maanantai 5. marraskuuta 2012

Lammas-olutcurry ja vehnäolutjäätelö


Olusien maisteluun hurahtanut ja minutkin lievästi hurauttanut mieheni osti jokunen aika sitten Paul Mercurion Olutkeittokirjan. Alussa vinkkaillaan kivoja pikku purtavia oluiden seurana nautittaviksi, ja loppukirjan resepteissä käytetään itse juomaa mukana. Kätevästi joka reseptin kohdalle on lisätty Olutvinkki-palsta, jossa vinkataan vaihtoehtoisista oluista, joita helposti suomalaisestakin kaupasta tai vähintään Alkosta löytyy. 

Pääruoista en kovin montaa itseäni innostavaa ohjetta ole löytänyt, mutta ensimmäisenä maisteltiin tätä lammas-olutcurrya, johon valitsimme viidestä suositellusta belgityylisestä alesta Luostari Dubbelin. Ihan kaikkia aineita en kaupasta löytänyt, mutta aivan makoisaa syntyi silti. Tosin kävi taas kerran niin, että tein ruokaa liian pitkään ja huolella, jonka jälkeen itselläni ei ollut enää ruokahalua, eikä omatekemästä ruoasta osaa nauttia samalla tavalla kuin toisen. 


Vaikka olenkin enemmän ruoanlaittaja kuin jälkiruokien väsääjä, ihastuin hurjasti kyseisen kirjan jälkkäriosioon, josta täytynee kokeilla ainakin melkein kaikkea. Aloitin vehnäolutjäätelöstä, johon käytin ekan kuvan Hoegaardenia. En ole ennen jäätelöä kokeillut tehdä enkä siis jäätelökonetta omista, mutta tämä oli hurjan helppoa ja hyvää -en kylläkään olutta siinä maista. 

Vehnäolutjäätelö (1 litra)

Keitä 2½ dl belgityylistä vehnäolutta kattilassa niin, että se haihtuu ja jäljelle jää noin 3/4 dl. Lisää 1 1/4 dl maitoa, 1 3/4 dl hienoasokeria, 1 vatkattu kananmuna sekä 5 dl kuohukermaa. Lämmitä kevyesti ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Siirrä seos laakeaan astiaan pakastimeen. Möyhennä massaa silloin tällöin haarukalla kun se on alkanut pakastua ja lopulta tasaisesti jähmettynyt.  

Ensi kerralla ehkä pyöräytän kaveriksi vielä karamellisoidut olutbanaanit tai appelsiini-olutsiirapin. Tällä kertaa nautin jätskistä mansikoiden kera. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti