lauantai 17. huhtikuuta 2010

Uutta luoden


Tällä viikolla sitten kutasin ikat-loimen, ja siitähän tuli vallan ihana villashaali! Pidän siitä kovin. Hieman hassun mallinenhan se kyllä on (n. 76x200cm) -aika iso hartiahuiviksi ja kapea peitteeksi - mutta samapa tuo, kun lämmittää kuitenkin hyvin. Hirveällä hopulla sen tein, että saan sitä väläyttää äitille syntymäpäivänään, mutta hänpä onkin Teneriffalla jumissa, kun tulivuori toisella puolen maalimaa uhoaa. Vielä siitä puuttuu vähän solmujen viimeistelyä, kun perjantaina taas opettaja hääsi pois koulusta enkä voinut sitä tehdä loppuun. Kokeilin tuollaista eräänlaista fransumaista ristikkosolmiamista, ja tuli kyllä nättiä. Olisi hauska opetella ihan oikeasti solmeilemaan fransuja, vaan pelkään kyllä, että se menee sen minun näpräämisensitokynnykseni ylitse.

Viime viikolla taas värjäiltiin, ja kun olin jo kaikki pakolliset tehnyt, sain tehdä omia juttuja. Parille pikkutytölle ja itselleni värjäsin valkoiset paidat ensin keltaisella, jonka jälkeen sidoin niihin palluroita ja värjäsin toiseen kertaan punaisella, jolloin syntyi oransseja paitoja keltaisilla palluroilla. Valitettavasti unohdin ottaa paidoista kuvat, mutta lisään todistusaineistoa kansioon jahka saan kuvattua. Nytpä taitaa olla tälle keväälle koulussa enää yksi poimintatyö tehtävänä, sekin 30x30 taulu, joten siinäkään ei kauaa nokka tuhise. Saa nähdä, mitä opettajat keksii lisätöiksi, vai saako alkaa kesälomalle!

2 kommenttia:

  1. Miten kummassa sie kerkeät moista vauhtia tehdä ihan kaiken! Ne pian hermostuvat sinuun : D
    Ai sullaki äitee jumissa, aiai, paha! Minunki kaveri lähti vain pariksi päiväksi Skotlantiin tsekkailemaan yliopistoaan, mutta jäivät kanssa sitten sinne hehe.
    Shaalista tuli oikein hieno, yllättäen tykkään tuosta sinisestä hurjasti!

    VastaaPoista
  2. Noo en minä ainut ole, on pari muutakin joiden kanssa kilipaa paukutellaan ja odotellaan sitten muita. Minäki pien sinisestä (kera violetin ja harmaansinisen) kovasti nyt jostain syystä.

    Äitillä sentään Finnmatkat kustansi pari päivää luksushotellissa, kunnes lensivät eilen Barcelonaan ja sieltä kolme päivää köröttelevät onnikalla kotia! Että eipä onneksi hätiä mitiä.

    VastaaPoista