torstai 5. heinäkuuta 2012

Pitsikästä


Heti koulun päätyttyä on muka niin kiirettä pukannu, ettei ole viimeisiä töitä sieltä ehtinyt muistella ja raportoida. Tänään oli mielestäni ensimmäinen täydellisen lämmin kesäpäivä -ei liian kuuma auringossa, ei liian viliposa varjossa, eikä tuule- joten heitin päälleni jo keväällä valmisamani kesäasun. Työ valmistui valinnaiskurssilla nimeltä Sadun ja fantasian kautta vaatteeseen. Noh, mitään supersyvällistä innoitinta taikka taustatarinaa en ruvennut kehittelemään. Käytettävissäni sattui vaan olemaan pitsiverhot, äitin taikka mummun vanhat, mitkä lie tekokuituiset. Tällaista auringonsuojavaatetusta niistä sitten syntyi. 




 Paita koostuu kahdesta samanlaisesta palasesta ja huppuosa on irtonainen ja vuorillinen. Kurssilla saatiin leikkiä myös kaikenlaisilla hauskoilla tekstiilien muokkaustavoilla, joista kuvassa näkyy kovetuskokeiluni. Erikeeper-, pottujauho-, ja sokeriliemillä. Sokerikovetuksesta sitten innostuin enemmältikin, ja tein samaisesta pitsistä ja harsokankaasta eräänlaisia kukkia, joista pari kiinnitin askartelemaani punaiseen nahkapantaan. 




Tuli tuota muuten tehtyä lisää villaisia pirtanauhojakin kevätmyyjäisiin, ainakin nämä kaksi ovat vieläkin kaupan. 


1 kommentti: