Huhuu, elossa ollaan eikä hukuttu loppumattomaan sateeseen! Olen vain muuttunut tylsäksi työntekijäksi, joka hermostuneesti odottaa syksyn viipyvää neulomisvimmaansa. Yritin virkata taas ympyrämattoa ja taas kuteet loppuivat kesken ja oli muutenkin liian paksua, joten purin ja tein vessaan ihme korisysteemin joka ei toimi sekään. Siinä syksyn käsityöihmeet, wuuhuu...
Taivaan vesi ei tunnu loppuvan koskaan. Toki se kuuluu syksyyn eikä siinä mitään, mutta ihmetyttää vain. Onneksi on kesällä hankkimani aina yhtä aurinkoinen supersadetakki. Keksin, että keväällä ompelemani takki on täydellinen vuoritakki sille, notta nyt tarkeneekin vieläpä. Huomasin, kuinka takin taskutkin on suunniteltu niin täydellisesti, että sinne uskaltaa laittaa jopa älypuhelimen huolen häivättä. Täydellisestä taskusta löytyi muinainen Valintatalon kuitti vuodelta -83.
Jäi sitten keväällä raportoimatta, että hurautin päällysvaatekurssilla koulussa myös toisen takin kun aikaa kerta jäi. Äitin yläkaapista pengoin vanhan patjanpääliskankaan, jonka pesinkin turhaan, sillä vanhat läikät olivat tarttuneet jäädäkseen. Kaavojen tälläilyyn meni tovi läiskiä kierrellessä. Vanhemmat opettajat tunnistivat heti patjakankaaksi, mutta luulempa ettei nuorempi väestö sitä huomaa, ja hälläkö väliä vaikka patja päällä kulkisinkin, ompahan tukeva materiaali! Vuorikangas löytyi kaupan palakopasta ja napit koulun varastosta, eli halavalla sain. Opin hurjasti ja vaikka minkälaisia niksejä, kuten napinläpikoneen käytön (sekä sen lankojen vaihdon, perusteellisesti), kauluksen, taskujen sekä vuorin ompelun niksit. Kaavat olivat itseasiassa samat kuin tuossa vihreässä takissa, mutta lopputulos niin erilainen kuin olla ja voi. Hieman liian iso tämä itselleni on, enkä ole käyttänyt puolen vuoden aikana kuin kerran pari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti