torstai 28. heinäkuuta 2011

Origamiveneralli




Eräänä kesäisenä päivänä liityin hassun kaksikon seuraan ja päädyin koristelemaan, nimeämään ja tietenkin uittamaankin origamiveneitä Ainolan hurjassa purossa. Kuusi värikästä paperipaattia, nimiltään Erno, Elisabeth, Kapteeni!, Sympaatti, Inva sekä Peipponen, kisasivat hurjassa syöksyssä kohti mahtavaa putousta, kolme melkein aikuista jättiläistä kameroineen kintereillään kahlaten, lasten tuijotellessa rannalta ihmeissään.



Muutaman tuunailuyrityksen ja paperilajikkeen testailun jälkeen leikittiin vielä muutama kierros pantomiimia, jossa ei siinäkään kukaan voittanut. Aikuisena leikkimisessä on se kiva puoli, ettei tarvitse laskea pisteitä tai riidellä voittajista, mutta se huono puoli, että sitä tulee leekattua ihan liian harvoin lapsenmielisten seuralaisten puutteessa.


Lisää täällä.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Uusia alkuja

Tänään tartuin pitkästä aikaa teekupin korvaan ja lankarullaan, enkä osaa edes kelata taaksepäin, milloin viimeksi olisin harjoittanut kumpaakaan. Täytynee kiittää piristävää vierastani, jonka jääkaappirunoillessa innostuin kaivautumaan lankakoriini vähän siivoilemaan. Pakkohan ne kerät on johonkin hävittää, joten aloin neuloa (toivottavasti) täysvillaisesta langasta huovutettavaa pannulappua, kun en muutakaan keksinyt.

Milloin lankakerä on tarpeeksi suuri nakattavaksi koriin takaisin odottamaan kohtaloaan, ja milloin sitten tarpeeksi pieni heitettäväksi suosiolla pois?




Vihdoin pääsin aloittamaan kesätyöni, jota suoritan baaritiskin takana, ihmisten ja musiikin parissa. Mikäs sen mukavempi yhdistelmä, ja vieläpä tienaa samalla!

Ja ainiin, kiipesin vuorelle. Olen aina ollut aika nössö, kiivennyt lapsena vain puiden alimmille oksille, ja välttänyt kiikkuessa pommivauhteja, mutta nyt ei enää benjihyppykään tuntuisi mahdottomalta ajatukselta.
Kuvia Kalixin kiipeilyreissusta täällä.


Kiipeilykuva: Joni

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Suven syöpöttelyt



Vaikka tuntuukin, että pimeän, pitkän ja kylmän talven aikana tulee ahmittua paljon paremmalla ruokahalulla kuin kuumaan kesäaikaan, kun tekisi mieli mutustaa korkeintaan leipää ja salaatteja, sitä silti huomaa syöpöttelevänsä suvena ihan hullunkurisesti. Piknikithän ne pahimpia ähkyämisiä ovat, vaikka syödään kevyesti vähän kaikkee eli lopulta aika paljon, jonka päälle hyi-yäk-makkaraa, joka yhtäkkiä onkin lempiruokaa, ja tottakai jätskiä päälle. Tämmöstä ravintoa on tullut nautiskeltua kesän aikana, muun muassa.



Ekoina kesäisinä päivinä piti rynnätä kauppahalliin lohikeiton kalastukseen. Minun ihan ehdoton lemppariruoka, ai että. Eikä keittoa ilman ruisleipää!

















Jäi kaverin grillivinkki korvan taakse ja kokeilin juhannuksena tämmöisiä aurajuustosisälmyksisiä tommaatteja. Noh, jussi-aattona aurajuusto oli hävinny yhettömmiin kaupasta, joten viereinen rainbow-sinihome sai kelvata. Jääkaapista vielä löytyi pikkasen fetaa ja päälle maustemössöjuttua. Folion sisällä grillauksen jälkeen hyvää kyllä oli, vaikka koostumus oli enemmänkin kastikemainen tomaattien levahdettua lautaselle...
















Pannuleipä (jota foccaciaksikin on hienostellen kehuttu) on hirveän kätevä ja halpa eväs pyöräyttää piknikille. Leivinjauheen ansiosta sen hujjauttaa vain puolisessa tunnissa.
Ite heittelen ainakin vaan kulhossa sekaisin suurinpiirtein abauttiarallaa:
5 dl vehenäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 rkl oreganoa
2 rkl siirappia
2 rkl aurinkokuivattutomaattisilippua
50g voisullaa
0.5 dl oliiviöliyä
3 dl maitua

Hirmu helppoa vaan heitellä kaapista mitä sattuu tai sitte ei palio mitään ja heittää uuniin vartiksi. Vielä kun repii pikku palasiksi, ei tule syötyä piknikillä liian raskaasti, ja voi hyvinkin syödä parikymmentä palasta.



Tonnikalapastavuoka toimii edelleen, varsinkin kun siihen heittelee mielensä mukaan mitä sattuu. Voi kesän ihanuus, kun on tomaatit halpoja!







Mummelimme 81-vuotisiksi väännettiin kesän eka mantsikkakakku. Äippä oli väsännyt pohjan ja täyttänytkin, ja minä ripottelin koristukset päälle. Ihan tuli ku kaupankakku ja parempiki! Eräs asia minua ihmetyttää niin suuresti. Tiedättehän, miten aina pitää olla kermakon alla vati (ellei sitten kehtaa nuolaista nokkaa), ettei juhlatuuki sotkeennu. Tuo mummun pyhäastiaston kermakko on täydellisesti muotoiltu, nimittäin se ei koskaan tippauta kermaa nokastaan. Jos moinen on osattu suunnitella jo vuosikymmeniä sitten, miten ihmeessä on nykyään niin tavattoman hankalaa designailla toimivaa mallia?