, jonka muassa matka taittui hyvin leppoisasti ja mukavasti. Pääkaupunkiimme saavuttiin jo neljän aikaan, joten oli vielä ilta peräti kulijailuaikaa. Käly liittyi seuraamme ja ehdimmä harjoittaa hieman ikkunashoppailua liikkeiden mentyä jo kiinni, ja käydä syömässä maukasta pitsaa ja pastaa, juonien sotasuunnitelmaa seuraavalle päivälle. Tyttöjen kesken piipahdimme vielä kotimatkalla rannan laivakuppilassa, josta nautiskelimme kannullisen hyvää sangriaa.


Sunnuntaina hiivimme jo kymmenen aikaan ulos ja suunnistimme kävellen Siltasaaresta aikalailla rantaa pitkin Hietalahden torille, jonne päästyämme huomasimme kellon olevan jo kaksi. Vaikka myyjät jo alkoivat keräillä pöytiään, ehdimme tehdä vielä joitakin löytöjä -mukaani tarttui valkoinen alushame, keltaiset perhoskorvikset sekä ystävälle lahjaksi baarilaukku ja helmet. Tokihan me hieman poikkesimme sinne matkatessamme mm. Kaivarin Kanuunassa, jonka vintagenurkkaus imaisi tämän tytön sisuksiinsa hetkoseksi jos toiseksikin. Niin siinä usein käy, että liikaa ihanaa tavaraa mene jo niin yli, ettei sieltä osaa sitten kaivaa mitään ihanaa itselleen. Vähän sama ilmiö, kuin kukkapuutarhalla, jossa kymmenet kukat kaunistavat toisiaan, mutta kun käteensä poimii yhden, ei se orpona niin kaunis olekaan. Ei sieltä sitten jäänyt käteen muuta kuin aika uusi Indiskan musta mekko. Osasin minä myös ihan kaupastakin ostaa jotain, nimittäin uuden uutukaisen oranssin lörppötopin sen minisestä kaupasta kuin Monki. Se oli hauska uusi vaateliike Aleksanterinkadulla, ja sen kyljessä oli toinen moinen, jonka nimi on ilmeisesti Weekday. Siellä soi Kate Bush, jonka innoittamana yllytin itseni kokeilemaan kasarityylisiä sini-valko-raitaisia korkeavyötäröisiä pillifarkkuja sovituskopista löytyneen löysän sinisen, pääkallokuvaisen t-paidan kera. Tyyli olisi ollut hurjan kivaa vaihtelua, mutta pieni vika pilasi kaiken: housuilla oli mahdotonta istua, mikä on aika elintärkeä ominaisuus vaatteelta. Ei ihmekään, kun taisivat maksaa 6e. Harmi etten tajunnut ottaa kuvaa. Ilmeisesti siellä myös painetaan sekä värjätään vaatteita paikanpäällä, koska liikkeen lavasteena oli ikkunan takana sen näköinen mielenkiintoinen työtila. Päivällä söimme maukasta texmexiä, jolloin lautaseltani katosi parempiin suihin pinaattitortillainen kanawrap, nam! Illalla vielä kiipesimme Hotelli Tornin ylimpään kerrokseen kahville. Näköala oli toden totta huikea, kuten oli pahanmakuisen kahvinkin hinta! Kaupat menivät taasen tylsän aikaisin kiinni, ja pörräiltyämme tovin keksimme lähteä kukkaketojen lävitse Linnanmäelle hurvittelemaan. Ei siellä moneen laitteeseen raski maksaa, mutta aina yksi ehdoton on vanha puinen vuoristorata, joka on joka kerta yhtä lystiä. Kilijuttiin äitin kanssa takapenkissä kuin pikkulikat konsanaan! 12 tuntia kävelemistä alkoi jo kotimatkalla hieman tuntua nilkoissa. Eikun mopilaattia ja keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuihin.


Viisastuneina kärräilimme maanantai-aamuna ratikalla Punavuoren kieppeille. Ruutu-Rouvassa piti taas käydä huokailemassa arvokkaiden vintage-ihanuuksien keskellä. Iso Roobertinkadun UFFilta löytyi syksyksi mukava villahame ja paita, jollaisen löysin omalta kirppariltamme tovi sitten erivärisenä versiona. Vastapäisestä Etolasta sitten löysin vihdoin ja viimein täydellisen vakstuukikankaan sadetakkiini! Onneksi liike oli tyhjillään, etten säikyttänyt innostuessani muita asiakkaita ulos. Takki on nyt tekosalla, siitä kerron tarkemmin pian! Fredrikinkadun UFFilta sitten kahmin itselleni jakun sekä kengät. Siellä vierähtikin tovi, kun innostuimme sovittelemaan mahtavia takkeja, joita emme kuitenkaan lopulta ostaneet. Tuo löytämäni jakku onkin hauska, kun se on kolitsikangasta ja istuu täydellisesti. Kyseisiä kenkiä oli hyllyllä ihan hitusen toisistaan poikkeavaa paria, joista toinen vei sydämeni. Ihan täydelliset kävelykengät. Pidetty vuosikymmeniä ja tulee varmasti palvelemaan minua saman verran. Ihana ystäväni antoi minulle syntymäpäivälahjakseni runon kera kenkähankinta-avustusrahaa, jonka sijoitin noihin sielukkaisiin jalkineisiin. Ostin toki uudetkin kengät, hauskat kukkalenkkarit Biancosta. Ajattelin, että se on ehkä jo oikeutettua ja perusteltua, olenhan rämpinyt vanhoilla (ei enää niin- )oranssi-vihreillä conversen lenkkareillani jo muutaman vuoden. Niistäkin sain alennusta myyjän huomattua toisen pohjallisen olevan irti. Kotona tosin huomasin toisenkin käyttäytyvän samalla lailla, joten se taitaakin olla ominaisuus eikä virhe. Ruokailu tapahtui Fredrikinkadulla sijaitsevassa kauniissa Thaimaalaisessa nimeltä Tamarin, jonka taivaallinen tofu-nuudeli -annos vei kielen mennessään. Samaisella kadulla vierailimme Kälyni Punnitse&Säästä-liikkeessä, sekä sen naapurina majailevassa valtavan ihastuttavassa teekaupassa Ounce. Kadulla toivotti tervetulleeksi pienellä sievällä pöydällä pieni sievä lasipannu jossa oli kuumaa teetä maistiaisiksi. Putiikki oli sisältä vielä ihastuttavampi ja myyjätär samaa sarjaa. Purkkeja haisteltuamme kassiini sujahti itselleni karpaloteetä sekä ystävättärelleni Kiellettyhedelmä-teetä, jonka kirsikkainen tuoksu leijailee ympäristöön huumaavana pussistakin käsin. Vieläpä piipahdimme ekomarket Ruohonjuuressa, jossa alkoi vain harmittaa, ettei meillä Oulussa ole moista liikettä. Mutta onneksi ja suureksi ilokseni tänne on ilmestynyt vihdoin ja viimein uusi ja hieno Punnitse&Säästä Kauppurienkadulle!
Illalla kävimme vielä äitin kanssa kruisereilla pyörähtämässä rantaan Helsingin jäätelötehtaan tötteröille ja lähdimme yöjunalla kotia kohti. Junavaunussa sai kiitellä hyviä löytöjään, kun lämmityksen pettäessä saattoi kietoutua kaikkiin mahdollisiin vaatteisiinsa, jotta onnistui nukkua pätkittäin hytisten.


Jäi sinne suureen pääkaupunkiimme vielä paljon kaikkea, mihin ei ehtinyt pikavisiitillämme poiketa, mutta jäipähän ensikerrallekkin tekemistä. Kaikki kuvat löytyy täältä.

Seuraavassa jaksossa: Kouluhommia & Sadetakkeja

Mietiskelin tässä vaan

ihimisen ihimeellisyyttä. (Eivätköhän sanat "ihminen" ja "ihme" ole jotenkin toisiensa lähisukulaisia? En ihmettelisi.) Mutta muijjen muasa sitä ihimettelen, ettö eikö sitä pitäisi tavallisten hyvien tapojen olla niin arkipäivää, ettei niitä tarvisi erikseen suuremmin säikähtää. Tässä viikon sisällä olen pitänyt kahdelle mummulle kaupan ovea auki, niin kuin kuuluukin, ja he ovat alkaneet ihan suuremmoisesti kiitellä ja ylistää, kuinka siinä on hyvätapainen neiti. Onko moinen tosiaan niin harvinaista herkkua, että oikein yllättyä täytyy. Toinen selvästi huonojalkainen avunkohde otti rollaattorinsa kanssa oikein pari ripeämpääkin askelta ettei täytyisi rasittaa nuorta rankaani ovea pidellessä, ja porisemaankin rupesi, että mite minä itteni oon näi luikuksi päästäny. Tämänpäiväinen mummeli taasen huokaili perään "ymmärtäväistä elämää eteenpäin koko elämäksi sinulle!"
Vaikka vanhuksille rupattelu on kyllä yksi elämäni suoloista, pointtini oli, että eikö pelkkä kiitos ja hymy saisi riittää? Ja mihin ihmisillä on niin kiire, ettei huomaa läheistään. Kaiken maailman leikkausoperaatioita sitä osataan nykyään tehdä, mutta kuka keksisi leikata ihmisten silmät pois omista navoistaan katselemaan hieman ympärilleen.

Ja muihin aiheisiin.
Käsitöitä en ole ehtinyt edes vilkaista, ja alkaahan tässä jo olla aivan kamala ikävä kouluun. Siellä ne kangaspuut viritettyine loimineen seisoo pölyttymässä -niin koululla kuin kotonakin. Parilla lähimmällä kirpparilla tuli käytyä tänään ystäväiseni kanssa, ja kyllähän sieltä jotain lähti mukaankin. Kaksi mukavaa paitaa, joista toisesta (1e) puuttui juju, joten toimitin sen kadun toiselle puolen veljelleni jujutettavaksi. Hihi, ja tietenkin kengät! Jotka kaipaavat vielä uudet pohjalliset, koska ovat aavistuksen liian suuret, ja hyvin vanhojen tanssikenkien alkuperäiset pohjalliset ovat aivan mutkalla. Tottakai hintalapputarra oli taas lätkäisty kengän kärkeen, eikä pohjaan, eikä nahka siitä tietenkään tykännyt. Mur. Ei oikein tiennyt itkeäkkö vai nauraa, kun huomasin eräällä suurella kirpparilla ilmoituslappusen: "Kirpputorituotteilla ei vaihto- eikä palautusoikeutta." Niin siis anteeksi mitä?? Voiko joku oikeasti olla niin hömelö, että menee kirpparille valittamaan tuotteesta. "Ostin tämän paidan eurolla ja se on nyppyinen ja reikäinen. Tahdon rahani takaisin." Mihi o maalima menosa.

Onpas muuten aika mukava kirjoitella taas, kun homma toimii! Jo pidemmän aikaa sain änkyröidä ja noitua vanhan kannettavan tietokoneeni kanssa (joskaan en sitä koskaan kannellut sen painavuuden ja huonon akunkeston vuoksi). Olihan se parempi kuin ei mitään, ja olin haltioissani, kun em. veljeni eräänä päivänä tupsahti ostamansa koneen kanssa luokseni. Mutta jo silloin käytetty, vanha kone teki työtä käskettyään jo aikansa, ja saa luvan siirtyä eläkkeelle. Kesän töitä huhkittuani raskin tuhlata ansioitani hieman suurempaan hankintaan, ja käskin poikien päättää, mikä kone minulle hommataan ja mistä. Päätös oli yllättävän helppo: Mac mini. Vanhempi versio löytyikin hyvään hintaan ja tilattiin kotiin. Ihana mieheni lahjoitti käyttööni hyvin hyvän näyttönsä ja näppiksensä, ja tässä sitä nyt ollaan, onnellisena uudesta perheenlisäyksestä. Pian siihen lisätään vielä uusi suuri telkkari, niin kyllä kelepaa kärvistellä kaamoksessa.