torstai 19. joulukuuta 2013

Joulujuhla

 

Me päätimmä pittää pikkujoulut. Vaan kerta pikkujouluista on ihan hölmönlainen mielikuva -firman piikkiin örveltämis-draamaurpoilut- päätimme sittenkin järjestää Joulujuhlan. Joulujuhlaan kutsuttiin ystäviä viettämään talvista joulukuun iltaa ja nauttimaan lämpimästä tunnelmasta. Siellä oli tietysti kystä kyllä sekä askartelupiste. 



Kystä kyllä sisälsi emäntien puolesta taatelikakun, punaviini-suklaakakun, glögi-juustokakun, jäätelöitä, bataattilaatikkoa, punajuuri-vuohenjuustonaposteltavia, saaristolaisleipää maistevoin kera ja juustoja, sekä kasvisterriini. Ja tietenkin punkkuglögiä. Ystävät lisäsivät kattaukseen ihania lisäherkkujaan, joista kaikki evät ehtineet kuvaan saatika mahtuneet pöydälle.
Masut tulivat niin pian ja vähästä kylläisiksi, että me emännät tuhottiin jämiä viikko. 


Askartelupisteessä syntyi muutamia joulukortteja ja liisterin ja kuvien avulla koristeltuja säilytyslaatikoita. 


Lienen vinksahtanut, kun rakastan juhlien jälkeistä tiskipöytää. 


Kovettelin koristeiksi sokeri-vedellä pitsiliinoja, joita näkyy ensimmäisessä kuvassa lumihiutaleina ikkunassa
Hieman isomman ripustin hehkulampun eteen. Oli hurjan sievä mutta epäkäytännöllinen viritelmä. 


Keksittiin marraskuun puolella kehitellä kämppis-joulukalenteri. Ripustettiin kummallekin oma pieni paperikassi keittiön ovenpieleen ja päätettiin huolettomasti heittää toiselle pieni yllärilahja silloin tällöin, ei vältsisti jokapäivä, eikä mihinkään tiettyyn aikaan. Ei missään nimessä turhaa krääsää eikä joka kerta mitään kovin ihmeellistä. Sitten on saanut käydä kuikkimassa, milloin sankaan ilmestyy punainen rusetti merkiksi tonttujen hiippailuista. (Toisen yllätykselliset ilmeet kun haluttiin heti nähdä, saatettiin kyllä vähän vihjaista että tonttu taisi vilahtaa äsken keittiöstä...) Pussukoista on löytynyt muun muassa erikoisia Punnitse&Säästän kuivahedelmiä ja puurohiutaleita, hyasintti, inkivääri, ja viestilappusia muuten vain piristykseksi tyyliin: "Kuuntele netistä tämä ihana biisi!" tai "Maista pala kakkuani jääkaapista ja nauti hetki!" 

2 kommenttia:

  1. Oih joo <3
    Jos en jo asuisi täällä, kihisisin innosta tehdä itselle noin hieno koti!

    VastaaPoista
  2. Mieki tykkään juhlien jälkeisestä tiskipöydästä! Dagen efter -tunnelmissa, hieman eteerisissä sellaisissa, on jotenki rentouttavaa pestä tiskejä ja luututa pöytiä, kun tietää, että on ollut koti täynnä ystäviä.

    VastaaPoista