perjantai 17. syyskuuta 2010

Ailahtelua

Eilen meinasin masennella, kun ei koulun jälkeen jaksa eikä huvita yhtään mitään eikä mikään, muttei myöskään voi suoda itselleen silloin tällöin hetkeä pelkälle olemiselle, päiväunille ja koomailulle. Kokoajan pitäisi olla tehokas ja puuhaileva, vaikkei se tekeminen olisikaan sen tähdellisempää, kuin itsensä ilahduttamista ja harrastamista, niin silti pitäisi tehdä edes jotain. Noh, aikani peiton alla piileskeltyäni otin itseäni letistä kiinni ja pujahdin ulos syksyiseen auringonpaisteeseen. Punnitse&Säästästä pussillinen kaiken makuisia cashew-pähkinöitä ja Ainolan puistoon! Olipas vallan mukavata ulkoiluttaa rakasta kameraani pitkästä aikaa, korvissa musisoiden Porcupine Tree. Meinasin kyllä kiertää kotikaupunkiani ihan kunnollakin, vaan Ainola imaisi taas sisällensä niin, etten sieltä enää ulos malttanut päästä. Aikani kierreltyäni kuitenkin alkoi raitisilmayliannostus potkia, joten kilautin ystäväiseni Biskettiin kuumalle kaakaolle ja omenapullalle. Kovin ihmeellisiä kuvia ei tullut, mutta jonkunlainen tutkielma sorsista ja ruskan väreistä kuitenkin. Kattelkaa täältä, tai vaihtoehtoisesti ulostautukaa itse luontoon ihmettelemään. Olisin tähän pistäny ihanan syyskuvan jonkun vuoden takaa, mutten millään löydä sitä kuvatiedostojeni kätköistä, vaikka ne hyvin ovatkin järjestäytyneet. Nyt lähtee järki ja kello alkaa lähestyä semmoista lukua, että on parempi suosiolla luovuttaa etsinnöissä ja mennä jahtaamaan sen sijaan nukkumattia. Kostoksi en laita yhtään kuvaa!

PS.
Tykkään hirmuisesti siitä äänestä, kun jopolla pyörii syksyisessä ilmassa, ja renkaiden alla rasahtelee keltaiset rapeat lehdet.

PPS. Nyt se kuva löytyi, vihdoin! :

1 kommentti:

  1. Olipa ihania kuvia, tykkäsin tosi paljon siitä Visusti -nimisestä, miten hieno : D Ja sitten niistä kahdesta puusta ja valoa oli keskellä.
    Voi hyvänen aika, älä nyt liikaa itseäsi rasita vaikka ne vain harrastuksia ja itsensä virkistämisiä onkin! Olenkin joskus ajatellut, että miten sie jaksat joka ilta syökyä johonki tanssiin ja taijiin ja huhhuh ja kun olet aina liikkeessä. Pitää muistaa välillä pysähtyä! Ota jossain vaiheessa rennosti <3

    VastaaPoista