Marraskuva

Tätä mulle kuuluu. Vähintään joka kolmas lause, jonka suustani päästän, sisältää MM-sanan. Tokihan työhöni muutakin kuuluu, ja ehkäpä ne kaksi muuta joka kolmatta lausetta liittyvät jotenkin siihen myös.

Vaatevaihtajaisista löytämäni L-kokoinen raitapaita odotteli kohtaloaan ja uskallustani parisen viikkoa, kunnes eilen aamulla tarvitsin uutta jännää asustetta. Olihan se aika vinhaa repiä Marimekkoa saksilla, mutta kukapa kieltää. Ja raitapaidoissa ei ole sitä ongelmaa, että ne loppuisivat maailmasta, vaikka yhden raatelisikin. Keskiosasta paitaa syntyi ensimmäinen kieppihuivini, ja hihoista valmiit säärystimet. Vielä on pala paitaa jäljellä, vaikkapa nenäliinaksi, jos ei muuksi.





Vaatteet kun sain luotua päälleni, aamua oli vielä runsaasti jäljellä. Sähkömiehen takia herättiin aikaisin, ja töihin menin vasta yhdeksitoista. Kävin äitin aamupuurolla ja kirjastossa, ja siinä rannikolla hyöriessäni kerrankin oli kaikki osaset kohdallaan: mieletön aamu-usva, aurinko, kamera ja aikaa. Mutta... Vaikka kelit onkin pelottavan lämpöisät, eikä pakkasesta tietoakaan, niin sovitaanko, että ellei eilen satanut lunta, niin ainakin ripotteli tuhkaa taivaalta, jookos? Kameran linssini on uskomattoman häpeällisen likainen, ja valkoiset sumukuvaukset sen näköisiä. No pari kehtaan vilauttaa.





Viiminen kuva on eräältä aurinkoisemmalta syyspäivältä parin viikon takaa.

Tänään on pikkujoulut. Liikkeeseen olen jo saanut laittaa tonttuja ja muuta esille. Ei tunnu yhtään oikealta.
Tule, Lumi, tule.

Kutokaa itse kankaanne!

Työssäoppimisjakso loppui aprillipäivänä, ja nyt lomailen viikon ennen kouluun palaamista. Kymmenen viikkoa meni todellakin nopeaa, mutta suuremmilta tunnekuohuilta ja eroahdistuksilta olen säästynyt, odottaen jo innolla kouluun pääsyä. Kummassakin on ollut kyllä yhtä mukavaa touhuta, mutta luokkatovereita on ihana päästä taas näkemään päivittäin.

Esittelenpäs tässä valmiit näyttötyöni. Tuotteen valmistamisen näyttötyö -tyynykankaita olen jo vähän vilautellut, mutta valmiit tyynyt tulivat näyttämään tältä.




Materiaalinahan oli tosiaan kuteena Bockens Möbelåtta -huonekaluvillalanka ja loimena kalalanka. Villalanka tosiaan oli lojunut työpaikan kaapissa vuosikaudet, ja sattumalta sopivat ihan hyvin miljööseen, joten päätimme käyttää ne pois. Tarkkoja laskutoimituksia tuli tehdä, jotta oltiin varma, että langat riittävät, nimittäin eihän moisia enää myödä. Hienosti riitti matsku, vaikkakin olisi saanut kutistumista ottaa huomioon huolellisemmin. Kuvikas-sidos ja toisen puolen palttina tykkäsivät kovasti supistua, mutta tuli tyynyistä ihan hyvän kokoiset.












Ohjauksen näyttönä pidin askartelutunnin mummuille parina perjantaina. Ensimmäisellä kerralla pisteltiin styrox-levyihin huovutusneulalla villaa ja maalailtiin silkkiväreillä kuitupapereita. Seuraavaksi kerraksi sitten leikkelin papereista ainakin miljoona pientä lehteä, ja liimailin käpyjä tikkujen nokkaan, jotta saivat mummerot liimailla leikattuja terälehtiä niihin toisella kerralla. Esivalmisteluja oli tietenkin paljon enemmän kuin itse asiakkailla hommaa, vaan olivathan he mielissään pienestä tekemisestä ja kauniista, värikkäistä kukista. Oli minustakin ihana ihastella värikkyyttä kaikkien omannäköisissä kukissaan. Kummastakin näytöstä sain kiitettävän arvosanan. Kuvassa omatekemäni malliyksilö kukkakedosta.




Tommoisen laukun värkkäilin jossain vaiheessa huovan palasesta ja fanttilangasta huovutusneulalla. Aika kauhea ja epäkäytännöllinen väsky, mutta ihan hauska oli värkätä.

Viimepäivinä kokeilin erilaisia maton hapsujen solmimisvaihtoehtoja pikkuisia pätkiä.














Tuli työpaikkaohjaajan kanssa hihiteltyä tämmöiselle kudontaopin kirjalle vuodelta 1928. Kirjoitettaisiinpa vielä tänä päivänäkin noin juttelevaisesti ja neuvoen -melkein käskien, ja mikä parahinta, me-muodossa eikä kolkossa passiivissa! Noin suloinen nimi kirjailijallakin.

Maaliskuun marjoja

Työharjottelussa on syntynyt tipuja, pääsiäiskortteja ja itse maalatusta kuitupaperista vaikka mitä. Isompien töiden, kuten loimien laittojen lomassa, saan askarrella mitä ikinä mieleen juolahteleekin. Opettelinpa jossain välissä nettiopetusvideon avulla sormineulomistakin -turha ja helppo taito, mutta voipahan kerskua osaavansa.

Helmiä

Tajusinpas otsikkoa miettiessäni, että tässä helmikuussa on kyllä ollut ihan helmistä. Olen tutustunut pariinkin Helmi-mummoon, joista varsinkin toinen on sympaattisimmasta päästä koko joukossa, ja neulonut vaatekappaleen helmineuleella. Siitä tuonnempana, nyt pieniä sieviä kuulumisia siitä, mitä olen väkerrellyt tuolla mummolassa viime aikoina. Tämän viikon olin töissä yksinäni, työpaikkaohjaajani ollessa äkillisellä sairaslomalla, mutta tuopa ei meitä hidastanut. TOP-jakson aikana pitää suorittaa pari näyttötyötä, joista toinen, tuotteen valmistamisen näyttö, on jo hyvällä mallilla. Kudoin pari tyynynpäälliskangasta, joiden loimena käytin kalalankaa, mutta kuteena ohutta villalankaa kaksinkertaisena. Juuri noita värejä en olisi varmasti itse valinnut, mutta vanhat langat löytyivät kaapista, ja olivat sävyiltään ja ominaisuuksiltaan kuin luodut käyttötarkoitukseen, eli palvelukeskuksen aulan sohvaa koristamaan. Oli mukava opiskella vihdoin ihan käytännössä kuvikas-sidos, joka on siis tiivis sidos, jossa kudotaan kahdella tai useammalla värillä yhtäaikaa, ja kankaan kumpikin puoli on toisilleen vastakohdat.

Kokoajan ei tarvitsekaan jaksaa kutoa, joten voi välillä istahtaa porisemaan vanhusten kanssa ja opettelemaan vaikkapa uusi tekniikka. Tällä viikolla tuli kokeiltua koukkuamista ja neulakinttaan tekoa. En minä siitä kintasta saanut aikaan, mutta tulipahan maisteltua esimakua tekniikasta.




Kuvassa vihreät tilkut koukkuamista, harmaa-hailakka minipussukka neulakinttaan kärkeä, ystävänpäiväksi kokeiltu sydämenmallinen isoäidinneliö ja ihmeellinen virkkauskokeilu muoviruudukkoon.

























Värkkäillessäni ja leikkiessäni fanttilangalla, satuin solmineeksi hauskan otuksen. Se syntyi kahdesta langanpätkästä, joista toinen meni vasarasolmulle ja kuudelle pienelle solmulle, ja toisen solmin pari kertaa isosti ja kuudesti pienesti. Nämä osat harsin yhteen ja waláa!


Jännä nippelitieto: Fanttilangan tex-numero on 11111. (Siinä missä esimerkiksi tavallinen huopalanka on tex 143x3)

















Vahinkoja sattuu, monesti iloisesti yllättäviä moisia, niin myös keittiössä. Eilen pidin luokkatovereilleni illanistujaiset luonamme, ja tekemäni foccacia-leivän ja salaatin lisäksi tyttäret toivat mitä monimuotoisimpia herkkuja muassaan. Halvat herkut oli taattu täten myös sunnuntaiksi! Tänään sitten illan jäänteistä väänsin itselleni yllättävän mukavaksi osoittautuneen kasvissöpöskän, jonka ohjetta on ehkä liian hankala kirjoittaa ylös, joten tiivistetäänpä resepti näin: ripaus sitä sun tätä. Kikherneitä, paistettua riisiä, paahdettuja auringonkukansiemeniä, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, limemehua, ja mitähänvielä, ja vähän muna-maitoa päälle.

Ovat nuo luokkakaverinikin aika helmiä.











PS. Lautanauha taitaa olla aika vaikeasti hahmotettavaa puuhaa suusanallisesti taikka kirjallisesti kuultuna, joten kaivelin asiasta enemmän kiinnostuneille videon nähtäväksi. Löytyi vaikka minkälaisia mielettömän monimutkaisia ja upeita versioita, mutta tämä oli lähinnä omia kokeilujani.

Töitöi

Sainpas tehtyä toisenkin lautanauhan, josta tuli hieman monimutkaisempi, leveämpi ja pidempi. Sekä myöskin kivampi. Tarkoitin sen piristämään mustaa villakangastakkiani värikkäänä vyönä. Jostain artikkelista luin, että ensimmäinen lautanauha ei kyllä jää viimeiseksi, ja se oli aivan oikeassa. Näihinhän melkeinpä voisi koukuttua!
Kuvat ovat vasta tekovaiheesta, joten ei kyllä oikein kunnollista kuvaa saa lopputuloksesta. Täytynee kuvata joskus takin kanssa. Nauhan teosta sen verran, että tosiaan toinen pää loimesta kiinnitetään tukevasti koukkuun ja toinen pää sidotaan itsensä ympärille kiedottuun naruun. (Kuvassa naru sattuu olemaan penkissä kiinni kuvan oton ajan.) Loimilangat on pujotettu tässä tapauksessa neljäntoista nelikulmaisen laudan rei'istä, ja lautoja käännetään, jotta saadaan aikaan viriö, johon kudelanka pujotetaan. Hyvin yksinkertaista mutta ihmeellistä.






























Tässä myös kuvaa esimmäisestä poppanaliinastani sekä ripsiliinasta. Kumpikin on loimen loppuun kutaistuja pieniä jämätöitä, jotka menevät esimerkiksi palvelutalon arpajaisvoitoiksi. Ensimmäistä kertaa ripsiliinaa kutoessani olin alussa niin innoissani, että unohdin täysin tehdä siihen raitoja, enkä jaksanut purkaa, joten sijoitin ne sitten hienosti keskelle.

Työssä opintaa ja vähän koulussakin

Maanantaina alkoi koulun työssäoppimisjakso, jota minä suorittelen 10 viikkoa vanhusten palvelutalolla. Sielläpä luon ja rakentelen loimia kangaspuihin muoreille kudontavalmiuteen ja pistelen neuloja langansilmiin, sekä suunnittelen mahdollisia askartelupaskartelupuuhasteluja. Välillä istuskelen vanhusten kanssa kahavilla rupatellen, toisinaan taas käyn heidän kanssaan jumppailemassa. Tänään sain opetella ensimmäistä kertaa lautanauhan tekoa, ja sepäs se olikin mukavaa, vaikkakin välillä solmuisaa. Näin aluksi tekaisin reilun metrin verran yksinkertaista nauhaa, mutta toivottavasti jo ensi viikolla saan kokeiltua monimutkaisempia, leveämpiä nauhoja, ja myös pirtanauhan tekoa. Tällainen syntyi tänään. Päihin tein lenksun sekä mykyrän, jotta sitä voi käyttää kaulakoruna, pantana tai vyönä. Tuossa kuvaillessani yritin taas käyttää kissaa rekvisiittana, mutta eihän siitä tullut taas kuin reikiä nauhaan ja suttuja kuviin. Varpaani pysyivät aloillaan, eivätkä onneksi kynsineetkään.


Koulussa viimeinen päivä oli hämmentävä, ja siinä tavaroita siivoillessa pois tieltä ja pakkaillessa mukaan otettavia, tuntui, kuin olisi pitemmällekin reissulle lähdössä. Noh, pitihän siellä kipaista eilen jo mutka. Ryijy oli vielä ehjä ja ennallaan. Tältä se näyttää tällä hetkellä. Sain sen edistymään yllättävästi viimeisinä päivinä, mutta nyt se valitettavasti pölyttyy tovin.


Ryijyn solmimisen ohessa piti myös paukutella korukankaita valmiiksi, kun niistä sitten valmistetaan tuotteita heti työssäoppimisjakson jälkeen. Uusi tuttavuus siinä projektissa oli minikangaspuut, joiden käsittelyyn totutellessa tunsi olevansa lilliputtimaassa. Nelisenttisten loimien työstäminen tuntui myös aika hoopolta, mutta teko oli mukavan nopsaa vaihtelua. Kolme pätkää tein, mutta valitettavasti vain yhdestä sain kuvan.


Lyhyesti ja ytimekkäästi näin monta juttua tiivistetysti tässä näin nyt, anteeksi, mutta pitää joutua nukkumaan, jotta huomenissa jaksaapi viikon viimeisen työpäivän reippahasti. Huomenna, viidentenä työpäivänäni, työpaikkaohjaajani pitää vapaapäivän, joten minä pitelen mummuille jöötä yksikseni. Ei siinä, valitettavasti käsitöiden suosio on jostain syystä viimeaikoina laskenut huomattavasti kyseisessä palvelutalossa, eikä tekijöitä käy kuin pari kolme päivässä. Suoriutunen tehtävästä siis mukavasti, ja vietän yhtä leppoisan ja kotoisan päivän kuin edeltävätkin.