torstai 18. marraskuuta 2010

Utelutus

Löysinpäs eräästä blogista tällaisen, jonka huvikseni ja huviksenne voisin sepitellä.

Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?

Nyt on tekeillä joulumyyjäistuotteiksi pikkuruisia sukkia ja virkattuja pipoja. Koulussa on tekeillä ryijy.

Millaisia muistoja sinulla on lapsuudesta käsitöihin liittyen?
Ollessani vauva, äiti teki minulle hienon pehmustekypärän kun taapertelin hänen kangaspuidensa lähistöllä. Vähän isompana sain jo olla apuna ja kieritellä matonkuteita sukkuloille, ja kutoa jo omaa poppanaakin. Virkkasin ketjusilmukoita miljoonittain ja kerin ne rulliksi. Joskus jäi kesken ristipistotyö jossa oli kuvana pari pentua 101 Dalmatialaisesta. Ompelin joskus barbille housut keltaisesta resorista niin, että leikkasin kaksi housun näköistä osaa ja harsin ne käsin yhteen sivuista, enkä tainnut edes kääntää niitä, jotta saumat olisivat olleet sisäpuolella :D

Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Enköhän minä äitiltä ja mummulta oppinut ensimmäiset taitoni, jotka varmaankin olivat kutominen, virkkaaminen, ompeleminen ja neulominen. Lapsuusmuistoni ovat hyvin hataria, enkä muista juurikaan mitään tiettyjä tapahtumia tai aikoja.



Kuvassa (toivottavasti) ala-asteella tekemiäni nukkeja. Voiko lapsi luoda peloittavampaa olentoa kuin tuo punapukuinen räsynukke (jonka asusteisiin ei muuten ole käytetty yhtään ommelta, vaan liimaa)? :D




Parasta koulun käsityön tunneissa?
Jaa'a, enpäs muista mitään tarkkaa. Oli siellä kyllä ehdottoman kivaa ja rentoa.

Entäs pahinta?
Yläasteella eräs poika ompeli ompelukoneella sormeensa. Olin onneksi toisella puolen huonetta, mutta silti sain traumat ja pelkään sen käyvän minullekin joka kerta kun ompelen.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?
Ei voi muistaa! En edes muista että sellaisia koskaan olisin tehnytkään, saatika milloin semmoinen ois tapahtunut.

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Riippuu koneesta, päivästä ja materiaalista. Toissa-merkintäni kertoo tästä viha-rakkaus -suhteestamme tarkemmin.

Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?
Aivan varmasti tällä hetkellä tekemäni ryijy, jos se voidaan laskea. Valmistuneista töistä ehkä sadetakki (vaikka äiti pikkaisen olikin apupoikana). Yläasteella tein nallen, jossa taisi olla kyllä siinäkin aika monta saumaa ommeltavana. En oikein ole kovin isotöisiä hommia tehnyt, koska pelkään niitä, samoin kuin tiiliskivikirjoja. Häpeällistä. Pitää tehdä asialle joskus jotain.

Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut?
Yläasteellehan ne sijoittuu... Taisin tehdä kahdet karmivat housut. Pidin niitä silti kuitenkin jonkun aikaa. (Siihen aikaan ei näet yläasteelaiset vielä olleet niin muotitietoisia teinejä kuin nykyään jo tarhalaiset.) Neuloin silloin myös isoilla puikoilla ja paksulla langalla villapaidan, josta tuli pienelle tyttöselle valtava ja raskas ja lörpäke. Hienoimmista ompeluksista tulee ensimmäiseksi mieleen silkkimekkoni.


Yläasteella ompelemani ja kirjomani ruskea villakangashame. Paras työ kouluajoilta, ja käytän sitä edelleen paljon!

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Äitille annoin synttärilahjaksi villashaalin keväällä. Ja vaikka mitähän sitä tulee annettua. Mieluiten tietenkin aina omatekemää kuin ostettua antaa lahjuksiksi rakkaille.

Minkä taidon käsityön saralta haluaisit oppia?
Äähh, kaiken!! Vielä on niin paljon mitä on jäänyt oppimatta laiskuuden/uskalluksen puutteen/opetuksen puutteen vuoksi. Esimerkiksi pirtanauhan tekoa en ole vielä koskaan saanut mahdollisuutta oppia.

Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?
No eikös ne hullaannuta kaikki missä vähänkin näkyy lankaa. Yksi taivaistani olisi kyllä semmoinen valtava mutta intiimi, vanhan tuoksuinen, narisevalattiainen putiikki, jossa olisi lattiasta kattoon lankoja, kankaita, nauhoja, nyörejä, nappeja ja helmiä, sekä kaunis sohvanurkkaus, jossa voisi nauttia teestä, pullasta ja luomisesta hyvässä seurassa. Niin, ja kaikki olisi ilmaista.
Viimeksi ostin luokkatoveriltani mohair-lankakerän sukkia varten. Täytyy ostaa toinenkin, ettei pienet varpaat jäädy.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Kyllä, kiitos.

Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?
Miehelle pitäisi neuloa pipo, johon opettelen sitten tekemään tekstiäkin. Ja joitain joululahjoja mutta enhän niitä tässä voi jakaa! Niistä kuulette myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti