keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Lomat on rojektiaikaa

Tämän loman projektina oli siivota vaatekomeromme, ja tämän tehtävän kimppuun kävin urheasti eilen. Ihmeen aikaisin olen tällä lomalla herännyt, kissojen ja talon putkiremontin takia, mutta hyvä niin, saapahan aikaiseksi! Komeron putsailua kesti kaksi tuntia aamupäivällä ja kolme tuntia iltapäivällä. Tuuletin kaikki paksut vaatekappaleet parvekkeella, ja karsin jopa pari pinoa kirpparille! Jossain vaiheessa urakka tuntui kaaokselta. Kesämekkopinojen tilalle piti ängätä villapaidat talvenvaralle, ja ne kun sattuvat viemään hieman enemmän tilaa kuin keveät helleleningit. Tovin päästä taas kiljahdin, että tästähän pitää lähteä kirpparille, kun näyttää jäävän ylimääräistä tilaa hyllylle! Noh, ei sitä loppujen lopuksi jäänytkään... Kuvassa tilanteet ennen ja jälkeen hyllyseinän järjestelyn.


Hengariseinä jäi entiselleen, sillä se on todella tukossa, muttei mitään voi karsia pois. Ehkä uusi hengarisysteemi olisi paikallan. Urakkahan sisälsi myös eteisen naulakon siistimisen, ja parin pipon ja lapasten pyykkäämisen. Voi kun rakastan järjestystä ja järjestelyä! Olenhan pohjimmiltani aikamoinen tiptop-ihminen. Kaverit kyllä jo ymmärtävät tapani suoristella tauluja missä ikinä liikunkin, miten kahvilassa pitää järjestää teekupit ja lautaset siistiin pinoon, ja kengät tökkiä sievään riviin myös kyläpaikoissa. Kun koti kiireisenä aikana ehtii räjähtää, alkaa minua ahdistaa ja olo käydä levottomaksi. Pidän siiv
oilusta, mutta siihen ryhtyminenhän se aina on se suurin kynnys. Monesti sitten käykin niin, että aloitan tiskaamalla ja yhtäkkiä huomaankin hinkkaavani vessanpyttyä hammasharjalla.

Toisenkin projektin sain taas etenemään, nimittäin kävin vihdoin niisimässä uudelleen äitin mattoloimen. Keväällähän loin kaksi mattolointa, jotka meinasimme paukutella jo kesän aikana lattioiden lämmikkeeksi, mutta vasta yksi matto on valmistunut. Otin valmiin ohjeen Suuri Käsityö -lehdestä, jossa samalla niisinnällä ja sidonnalla poljentaa vaihdellen saa kolmea erinäköistä mattoa aikaiseksi. Tiheys meillä on harvempi ja kuteena pelkkiä trikookuteita ohjeen lp-langan ja ontelokuteen sijasta. Aloitimme helpoimmalla, suoralla poljennalla neljälle polkuselle. Sidos toimii vallan mainiosti, enkä malta odottaa että saamme sen valmiina lattialle! Sunnuntaina saaressa vierähti kuusi tuntia ja maanantaina kolme, mutta sainpahan hyvää palkkaa uurastuksestani, nimittäin äitin rahkapiirakkaa mansikkamehulla! Kuvassa värikokeiluja ja äiti purkamassa muutaman kuteen tehtyään poljentavirheen. Tästä tulee neliö matto isän huoneeseen, ja hän itse valitsi väreiksi tummansinisen, vaaleansinisen sekä beessin. Turkoosikin olisi näköjään sopinut ihanasti, mutta ehkä johonkin toiseen tilaan sitten.


Vanhasta komerostani talvivaatteita penkoessani löysin tietenkin kaikenlaista vanhaa hauskaa krääsää. Mm. pohjalliset, tummanpunaiset villasukkavaralla kokoa 39 olevat vinkkelit (eli huopatossut). Kuka haluaa omakseen? Ja
tämmöisen värikkään pitsipöytäliinan, jonka olen meinannut varmaan joskus muokata hameeksi. Kauan olen myös haaveillut tekeväni liivin moisesta aukomalla siihen vain käden reiät. Mutta kun aloin tapani mukaan leikkiä kangaskappaleella, huomasin, ettei se mitään remonttia tarvitse, laskee vain puolikaarena harteille ja kiinnittää Tytti-tätin tekemällä rintakorulla! Näitä kivoja väkerryksiäni, joiden kohdalla aina epäilyttää, tuleeko tämäkin lojumaan kaapissani pari vuotta, jonka jälkeen heitän kirpparille. Mutta aina kannattaa yrittää, jospa tämä ei jäisikään pölyttymään, vaan käyttäisin koulussa kerran tai pari! Toissapäivänä näin pitkästä aikaa kunnolla ystävääni, jonka kanssa kävimme tietenkin kirpparilla. Mukaani lähti tällä kertaa vain pari toppia, pitkä vihreä sekä hauska liehuhelmainen musta, jossa on kokonainen seepra! Koetin myös yllätyksellisesti violettia suurta paitulimaista tunikaa, joka oli miellyttävän tuntuista materiaalia ja mukava päällä. Sinne sen jostain syystä vein rekkiin takaisin, eikä syynä ollut edes väri.

Sukat sain valmiiksi eilen! Varmaan elämäni nopeimmat ja parhaimmat sukat olivat ne, ja olen hurjan tyytyväinen. Toivottavasti tuleva omistajakin on.


Jotain pientä on tullut valokuvailtuakin. Pääasiassa mahottoman komiaa lainakissaamme. Sunnuntai-iltana auringonlaskun aikaan kävin ihastelemassa kotirantaani Pikisaaressa, samalla kauhistellen rantojemme hakkuujälkeä. Raakaavat puita pois "näköesteinä", mutta minusta ne vain kaunistavat maisemaa ja ennenkaikkea suojaavat saarta merituulelta.

Tänään lähtee tämä tyär pitkästä aikaa maaseuvun rauhaan yhdeksi yöksi, ah!
Osaisi vaan vielä päättää, aloittaisiko siellä neulomaan sukat vai virkkaamaan pipon...

lauantai 23. lokakuuta 2010

Mukavata

Mainiot oli Mukava-messut, ja niiden muotoiluseminaari! Eilinen perjantainen koulupäivä meni Oulun Kaupunginteatterilla mutoiluseminaarissa "Muodosta elinvoimaa". Opetusneuvos Eija Vähälän asiana oli, kuinka saadaan Luovilla kädentaidoilla elämäniloa. Rouva itse kuulemma on intohimoinen neuloja, ja alkoi tutkia itse käsitöiden terveysvaikutuksia, jotta asiaan perehtymättömätkin uskoisivat. Enpäs ole itse tullut suuremmin ajatelleeksi asiaa, mutta ilmiselvyyshän tuo on. Onhan se mieletön työprosessi alkaen tuumailusta, päätyen valmiiksi tuotteeksi, ja siitä vielä usein antamisen iloon. Teki sitten suoraan mallista, tai jokaista ohjetta hieman muuttaen oman näköiseksi. Tällä hetkellä teen suuria sukkia, joissa esiintyy vain kahden värisiä raitoja tummalla pohjalla, mutta kyllä niinkin pieni asia, kuin niiden raitojen järjestyksen päättäminen, on luomista ja sitä kautta iloa tuovaa toimintaa. Vähälän tutkimuksista tuloksina oli käppyröitä, jotka ilmaisivat sydämensykettä ja muita fyysisiä muutoksia. Sydämensykehän siinä toki kiivastuu, tuleehan neuloessa monesti hyvinkin lämmin. Kertoi hän myös tapauksen, missä koehenkilön syke kävi niin rauhalliseksi, että luulivat rouvan nukahtaneen neuloessaan, mutta ei, oli hän vain rentoutunut kyllin! Tuleehan sitä monasti kirottua koko harrastus, mutta lienee se tärkeä osa prosessia. Seuraavat sukat ovat jo paljon nätimmät. Neuloin muuten tuon seminaarin aikana elämäni sievimmät kantapäät! Ja luennoitsijakin ihaili, miten yleisössä monien sylissä puikot vienosti kilisi.

MUM’sista oli kertomassa hankkeen emo Outi Puro. Etelä-Afrikassa kierrätysmateriaaleista valmistettujen tuotteiden tarina oli kaunis: kuinka suomalaista neljän lapsen äitiä kosketti näyttelyssä suuresti kuva, jossa esiintyi myöhemmin aidsiin kuollut perhe, äiti kahden poikansa kanssa. Miten hän halusi auttaa sikäläisiä, luoda töitä suunnittelijoille, kutojille ja muille käsityöläisille, tarjota tarvikkeita, koteja ja lastentarha. Minusta MUM's -tuotteet ovat ihastuttavia, ja materiaaleja on käytetty niin kovin kekseliäästi! Niitä olen päässyt hiplaamaan Oulun Taidemuseon liikkeessä. Hieno ihminen oli hänkin.

Tovin kertoili urastansa myös hurmaava nainen, Tiia Vanhatapio. Miten kauniita asuja tekeekään hän! Mielenkiintoinen elämäntarina tuli siinä kuultua. Vielä yksityiskohtaisemman tarinan kertoi Oulun oma herra Antti Putkonen, jonka esitys meni välillä jopa stand-up -komiikan puolelle. Hieno piristys pitkän päivän päätteeksi, vaikka ei se kyllä puuduttanut missään välissä ainakaan itseäni. Putkosen jutustelu loi mukavan ja turvallisen mielen: kyllä sitä aina pärjää, vaikkei tietäisi kolmikymppisenäkään, mille alkaa, vaikka onkin jo lapset, vaimo, koira ja asuntolaina. Tosin onpa tuo tainnut olla meidän perheessä aina sama ajattelumalli. Ja näköjään on kaikki pärjänneet.

Olihan tuolla välissä muotoilijoita muitakin kertomassa yrityksistään. Hyviä puhujia hekin ja mielenkiintoisia tarinoita, vaikkei omaa alaa koskeneetkaan. Sukkani olisi siellä varmasti jo valmistunut, mutta enhän tajunnut ottaa raitalankaa mukaan. Väki väheni tauoilla ja keskenkaikenkin, mutta omapahan oli häpeänsä, jos ei kiinnostanut. Itse nautin päivästä alusta loppuun.



Tänään sitten pyörähdin messupäivää ihastelemassa. Näytteillä oli eilen Bothnia Design –tuotemerkin saaneet tuotteet, ja muita kauniita yrityksiä. Mukavassa muotinäytöksessä oli mukana Kiks, Locksteady, Metsolaa, Non Boutique, Pohjan Some, Nahi sekä Vuokko. Olen jo kauan ihastellut noita kahta ensiksi mainittua nimeä kantavaa Iljanan vaatemerkkiä. Non Boutiquen tuotteet ovat vaikuttaneet myös aivan ihanilta. On aivan huippua, kun käyttävät nuoria tanssioita muotinäytöksissä, mutta kun jos tanssijattarella on niin yrmy ilme ja löysät liikkeet, että ei tule katsottua vaatteita vaan ihmeteltyä nuoren naisen innottomuutta, menee hieman esittelykierros ohi suun. Tanssioitten, sirkustemppuilijoitten, tavallisten kävelymallien ja taaperoitten lisäksi näytöksessä oli mukana kolme capoeira-tyttöä, joita luulin vahingossa ensin huonoiksi break-tanssaajiksi Nahi-huppareissaan ja lököhousuissaan! Taustalla soi oululaista flamencomusiikkia, joka oli ihanan näppärästi yhdistetty aivan toiseen lajiin ja uuteen ympäristöön.

Tulipas mainosteltua, mutta mitäs tuosta! Nyt menen tekemään sukan valmiiksi ja aloittamaan toista. On muuten ollut saikkinaa, onko se nyt neulomista vai kutomista. Putkonen kertoillessaan tokaisi väliin, että se olisi murrealueista kiinni, ja niin taitaa ollakin. Mutta jos kutsuu sukan tekoakin kutomiseksi, niin mitä se neulominen on, ja mitä sitten kangaspuilla kutominen? Koska eihän sukkapuikoilla näpräily ja kangaspuilla paukuttelu ole mitenkään verrattavissa toisiinsa! Itse olen yrittänyt kovasti opetella käyttämään kumpaakin termiä erikseen ja tarkasti, koska ei sitä voi sitten tietää, olenko kutomassa kaulaliinaa puilla vai puikoilla, kun satun harrastamaan kumpaakin lajia. Ja opin muuten ystäväiseltäni uuden nurjan silmukan tekotavankin! Sekin taitaa olla näitä alue-eroja, koska päättelimme, että hänen tapansa on pohjoisempi, kuin tämä meidän koulussa oppimamme vääntökääntösilmukka. Vielä kun joskus tajuaisi, miksi ne jenkit neulovat puikot ylösalaisin...

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Leppoisaa syssysäätä

Todellakin aika leppoisa koulupäivä oli tänään. Kudoin pyyheliinoja tunnin, (kolmas jo puolillaan!), söin juurespihvejä, ja sitten lähdettiin luokan kanssa käymään parissa näyttelyssä Oulun keskustassa. Galleria 5:ssa ihastelimme Pasi Räbinän näyttelyä Omamaisema, jossa on näytteillä kaupunginteatterin näyttämölle taituroimien pukujensa lisäksi digitaalisesti painetuista kankaista veisteltyjä kauniita asuja. Galleria Colmiossa taasen on näytillä vuoden tekstiilitaiteilijan Aino Kajaniemen kuvakudoksia. Sieltä pyörähdimme vielä Taito Shop Maakariin, jossa tyttölauman sormet syyhysivät mitä ihanimpia nappeja ja rintakoruja sun muita valloittavia käsityöideoita. Minäkin ostin hauskan rintaneulan, jossa välkkyy heijastimena tassun kuva. Muita vaihtoehtoja olisi olleet ruusu ja kokonainen kissa, joten valinta oli ymmärrettävästi vaikea. Sieltähän me vielä jatkoimme parin tyttösen kanssa Biskettiin teelle ja pullalle, ja voi kun oli hassua istua erien tyttöjen kanssa, ilman sukkapuikkojen kilinää. Mutta vaihtelu virkistäkööt!

Enimmäkseen edellä mainitussa kahvilassa kilistellyt villasukat valmistuivat vihdoin. Hieman rumaa jälkeä tuli, mutta laitetaan syksyn ensimmäisten sukkien piikkiin. Nyt aloitin jo toisia, ja varren alku näyttää paljon lupaavammalta.

Täytynee nyt kyllä hieman valitella. Maanantaina koulussa meinasin menettää hirman järkeni rippeitä, kun pieni lauma teini-ikäisiä likkoja jatkoivat tutustumisjaksoansa koulussamme. Ilmeisesti he pörräävät kutomossamme
vain kerran viikossa, onneksi. Jotenkin on käynyt niin, että olen heidän piirittämänään, yksin, ilman tuttuja, pienemmän kutomon puolella, ja siis joudun välttämättä kuuntelemaan neitosten ähkimistä ja noitumista. Ymmärtäähän tuon että, yhdellä opettajalla on aikamoinen työ opettaa kymmenpäistä, hyvin nuorta ja hyvin mistään kiinnostumatonta ryhmää yksin, kahdessa eri kutomossa ja kaikkia yhtä aikaa. Kyllähän tuota jo ajattelin, että seuraavalla kerralla meinaan tarjota apuani, jos se vain opettaja-raukalle kelpaa. Siinä yrittäessäni keskittyä parhaani mukaan omaan työhöni, en voinut olla huomaamatta parilla puuhaajalla tipahdelleen tiuhtavarvat paikoiltaan, ja niiden takaisin laitto näytti toivottomalta. Siinä sitten opettajan vika minussa pääsi valloilleen ja avasin suuni: "Tarvitteko te tytöt apua niitten tiuhtavarpojen kans?" Ei sitten neito jaksanut edes kääntyä katsomaan silmiin, vaan tokaisi että ei tarvi, koitan ite eka. Opettajan neuvoja odotellesaan loput istuskelivat lattioilla kertoillen viikonlopun kommelluksistaan, ja kuinka ei mikään kiinnosta ja miks meijän täälläki pitää olla ja voihan *****. Ryhmässä on tosiaan mukana kaksi pojan kloppia, joiden ei tarvitse kutoa puuvillahuiveja, vaan norkoilevat paikalla muuten vain. Olihan minulla musiikkisoitin mukana, vaan kun oli semmoinen Sigur Rós -päivä, ja sen ulinan läpi kyllä kuuluu lähipiirinkin uikutus. Toivottavasti ensi maanantaina tekee mieli kuunnella rokkia.

Vieläpä tahdon teille riemuita rakkaasta myssystäni, joka on palvellut minua jo 19-vuotis päivästäni saakka. Päähine ei ole siis enää mikään tuore ilmestys, mutta iloitsen sen läsnäolosta edelleen joka kerta kun sen painan päähäni. Sen toi minulle näppärä tyttö Torniosta, joka sattuu olemaan tämänkin blogin vakiokommentaattori. Puna-kelta -raitainen myssykkä on koristeltu aarrenapeilla, ja ainakin toivottavasti toimii muillekin vara-aurinkona. Aina minua ihmetyttää, miksi ihmeessä syksyn lähestyessä vaatekaupoista häipyy kaikki väri, ja liikkeet haalistuvat valkoisiin, harmaisiin ja mustiin sävyihin. Jos kerta niin monia pimeä kausi masentaa, eikö juuri synkkää talvea vasten olisi parasta etsiä lohtua ja piristystä värien loistosta? Sama ihmetys pätee verhovalintoihin: miksi kesällä pidetään kevyitä, valkoisia pitsiverhoja, mutta heti iltojen pimetessä estetään niiden viimeistenkin valonrippeiden sisäänpääsy paksuilla, tummilla verhoilla? Nykyajan ikkunoiden luulisi olevan jo sen verran tiiviit, ettei niiden vetoisuutta tarvisi kankailla suojata. Tänään neuloessani juutuin seuraamaan telkkarista dokumenttia Yhdysvaltain Voguen päätoimittajasta Anna Wintourista. Eräässä pätkässä hänelle esitteli eräs suunnittelija mallistoaan syyskuun lehteä varten, ja Anna ihmetteli värien puuttumista. Suunnittelija totesi, ettei talvikauteen kuulu värit. Rekissä roikkui sentään kaksi värillistä vaatekappaletta, mutta nekin olivat niin tummia sävyjä, että televisio vääristi nekin mustiksi. Nii miks ihmeessä?!

Muistakaa ihmiset iloita väreistä!


Kuvan otti Eveliina 2008

lauantai 16. lokakuuta 2010

Teetä ja lankaa

Hih, onpas sekin tässä ilmojen viilenemisessä hauskaa, että tulee juotua teetä enemmän. Kesällä se ihana tapa tyystin katoaa. Eilen ostin Kofeiinikomppaniasta uutta mustaa lakritsi-vaniljateetä, joka parhaillaan hautuu ja tuoksuu suuressa, laakeassa lempimukissani, jonka kaivoin hyllyn perukoilta taas käyttöön. Yritin parhaani mukaan vastustella kiusausta, mutta liian söpö tuttu myyjä ei meinannut päästää kulkemaan ohi ostamatta mitään. Päivä ennen reenejä meni tottakai istuskellessa Bisketissä, ja niiden jälkeenkin nukkumaanmenoaikaan asti siellä viihdyttiin hämyisessä nurkassa sukkapuikot kilisten ja suut kälisten. Syntyi meillä jo siinä ajassa kaksi puolikasta pipoa ja pala villasukkaa! Sukat ovat kohta valmiit, niistä tuonnempana.

Viikonloppuna tuli kyläilijöitä ihailemaan uutta Wiitämme. Siinä parin tunnin aikana seuraa pitäessäni ja välillä pelikapulaa huitoessani tuli virkattua pipo, josta viimeksi kerroin. Sain nuorelta mieheltä terveisiä, että uusi on ehkä jopa parempi kuin entinen!


Koulussa olemme suunnitelleet ja toteutelleet painokankaita. Tuskissani pähkäiltyäni sain kaksi yhtä kivaa ideaa, jotka kummatkin toteutin valmiiksi suunnitelmaksi asti. Toisessa hyppyytin rakasta ystävääni, joka sievänä cheerleaderina toimii kuvauksissa kuin kuvauksissa, eikä minun tarvitse kahdesti käskeä häntä menemään mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja paikkoihin kamerani edessä. Kuitenkin pomppuilukuvat jäivät käyttämättä, kun kävin kiusaamassa mieheni siskontyttöjä, taikka pääasiassa suurinta heistä, reipasta nelivuotiasta neitiä. Sormivärit, neljä tassua ja vinopino paperia tuottivat niin kivaa tulosta, että päätyivät painokankaaseen asti. Kokeilukappaleet sain jo tehtyä, mutta eilen oli luokassa niin ruuhkaista, että tyydyin kutomotöihin ja koitan malttaa ensiviikkoon, jolloin saan tehtyä virallisen kankaani. Sitä varten ostin mukavaa luonnonvalkeaa pellavakangasta, josta lopulta teen itselleni mekon, jossa lapsosen jäljet kiipeävät ylöspäin. En malta odottaa sen valmistumista!

Pyyheliinat siis ovat edistyneet. Kertaamaton pellavalanka on aivan mahdotonta työstää. Vaikka itse kutominen sujuisikin hienosti, on vähän väliä pysähdyttävä nyppimään langasta tumppuja ja pölyä, jotta ne eivät muodostuisi palluroiksi, jotka hinkkaavat luhaan, joka sitten napsii langat poikki. Tuhahdellessani opettaja vieläpä huomautti, että ajattele, kun ennen ei ollut edes olemassa kerrattua lankaa, vaan kaikki tehtiin tästä! Tokihan sen tuntu on ihana ja pinta hauskan elävä. Mielummin minä luonnollisen oloisia materiaaleja käytänkin, kuin tasapaksuja tekokuituja. Eilen saldoni oli kaksi katkennutta loimilankaa. Sitten alkoi sujua turhankin hyvin, ja pian huomasin kutoneeni viisi senttiä liikaa. Vaihtoehtoina on joko tehdä liinasta epäsymmetrinen tai liian pitkä. Jälkimmäinen vaihtoehto on selvästi miellyttävämpi.

Kyllä. Lakritsi-vaniljatee on oikein makoisaa. En muistanutkaan, että tämän mukin kanssa pitää olla nopsa, laakeutensa vuoksi se jäähdyttää teen nopeaa!

lauantai 9. lokakuuta 2010

Mestaruutta, katteja ja neuloksia

Kuten olen ehkä silloin tällöin maininnut, on tapanani ollut jo jonkin aikaa urheilla ihan tosissani. Hyppäsin taijin maailmaan vajaa kaksi vuotta sitten, eikä siitä ole sen koommin irti malttanut pysyä. Viime viikonloppuna löysin itseni Jyväskylästä Wushun SM-kisoista, ja kotiin palasimme mainion saaliin kera: joukkueemme saivat pronssia sekä kultaa, ja lisäksi sain elämäni ensimmäisen oman mitalin mistään, joka nyt sattuu olemaan SM-hopeaa. Hullunmyllystä arkeen palaaminen ei suinkaan kuitenkaan pysäytä vauhtia, koska nyt saa alkaa tanssia ihan kunnolla, pitkästä aikaa kesätauon jälkeen!

No nyt lähti syksynikin sitten liikkeelle, nimittäin sukkapuikot heiluu taas! Sukka sai vihdoin kantapään toissa viikonloppuna, ja nyt lähenee jo toinen moinen. Lisäksi sain tilauksen piposta, edellisen rakkaan hukkaan menneen tilalle (muistaisi vain, millaisen tein siitä edellisestä) ja sukat eräälle miehelle, joka innoissaan semmoisia toivoi, kun ei niitä mistään saa. Tilanne kuulostaa itseni korviin aina ihmeelliseltä, kun on tottunut että kaapit pursuaa villasukkia, ja niitä saa aina lisää kun vinkkaa itselleen, äidilleen tai isoäidilleen. Tuossa eräänä päivänä satuin järjestämään käsityökoriani, ja löysin sen pohjalta hurmaavia lankoja, joiden olemassaolon olin tyystin unohtanut. Lisäksi sieltä löytyi jo valmis virkattu pipo, joka vaati vain päättelyn sekä koristekukkasen. Näköjään kannattaakin hyljätä kuukausiksi lankansa lojumaan, siirrellä tarpeeksi tiuhaan laatikkoa, ja hups, niistä onkin syntynyt itsestään valmiita asusteita!


Koulussa aloitin pyyheliinojen tekoa, ja hämmästelen suuresti värivalintojani. Mustaa ja harmaata!? Kuteeseen tulee vieläpä toista harmaata, ja noh, sentään ripaus keltaista. Sain palautetta liian samankaltaisista värivalinnoistani ykkösvuodelta, joten päätin sitten pasauttaa jotain hyvin epäjennimäistä. Sama se minulle, kun joulumyyntiin kerran menevät.


Taannoin rakas ystäväni totesi raskain sydämin alkaneensa allergiseksi kissoille, ja hädissään etsi pallerolleen uutta kotia. Kiltti perhe löytyikin, mutta he voivat ottaa perheensä lisäyksen vastaan vasta marraskuussa. Siihen asti Ninja on meillä lainassa, ja nämä pari viikkoa ovat kyllä olleet yhtä lastenhoitoa. Kas kun Ninja-herra on kuuro, mitä ei uskoisi suuremmaksi ongelmaksi. Tottakai hälle yrittää kokoajan ärjyä, ja kun huomaa huutavansa kuuroille korville, huitoo ilmaa vimmatusti saadakseen kissan huomion, kun on niin laiska ettei jaksa juosta sen perässä ja läpsiä alas milloin mistäkin pahan teosta. Toisekseen, elukka ei tee mitään ilkitöitä tahallaan, mutta kun mistä sitä tietää, että kun lasi tippuu, siitä kuuluu peloittava ääni, ja kohta tulee vielä suurempi ääni lasin omistajan kurkusta. Kaikki tavarat voi siis huoleti tiputella lattialle, oli siinä todistaja vieressä tai ei. Kuuroherra ei myöskään tietenkään tajua rajoittaa omaa äänenkäyttöään, vaan mouruaa ikäväänsä yöt, ja mielellään vessassa, jotta naapuritkin saavat nauttia esityksestä. Vuorokausirytmikin ukolla on hieman nurinkurinen, kun söpösti nukkuu kaiket päivät, ja kiusaa tyttöä yöt. Kaiken tämän rojun varjelemisyrityksen lisäksi leikkaamattomalle pikkulikallemme tuli kiima. Leikattu ei-enää-niin-poikakissa oli aivan höppänänä, kun ei ymmärrä tahtooko toinen leikkiä vaiko muuten vaan pyllistelee menemään. Onneksi tilanne rauhoittui parissa päivässä. Ninja on kyllä muuten mahdottoman sievä -eikun siis komea- kissa, mikä antaa anteeksi hyvinkin paljon. Suloinen otus, eihän siitä pääse mihinkään. Saa nähdä, ehtiikö se kotiutua tänne tänä aikana niin hyvin, ettei enää annetakaan sitä pois. Onhan se aika siistiä, kun on täysvalkea ja täysmusta kissa kaveruksina!