keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Matto ja sen pikkukaveri


Muutin vuoden vaihteessa yksiöön, joka ilmenikin sitten niin suureksi, että ei meidän tavallisilla kangaspuilla viittinytkään lattioille loihtia koristusta. Sisustusliikkeiden matot tuntuivat epälaadukkailta, epäsopivilta ja nekin turhan pieniltä. Jo ehti iskeä epätoivo ja turhautuminen, kunnes hurautimme Kempeleen mattokutomoon. Monasti oomma sieltä kutteita ostanu, mutta tällä kertaa päätettiin tilata iso kunnon matto. Vähäsen aikaa pyörittyäni kehkeytyi päässäni visio värikkäästä mutta rauhallisesta matosta, joka piirrettiin paperille ja jäätiin jännäämään lopputulosta. Palvelu oli mainiota ja hinta kohdillaan!  


Alempi iso matto  (157 x 250 cm) on siis tilattu, ja samalla hankin saman värjäyserän kuteita ja paukuttelin eräänä lomapäivänä sille pienemmän, veikeän kaverin. Siitä oli määrä tulla parimetrinen, mutta unohdin ottaa huomioon, että kyseisellä sidoksella kudetta uppoaa normaalia enemmän. Noh, ihan passeli pikkumatto (92 x 157 cm) kuitenkin tuli.  









Muistattekos tämän muumi-lakanoista tekaisemani, ensimmäisen mattoni tasan viiden vuoden takaa? Eteisen matosta tulikin keittiön matto, sillä se on kuin nakutettu millilleen pieneen köökiini! 


Käänsin tänään esille Pohjoista voimaa -kalenterin maaliskuun sivun, ja kappas, siellähän on sähkökaappi joka porukalla maalattiin lukion kuviskurssilla vuosia sitten.  



Lopuksi vielä silmänruokaa asuntoni ulkopuolisesta maailmasta :) 




4 kommenttia:

  1. Makeat matot! Tuollaisia ei voi saada kuin itse suunnittelemalla. Nyt värit ovat juuri omasi.

    VastaaPoista
  2. Ihanan vängän värikästä. Pikkumattoa pitää päästä tiiraileen lähempää! 😊

    VastaaPoista
  3. Höh, eikö se minun kommentti nyt tullutkaan? Pahuksen jäykkä blogger... Piti siis sanomani, että pikkumatosta tuli oikea namupala! Oikeaksi rohmuksi osoittautui, kun se noin paljon kuteita söi. Teiksie siis koko maton yhden päivän aikana? Voi mahoton... Luukku alkaa näyttää kodilta <3 Vielä kun saisin näyttää tuolle vaatetangolle mustaa tai valkoista tai vihreää(!!) spray-purkkia. Tuo harmaa vie kaiken elämänhalun. Voihan Siirtolapuutarha <3

    VastaaPoista
  4. Juu, sillon Laura alotin puolilta päivin ko olit kylässä ja samala iltana puolilta öin lopetin! Ja niinhän siinä kävi että en pysynyt alkuunkaan "suunnitelmassani", kuten povasin. Kyllä mää oon ihan tyytyväinen harmaaseen rekkiin, vaikkei se maailman ihastuttavin ja laadukkain ole :)

    VastaaPoista