Leuhotin niin tällä makoisalla ruoalla, että sain pyynnön sen reseptistä, ja miksipäs en jakaisi hyvää oloa muidenkin masuille!Muistaakseni tämäkin syntyi monien muiden ruokieni tapaan: muutama suuntaa antava ohje netistä ja loput omasta päästä, joka kerta soveltaen. Padan voi soveltamalla valmistaa varmasti hyvinkin halvalla tai kalliillakin jos tahtoo.n 500 g Pastaa (käytin pennepastaa sekä moniväristä spiraalipastaa sekaisin)4 prk Tonnikalaa (paloina! 2prk öljyssä, 1prk pippuri-sitruuna -kastikkeessa, 1prk chilikastikkeessa)Fetaa (esim aurinkokuivattutomaatti-öljyssä pienissä rasioissa)1 Sipuli1 PaprikaNämä sitten sekoitetaan keskenään ja sitten sekoitetaan noihin muihin:2,5dl Kermaa (Kasvirasvavalmiste käy hyvin, mutta mukavaa makua antaisi varmasti esim. 3 juuston kerma tms)2,5dl Vettä2 KananmunaaLiraus sitruunamehuaSitruunapippuriaCurryaOreganoa2 Valkosipulin kynttä (Puristettuna taikka pikkiriikkisenä palana)Ketsuppia/ 1 tomaattipyreUuniin 200-asteeseen vartiksi. Ja laatikkoruokahan on aina parempaa vähän ässehtineenä taikka seuraavana päivänä. Päälle vaikka puolitettuja kirsikkatomaatteja ja juustoraastetta. Toki suosittelen soveltamaan ohjetta myös paljon ekologisemmaksi korvaamalla tonnikalan esimerkiksi kotimaisella kalalla taikka vaikka tofulla. Meillä syödään paljon ja tästä ohjeesta tulee tuommoinen padallinen. (Kuvassa hitusen pienempi annos kuin reseptissä.) Mutta ei se haittaa kun se on niin hyvää, että jaksaa syödä montakin päivää! 
Otsikko ei onneksi viittaa tämän neidin nenänpäähän, sillä olen vielä toistaiseksi välttynyt tältä hirveältä lenssuaallolta. Tässä pillereitä popsiessani voin vain toivoa, että se itää vielä hetkisen ja iskee vasta kahden viikon päästä, kun minulla on sille aikaa oikein mainiosti. Räkäpää tässä tapauksessa siis viittaa lankoihin. Pellavaisen tyynyliinakankaan kutominen on mukavaa, mutta suhteellisen satunnaisesti ja hetkittäin. Loimi on solmuista sorttia, vaikka niitä yritinkin luodessani vältellä. Lisäksi yksi loimilanka olikin viallinen, ja sen huonojen kierteitten ja haperoisuuden takia sitä pitää parin metrin välein jatkaa uudella ehyellä langalla. Nastoilta en ole välttynyt, koska jokin maailmassa on hyvin vinossa juuri minun tämän hetkisten kangaspuitteni kohdalla, ja kaikki nyörit vetävät loimilankoja vinoon vaikka kuinka suoristelisi. Viriöt eivät ole parhaat mahdolliset, mutta sentään pienimpiä ongelmistani, joten en jaksa niihin enää puuttua, vaan kärvistelen loppuun asti -olenhan jo peräti puolessa välissä neljää tyynyliinaa. Suurinta päänvaivaa sen sijaan aiheuttaa puolat, joista suurin osa tahtoo kutoessa hajota, eli niistä tulee ns. räkäpäitä. Hieman termiä ja ilmiötä selventääkseni otin esimerkillisiä kuvia puolistani, joista ehkä lukijani saattaa itse päätellä, kumpi toimii ja kumpi joutui roskiin hyvin pitkän ja piinallisen selvitys- ja uudelleenpuolaamis-yritykseni jälkeen.
Olen nyt käyttänyt sadetakkiani kaksi kertaa, ja olen aivan varma, että siinä on jonkinlainen kirous taikka sen vastakohta, nimittäin sen lisäksi, että se on sadetta hylkivää materiaalia, se lienee myös sadetta karkoittavaa ainetta. Sen valmistumisen jälkeen ei ole edelleenkään satanut ainakaan siihen aikaan, kun minä olen ulkona hillunut, vaikka maa onkin aina mystisesti vuorokaudenajasta riippumatta kostea. Eräänä yönä satoi hirmuisesti, ja aamulla puin takkini päälle, mutta kas, koulumatkat tulvehtivat auringosta. Eilen satoi kaatamalla koko illan sekä yön, ja kastuin kahdesti, kun en ollut siihen varautunut. Kun aamulla laitoin sadetakin taas päälleni, ei tullut pisaraakaan mennessä eikä tullessa. Joten jos joskus tarvitsette johonkin tilaisuuteen suotuisat säät, ottakaa toki yhteyttä minuun, niin pistän sinä päivänä sadetakkini päälle!Kylläpäs eilen meinasin itkua tihrustaen saapua koulun pihaan, kun huomasin sen keskellä olevan vanhan keltaisen puurakennuksen seinustoilta kaadetun kaikki puut. Sitä ympäröi muutama pihlaja, yksi niistä suuri ja kaunis, ja ennen kaikkea yksi komea koivu. Syytä tähän murhaan en tiedä, ja luulen, ettei kovin hyvää sellaista löytyisikään. Piha näyttää nyt hyvin, hyvin autiolta ja tyhmältä. Mieleni tekevi köyttäytyä Pikisaaren jokaiseen puuhun siltä varalta, että jokin niistä ei ole enää pystyssä aamulla. Mistähän saisi niin pitkän pätkän kettinkiä? Hmm, täytynee suorittaa köyttäytyminen riemunkirjavilla langoilla.
Eilen meinasin masennella, kun ei koulun jälkeen jaksa eikä huvita yhtään mitään eikä mikään, muttei myöskään voi suoda itselleen silloin tällöin hetkeä pelkälle olemiselle, päiväunille ja koomailulle. Kokoajan pitäisi olla tehokas ja puuhaileva, vaikkei se tekeminen olisikaan sen tähdellisempää, kuin itsensä ilahduttamista ja harrastamista, niin silti pitäisi tehdä edes jotain. Noh, aikani peiton alla piileskeltyäni otin itseäni letistä kiinni ja pujahdin ulos syksyiseen auringonpaisteeseen. Punnitse&Säästästä pussillinen kaiken makuisia cashew-pähkinöitä ja Ainolan puistoon! Olipas vallan mukavata ulkoiluttaa rakasta kameraani pitkästä aikaa, korvissa musisoiden Porcupine Tree. Meinasin kyllä kiertää kotikaupunkiani ihan kunnollakin, vaan Ainola imaisi taas sisällensä niin, etten sieltä enää ulos malttanut päästä. Aikani kierreltyäni kuitenkin alkoi raitisilmayliannostus potkia, joten kilautin ystäväiseni Biskettiin kuumalle kaakaolle ja omenapullalle. Kovin ihmeellisiä kuvia ei tullut, mutta jonkunlainen tutkielma sorsista ja ruskan väreistä kuitenkin. Kattelkaa täältä, tai vaihtoehtoisesti ulostautukaa itse luontoon ihmettelemään. Olisin tähän pistäny ihanan syyskuvan jonkun vuoden takaa, mutten millään löydä sitä kuvatiedostojeni kätköistä, vaikka ne hyvin ovatkin järjestäytyneet. Nyt lähtee järki ja kello alkaa lähestyä semmoista lukua, että on parempi suosiolla luovuttaa etsinnöissä ja mennä jahtaamaan sen sijaan nukkumattia. Kostoksi en laita yhtään kuvaa! PS.Tykkään hirmuisesti siitä äänestä, kun jopolla pyörii syksyisessä ilmassa, ja renkaiden alla rasahtelee keltaiset rapeat lehdet.
PPS. Nyt se kuva löytyi, vihdoin! :
