maanantai 27. toukokuuta 2013

Uuden luomista ja vanhan pesua




Tässä taas uusi matto! Setän vaimo kaipasi keittiöön vanhan kuluneen tilalle saman tyyppisen vaalean maton. Mummun repimistä vanhoista kuteista löytyi sopivat ja riittivätkin, ja loimikin oli puissa valmiina, sitä vain piti kaventaa hieman, joten itse paukutteluun ei kulunut kuin pieni tovi. Innokkaasti aloitetun muutaman sentin jälkeen tuli aika asettaa pingotin paikoilleen. Noh, tottakai meidän pidempi versio lyhimmillään yltää 80 sentin levyiseen työhön, ja lyhkäsempi lähtee 70 sentistä, kun tämän leveys vaati 76 senttisen vehkeen! Hätäisesti soittoa Taito shop Maakariin, josta kerrottiin, että kyseisen levyinen pingotin pitäisi tilata, odottaa ja ostaa, mutta onneksi vaihtoehtona oli myös kohtuuhintainen vuokraus! Apuvoimiakin projektiin sain, kun huikkasin pihalla tylsistyvän näköiselle pikkupojalle, tahtooko hän nähdä jännän laitteen. Sehän istahti sohvalle ja kieritteli näppärähkösti kutteita sukkuloille, samalla toteuttaen kyselyikäänsä. 





Äitini ja isompi sellainen keksivät koettaa pestä mattoja painepesurilla. Toimi, joten hyppäsin mukaan seuraavalle kierrokselle. Enon mökillä, joen varrella on hyvä läträtä. Kovalla paineella vettä ruutaten lähtee matoista edelliskertojenkin mäntysuovat. Laituripesussahan vaan heitellään saippuan päälle ämpäreittäin vettä, jonka muka pitäisi ne huuhdella. Tippasevia mattoja ripoteltiin kuivumaan pitkin pihaa, joten saas nähdä löytävätkö noutaessaan kaikki kuivat matot.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti