tiistai 25. toukokuuta 2010

Savea, villaa ja hellettä

Nytpäs on savipurnukat ja palaset lasitettu, ja tulipa kyllä omasta mielestäni kivoja! Oli hauskaa opetella lasitusta, kun ei ole ennen ollut siihen mahdollisuutta. Tietenkin sitä piti sohia vähä kaiken värisiä plänttejä, ja yhdestä jäi reikäkin puhkomatta lasitteen jälkeen. Korukappaleet kaipailee vielä naruja, joita varmaan metsästelen joku päivä Nappikikasta, ja samalla reissulla voisi kurkata millainen ihastus on uusi lankakauppa nimeltä Lumoava Lanka.

Paukuteltiin äitin kanssa matto alulle ja siitäpäs tulee aivan hurjan nätti! Väkisellä halusin koittaa, miten toimisi toimikas sidoksena matossa, ja vähän opettajalta kyseltyäni sain sen toimimaan hienosti pistämällä ohuen ryhdittävän palttinakuteen väliin. Eka matto menee velijelle vaimoineen, mutta seuraava pitää tehdä nopsaa jo meille olohuoneeseen.

Jo jonkin aikaa sitten meidän luokalta lopetti koulun kesken eräs neito, jolla jäi huovan kutominen kesken. Minäpä sen sitten tein loppuun tässä parissa viikossa. Sitä oli kudottu 60cm, johon minä kudoin 40cm, kunnes opettaja päätti että puretaanpas koko höskä ja aletaan alusta. Nooo mikäpäs siinä, onpahan ainakin tekemistä. Vajaa parimetrinen siitä tuli, punaista, oranssia, ruskeaa, vaaleanruskeaa sekä violettia oli lankoina, ja yllättävän sievä on lopputulos. Huopa päätyy Tuuma ja Tikki -myymälään, jonne muuten myös tehdään kesäksi edellä mainitsemistani tauluista näyttely, ja kai ne myynnissäkin ovat, pellavaliinojemme lisäksi.

Vajaan kahden viikon päästä alkaa sitten kesäloma, ihan hassua. Taidan olla vähän sairas lapsi edelleen, kun en tahtoisi koulusta lomalle ollenkaan, enkä osaa odottaa lomaa asiaan kuuluvasti kuin kuuta nousevaa. Aika kuluu
varmaan kuitenkin mukavasti mattoja paukutellen ja siivoustöitä tehden. Ja niitä kesämekkoja...


lauantai 8. toukokuuta 2010

Kevätkiireitä

En kyllä oikeastaan tiedä miksi on ollut niin kiireistä, ettei ole ehtinyt istua alas kirjoittelemaan. Koulun ja treenien väliset tunnit tulee kyllä koomailtua aika lahjakkaasti. Mutta olen minä ainakin koulussa jotain saanut aikaankin, yhden (ja kevään viimeisen!) työn sain tehtyä ja vähän jotain itsellekin. Jokin aika sitten painettiin kankaalle 30x30cm tauluksi tehtävä kappale, ja nyt sille piti kutoa saman tyylinen pari pujotustekniikalla. Tykkäsin tekniikasta todella paljon, vaikka selkä vääränä pitääkin kyyröttää! En nyt osaa sitä selittää, sen paremmin englantilaisille vierailijoillemmekaan, enkä tajunnut ottaa havainnollistavia kuvia, vaan näettepähän lopputuloksen. Kolkyt-senttiselle taulullehan olisi tullut muuten aivan liian lyhyt loimi, niin siihenpä oli sitten hyvä tehdä jatkoksi itselle jotain, joten suunnittelin 30x90 kokoisen taulun kotiimme. Loimen loppuun jäi vielä muutama sentti kudottavaa, ja tottakai sitä pitää vääntää loppuun asti eikä heittää hyvää lankaa hukkaan. Jämälangoista kutasin vielä suikaleen, josta ompelin ystävälle syntymäpäivälahjaksi pienen pussukan, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Eilinen tosiaan meni kutomossa kokonaan omia hommia tehden, kun pussukan lisäksi loin kymmen metrisen mattoloimen kotiin. Vielä pitäisi 9m loimi luoda. Vähän innostuimme äitin kanssa suunnittelemaan mattoja sinne sun tänne!

Nyt sitten loppui värjäysjakso, enkä puuduta lukijoita enää niillä jutuilla. Tässä jaksossa alkoi uusi aine: plastinen sommittelu. Jotenkin en innostunut aluksi ajatuksesta, koska yleensä moisilla kursseilla turhaudun hyvinkin helposti. Mutta nyt on kyllä ollut yllättävän hauskaa pitkästä aikaa vääntää savea. Nyt kolmella kerralla olen tehnyt ruukun, kukkapurkin, pieniä koruja, pöytäkoristeen, sekä aloittanut savimuotin tekemistä kipsireliefiin. Kuvia niistä tulee sitten, kun olen kipsin saanut valettua ja savityöt lasitettua.


Kotonapa juuri en ole ehtinyt saati jaksanut mitään puuhailla. Yhden rastojen mentävän pipon virkkasin kaverille, mutta siinäpä ei kauaa nokka tuhissu.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Uutta luoden


Tällä viikolla sitten kutasin ikat-loimen, ja siitähän tuli vallan ihana villashaali! Pidän siitä kovin. Hieman hassun mallinenhan se kyllä on (n. 76x200cm) -aika iso hartiahuiviksi ja kapea peitteeksi - mutta samapa tuo, kun lämmittää kuitenkin hyvin. Hirveällä hopulla sen tein, että saan sitä väläyttää äitille syntymäpäivänään, mutta hänpä onkin Teneriffalla jumissa, kun tulivuori toisella puolen maalimaa uhoaa. Vielä siitä puuttuu vähän solmujen viimeistelyä, kun perjantaina taas opettaja hääsi pois koulusta enkä voinut sitä tehdä loppuun. Kokeilin tuollaista eräänlaista fransumaista ristikkosolmiamista, ja tuli kyllä nättiä. Olisi hauska opetella ihan oikeasti solmeilemaan fransuja, vaan pelkään kyllä, että se menee sen minun näpräämisensitokynnykseni ylitse.

Viime viikolla taas värjäiltiin, ja kun olin jo kaikki pakolliset tehnyt, sain tehdä omia juttuja. Parille pikkutytölle ja itselleni värjäsin valkoiset paidat ensin keltaisella, jonka jälkeen sidoin niihin palluroita ja värjäsin toiseen kertaan punaisella, jolloin syntyi oransseja paitoja keltaisilla palluroilla. Valitettavasti unohdin ottaa paidoista kuvat, mutta lisään todistusaineistoa kansioon jahka saan kuvattua. Nytpä taitaa olla tälle keväälle koulussa enää yksi poimintatyö tehtävänä, sekin 30x30 taulu, joten siinäkään ei kauaa nokka tuhise. Saa nähdä, mitä opettajat keksii lisätöiksi, vai saako alkaa kesälomalle!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Hyvää kevättä!


Hups eipäs ole tullut raapusteltua. Pahoitteluni! Johtunee siitä, etten ole juur mitään saanut aikaisseksi. Ootas, paitsi yhden liinan kutonu, kaulahuivin.... mitähän vielä! Katkenneiden loimilankojen kirous tosiaan ei onneksi jatkunut alkua pidemmälle. Lankojen korjausten jälkeen aloitin vasta varsinaisen pellavaliinan kutomisen, eikä sen aikana katkennut enää yhtään lankaa. Ei siitä aivan niin täydellinen tullut, kuin mitä toivoin ja suunnittelin, kun oikeita lankoja ei ollut saatavilla, ja ohuen, harvan pellavan kutominen oli välillä haastavaa, ja tuntui että reunat olivat yhtä siksakkia. Mutta eiköhän se myymälässä ostajansa tapaa.
Äitillekin raahattiin kangaspuut liiteristä hämähäkinseittien alta ja pistettiin pystöön. Nyt suunnittelemaan, mitä tehtäisiin ensin! Olen haaveillut ihan kunnon maton tekemisestä, nyt kun on räsymatolla harjoitellut. Sidoskin on jo aikaa sitten päätetty. Puut on vaan valitettavasti nelivartiset, joten pitää miettiä, riittääkö ne meidän suunnitelmiin vai pitääkö ostaa lisää varsia, jotta saa monimutkaisempia sidoksia. Eiköhän näillä alkuun päästä.

Jokin aika sitten löysin keittiöömme aivan täydellisen hylly-lipaston! Vihreä, vanha, kulunut, toimiva ja sopivan kokoinen. Kirpputoriltahan se lähti 45 euron hintaan. Se vain sai odotella hetkisen, kunnes jaksoin täytellä sen hyllyjä ja tänään raskin vihdoin ostaa muutaman lasipurnukan. Kirppariltahan sinne löytyi pari juuri sellaista purnukkaa, mitä halusinkin. Kaksi isoa ja yksi mini hintaan 4,50e! Vielä jos tuurilla löytyisi samanlaisia, tai sitten pitää raskia ostaa kaupasta. Nyt puuttuu keittiöstä enää jonkinlainen verho, niin on ihan täydellinen paikka se!

Nyt siis, kun on jo ihanasti kevättä rinnassa ja ilmassa ja jokapaikassa, sain vihdoin kaulahuivin miehelleni valmiiksi. Neuloin sen Novitan Anni-langasta (puoliksi villaa), ja siitä tuli mukavan paksu ja oikein muhkea, vaikkakaan ei kovin pitkä. Tarkeneepahan kesän! Äitin kaapista löysin kauniin, mummun aikoinaan neuloman, valkoisen villapaidan, jota nyt yritän tareta käyttää takin asemesta näillä muutaman lämpöasteen keleillä. Keväällä tahtoo aina pukea kaikenlaista uutta päällensä, kun on puoli vuotta homehtunut samoissa kaksissa kengissä ja kolmessa takissa. Hameet saa pitkästä aikaa tuulettua, ja kohta kuuluu taas kopina, kun Jenni lähestyy!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kirjallisuutta ja karstaamista

Eilen oli mukava päivä, mutta niin puuhaisa, etten ehtinyt mitenkään muistaa idoliani Minna Canthia hänelle omistettuna päivänä. Siispä kunnioitan hänen muistoaan nyt hieman myöhässä. Ei ole tullut vähään aikaan mitään luettua, joten ei nyt tule yhtään mukavaa katkelmaa mieleen, jonka voisi liittää. Tosin, eipäs se Minna kovin paljoa mistään mukavista aiheista kertoillutkaan. Sain vihdoin loppuun Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Kyllähän sen tiiliskiven kanssa tovi vierähti. Pidin siitä, vaikkakin usein sen avattuani nukahdin vahingossa. Totuin jo niin sydäntä riipivään romantiikkaan ja hienostuneisiin piireihin, että avattuani seuraavaksi Anna-Leena Härkösen Juhannusvieraan ja luettuani ahdistavaa realistista kuvausta suomalaisen naisen arjesta 2000-luvulla, näin painajaisia kulttuurishokin ansiosta. Toinen vaihtoehto seuraavaksi kirjaksi olisi Tommi Liimattaa, joten ei kyllä taida olla sen pirteämpää kuvausta niidenkään kansien välissä.

Kävimme myös luokan kanssa Pojois-pohjanmaan museossa ryijynäyttelyssä, jossa meille kerrottiin noin neljänkymmenen ryijyn tarinat ja saimme myös kokeilla ryijyn tekoa niin kangaspuissa kuin ompelemallakin. Joskus sitä olen jo harjoitellutkin, joten kokeilin sen sijaan villan karstaamista ja kehräsin siitä värttinällä pätkän lankaakin. Voi, se oli mukavaa! Villa tuoksui ja tuntui ihanalta, ja se kehrääminen onnistuikin aika hyvin. Olisihan se mahtava tehdä tuotteet ihan omista lampaista asti, kasvattamalla, keritsemällä, kehräämällä, värjäämällä ja lopuksi kutomalla tai neulomalla. Ehkä sitten joskus, kun vielä kylvää sen oman pellavapellonkin. Siinäpäs sitä vuosi vierähtäisi omavaraisesti käsitöitä tehden.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Jenni ja katkenneiden loimilankojen kirous

Tarinamme alkaa siitä, kun kudoin noin yhdeksänmetriseen pellavaloimeen seitsemän kaitaliinaa. Huomasin itseni kirotuksi, koska tämän työn aikana loimilankoja katkesi muistaakseni kymmenen. Tänään sain aloitettua näyttötyö-pellavaliinaa, ja 20 senttiä paukuteltuani huomasin jo yhden karanneen langan riippuvan irrallaan! Jos sama meno jatkuu pidemmällä, lankojen lisäksi napsuu poikki pinnanikin. Pitänee löysätä lointa ja otetta, niin kyllä siitä nätti tulee. Suunnittelemani värit vaikuttavat passaavan hyvin yksiin ja sidoskin toimii kutakuinkin kuten oli tarkoitus.

Pitää kutoa liina reippaasti valmiiksi, niin pääsen ikat-värjätyn loimen kimppuun! Värjäsin sen tänään, enkä malta odottaa huomista ja sitä kun avaan sidonnat. Värjäilin lankalettiä yksikseni, mutta seuranani oli uusin mielenkiintoinen Taito-lehti ja suomalaiset muusikot, kuten Ultramariini, Vuokko Hovatta sekä Värttinä. Ultramariini on yksi ehdottomista kevätlevyistäni, ja auringon paistaessa värjäämöön se loi taas ihanaa tunnelmaa. Ja vasta kesken homman huomasin, kuinka osuvan musiikkivalinnan olin vahingossa tehnyt, kun juuri väriliemessäni oli mariinia ja mustaa.

Kirjoittelin tuossa taannoin ohjelmasta nimeltä Verta, hikeä ja T-paitoja. Noh, eilen huomasin sen tilalla tulevan vastaava Verta, hikeä ja noutoruokaa. Ensin lopetin uusien vaatteiden ostamisen ja tyydyin Eevan asuun, vaan nytkö pitäisi lopettaa syöminenkin! Edellisessä brittinuoret raatoivat puuvillapelloillaa, nyt toiset mokomat hikoilevat riisipelloilla ja teurastavat kanoja. Tuli mielestäni hyvä pointti eräältä heistä, kun mietti, miten kyllä tulee ajateltua ruokamme takia kärsineitä eläimiä, mutta harvoin sen eteen raataneita ihmisiä.

Ruoasta puheen ollen, tekaisinpas maukkaan juustokakun lauantaina, kun kävi perhettä kylässä. Reseptin nappasin ensimmäisestä blogista, mikä tuli haulla vastaan, ja oli kyllä helppo pyöräytys, vaikka ensimmäiseni laatuaan olikin. Ravinnon saamisen takia meidän ei ainakaan tarvitse kovinkaan raataa, mutta sitäkin tehokkaammin saa raataa saadakseen sen kulumaan pois. Reeneihin siis mars, että joskus saavuttaa sen kisakunnon!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Lomamatkailua

Pyörähdinpäs tuossa reilun vuorokauden reissun Torniossa, ja pitihän sitä hieman piipahtaa ulkomaan puolellakin, että on minullakin kerrottavaa, kun kaverit tulee lomiltaan Italiasta ja Egyptistä. Ystävättärelläni oli tosin koko päivä lapsenlikkailutöitä, mutta minähän mielelläni lähdin mukaan leikkimään. Eipäs ehditty käydä kirppareilla eikä halpakenkäkaupassa, mutta IKEAssa toki kahdestikin. Sain vihdoin kaulimen! Tottahan niitä puisia moisia piti sitten vertailla tovi tarkasti, että sai kauneimmat kuviot. Keittiönpöytä sai myös päälleen nätin vakstuukin! Mukavaa, kun nykyään vahakankaat ovat aivan toista luokkaa kuin ennen vanhaan, ja tuntuvat ja näyttävät jopa kankaalta eivätkä muovilta. Nyt passaa kutsua perheet kahaville viikonloppuna.
Poistonurkkauksesta bongasimme kauniin huonekalun, joka oli semmoinen kahden kaposen ihmisen sohva/yhden leveämmän nojatuoli, johon yksiössä asuva ystäväni ihastui. Junani oli lähtevä klo 21.20, ja kahdeksan maissa päätimme käydä vielä katsomassa, oliko kapistus siellä vielä -jos olisi, se olisi sen merkki, että se pitää raahata kotiin. Ja sieltähän se löytyi! Vähän jäi Volvon takaluukku repsolleen vaan jätesäkillä ja tonttulakilla sidottuna pysyi hyvin kiinni kämpille asti. Reippaina tyttöinä raahasimme istuimen ylös, mööpleerasimme koko yksiön uusiksi ja hyvin ehdin vielä junaankin. Konduktöörittärellä oli tainnut olla jo pitkä reissu takana, kun meinasi huijata itseään sekä minua, että pääsisin perille vasta kuudelta aamulla. En nyt sentään Helsinkiin asti ollut menossa! Vaikka toki olisin mielelläni lähtenytkin, jos sillä vajaalla kympillä olisin päässyt niin kauas.

Maanantaina
kaverin vaatteita korjaillessani sain jopa vihdoin vähän kokeiltua laina-Singeriäni, ja hyvinhän se lauloi! Tuntuu aluksi vain niin ärhäkältä vekottimelta, kun on tottunut ompelemaan uudella diginäyttöisellä Berninalla. Vähän pitää vielä totutella, ennen kuin uskallan ommella silkkimekkoni. Kynsikkäätkin sain vihdoin ja viimein valmiiksi, kun virkkasin söpöt pitsit reunoihin. Kotikin niille on jo tiedossa. Vähänhän ne on eripituiset, mutta eipä sitä käsissä huomaa.