lauantai 20. helmikuuta 2010

Kuulumisia, kuuluuko!

Värjäilykokeilut jatkuivat eilen, kun värjäsimme silkkivillalankoja. Hauskoja kippuralankoja olikin, kun oli tehtaalla käynyt vahinko ja lanka kierretty väärin. Neljän tunnin koulupäivä oli leppoisa, kun ilmeisesti pakkasen takia kouluun asti selviytyi vain neljä tyttöstä ja opettaja. Senttiä vaille valmiit kynsikkäät, joita taas odotellessa neuloin, selvisivät jälleen kerran valkeina, kun padasta ei onneksi vihreää lientä lentänyt. Seuraavaksi kokeilemme ikat-värjäystä, ja niistä langoista teen äiskälle shaalin. Ajattelin koettaa tällä kertaa erilaista värimaailmaa, kun kerta en tee työtä itselleni. Oli siinä itselläni ainakin ihmeteltävää, kun edessäni seisoi harmaata, sinistä sekä violettia villalankaa. Ihania sävyjä kyllä löytyi hyvin miellyttävästä langasta. En malta odottaa sitäkään työtä! Ensi viikolla sentään pääsen touhuamaan jo näytetyötäni, eli pellavaliinaa.

Räsymatto pääsi vihdoin kotiin ja omalle paikalleen! Epäilyksistäni huolimatta se passaa eteiseemme hyvin, eikä edes kovinkaan kurottele olkkarin puolelle. Laminaattilattialla se on liukas kuin mikä, ja aina rutussa kun Kehrä vetää rallia. On silti hyvä olla taloudessa yksi räsymatto, jota kissa saa raapia ihan vapaasti, kun eihän ne siihen tarkoitukseen tehdyt raapimispuut koskaan kelpaa.

Pitäisi päästä joku päivä penkomaan kirppareille tuunattavia juttuja. Mummu sai tuttavamummultaan pari rasiallista vanhoja nappeja, jotka äiti tietenkin haali itselleen, ja minähän kävin ronkkimassa parhaat päältä itselleni, levitin rasia kerrallaan keittiönpöydälle ja heittelin omaan törppööni kauneimmat, oudoimmat, värikkäimmät ja kiiltävimmät, sekä varmasti pari arvokasta antiikkinappiakin.

Vähäsen vielä voisin kehuskella lauantaikokkailuillani. Pyöräytin sitruunamehulla ja sitruunapippurilla maustetun lohikimpaleen vuokaan, ja päälle loruutin chili-tomaattimurskaa, vakosipulia, fetaa, paprikaa ja punasipulirenkuloita. Uunissa mehustuttuaan tämä pläjäys tarjoiltiin keitettyjen pottujen ja bataattien kera. Nyt saunaan ja sitten leffaan!

8 kommenttia:

  1. Isommista kaupoista, remppaosastolta saa sitä kumiverkkomattoa metritavarana jota voi nakata maton alle liukuesteeksi. Ei varppina maksa paljoa ja tarttuu kuin tauti.

    VastaaPoista
  2. Pittää laittaa, jos alakaa häiritteen. Eipä tuo kyllä paljoa haittaa vaikka liiraileekin :)

    VastaaPoista
  3. Sulla sitä riittääkin tuota juttua. Matto näyttää hienolta ja lankavärjäilyista olen aika katteellinen. Mulla on itellä vielä vähän jäljellä niitä isotädin itse värjäilemiä lankoja. Ajattelin hihattimen resoreihin ne uhrata.

    VastaaPoista
  4. Mieki juuri olin liukuesteistä pulputtamassa, mutta Joni hoitikin homman!
    Olen taas ihan sekaisin inspiraatiosta. Onneksi on leppeä sunnuntai ja ehtii toteuttaa itseään. Vaarallista kerrassaan olisi lukea tätä blogia kesken työpäivän tai työpäivän aamuna tai juuri ennen nukkumaan menoa!
    Ihanaa, kun sulla on niin paljon kuvamateriaalia ja aina jaksat linkittää! Ihanaa mehustusta!

    VastaaPoista
  5. Ja kerrohan vielä siitä lankojen värjäämisestä, miten te siellä teette, liemiä keittelemällä? Onkohan se mahdollista kotikonsteilla vai millaisia kemikaaleja mahdatte käyttää?

    VastaaPoista
  6. Tietenkin on eri aineet eri materiaaleihin, mutta kylläpä se kotonakin onnistuu. Kunhan on hella, iso kattila, vettä, etikkaa, ja sitten tarpeen mukaan esim. glaubersuolaa (saapi ilmeisesti apteekista), soodaa ja erilaisia väriaineita erilaisille materiaaleille. Kesällä olis hauska kokeilla kasvivärjäystä! Aiheesta on paljon juttua juuri ilmestyneessä Taito-lehdessä :)

    VastaaPoista
  7. Jenni mulla on kasvivärjäyskirja jossain ja Aunetädin keräämiä ohje leikkeitä välissä. Pyydä lainaan sitte ku tarttet.

    VastaaPoista
  8. Jahaa kiitos! Kyselempä sitte kesällä, jos vielä innostun :)

    VastaaPoista