Opinnäytetyö

Lähtökohta ja lopputulos

Kerronpa nyt vihdoin tarkemmin tekstiilialan artesaaniopintojeni opinnäytetyöstä. Tiivistin tekstiä suoraan kirjallisesta osuudestani, mutten ihan kehtaa koko työtä tänne ahtaa.

Pikisaaren metsä kauneimmillaan kesällä

Opinnäytetöittemme yhteiseksi aiheeksi valitsimme tekstiilitaiteen. Ideointia aloitellessani inspiraation lähteeksi nousi vahvasti viha luonnon tuhoamista kohtaan sekä suru luonnon ja vanhan vähäisen kunnioituksen takia. Samoihin aikoihin tehtävän annon kanssa alettiin Oulun Pikisaaren metsää raivata, syksyllä aluksi arkeologisten kaivausten takia, rakennustoimia pohjustaen. Tuossa rakkaassa metsässä vietin lapsuuteni leikkien ja teinivuoteni haaveillen. 

Jo ennen tarkempia ohjeistuksia ajatukseni pääsivät lentämään, kun minuun iski suuri halu suojella jollain tapaa metsäämme. Ensimmäinen idea muokkautui pian suurehkoksi ympäristötaideteokseksi, eräänlaiseksi jättimäiseksi neulegraffitiksi. Tahdoin kutoa tai muokata tekstiileistä Pikisaarentien poskessa, metsän laidalla seisovalle kivelle suojapeitteen. Ideat pursusivat jopa metsän puolelle, matoiksi poluille ja suojiksi puille. Mietin, kuinka tekstiilejä luodaan peittämään ja suojaamaan ihmistä ja ihmisen luomia tavaroita, mutta kuinka voisi suojata myös arvokasta luontoamme. Päällimmäisenä mielessäni olivat vastakkainasettelut. Itse en pidä nykyihmistä osana luontoa, vaan sen vastakohtana.

Arkeologiset kaivaukset

Yhtenä lähtökohtana toimi Raija Jokisen Pehmeäkova-teos, jossa hän seurasi tekstiileillä päällystettyjen katukivien kulumista kaupunkimaisemassa. Minua kiehtoivat Jokisen pohdinnat haavoittuvien materiaalien ja herkkien yksityiskohtien edellytyksistä selviytyä tiheästi asutetussa kaupunkiympäristössä.

Pian kuitenkin, ymmärrettävistä syistä, teroitettiin, ettei ole aikomuksena tuottaa taideteoksia, vaan käyttötekstiilejä. Pienen inspiraatiokohtauksen notkahduksen jälkeen virisi uusia ideoita. Jos en voi suojella metsää ja kutoa kivelle peitettä, tuon ajatuksen lähelle itseäni, kotiini, sänkymme päälle, jossa voin ainakin uneksia paremmasta tulevaisuudesta. Sain idean päällystää kiven sijasta sänkymme. Päätin kutoa villakankaan osaksi kasvivärjätyistä langoista ja huovuttaa sen tiiviiksi, mätäsmäisen muhkuraiseksi peitteeksi. Värjäyskasvit keräisin rakkaasta metsästäni ja siten säilyttäisin osan metsää luonani.

Supistettuani ideani pursuilevista ympäristötaideteossuunnitelmista käyttötekstiiliin aloin suunnitella päiväpeitteen ulkonäköä ja käytettävyyttä. Sänkymme on 120 cm leveä, joten peitteen täytyisi olla valmiina 210 cm x 265 cm kokoinen, eikä yhtään pienempi, koska olen kyllästynyt liian pieniin päiväpeitteisiin paremman puutteessa. Samalla sen tulisi olla mahdollisimman kevyt ja helposti sängylle levitettävä, jotta sitä tulisi käytettyä. Lisäksi huomioon tulisi ottaa makuuhuoneemme väritys ja henki sekä pinnan kissaystävällisyys. Kovin vaalea kangas ei käy kotiin, jossa asuu myös mustakarvainen kissa, eikä pinta voi olla herkkä kissan kynsien vuoksi.

Koepala testissä

Halusin peitteen olevan pelkistetty, jotta se istuisi helposti sisustukseen. Makuuhuoneemme hallitsevimman piirteen luo ihailemani Maija Louekarin suunnittelema Siirtolapuutarha-kuosi pitkissä verhoissa. Lopullisia värivalintoja ohjailivat työn edetessä myös kasvivärjäyksen rajalliset mahdollisuudet.

Huovutetun pinnan ja kasvivärien ollessa ulkonäön tärkeimmät piirteet en tahtonut lisätä liikaa yksityiskohtia kuvioilla, väreillä tai sidoksilla. Raitoja suunnittelin muun muassa väripaperisuikaleilla ja sovitin kangasnauhoja suoraan sängylle, mutta en meinannut päästä tyydyttävään ja perusteltuun lopputulokseen. Saaren kehittämisohjelmaa tutkiessani kiinnostuin saaren vanhoista kartoista ja sain idean rytmittää raidat teiden mukaan. Peitteen loimiraidat kuvaavat kahta Pikisaarentietä, josta haarautuvia pikkukatuja kuderaidat ovat.

Kasvivärjäys

Värjäyksessä käytin metsästä kerättyjä puolukan varpuja ja lopputuloksena oli kaunis keltaisen sävy. Välttääkseni ympäristölle myrkyllisen rautasulfaatin käyttöä apuaineena liotin vanhaa, erään Pikisaaren tehtaan raunioista löytynyttä rautakapulaa etikkavedessä viikon ajan, tarkoituksenani käyttää lientä vihreyttämään väriä. Tapahtuikin niin, että voimakkuutensa ansiosta liemi muutti langan kauniin harmaaksi.

Kasvivärjäyksen tulokset

Loimessa ja kuteena toimi sama, ohut villalanka, Esiton kampalanka tex 118x2. Itse kankaiden kudonta oli nopea ja helppo vaihe, joka tuntui oikeastaan koko prosessissa sivu seikalta. Kudoin kankaat kolmeen eri loimeen, koska niin valtavan kankaan kutominen ei ole mahdollista, eikä niin suuri kangas edes olisi mahtunut pesukoneeseen huopumaan, jokainen pala kun oli kooltaan 100 cm x 380 cm. Kudonnan jälkeen tapahtui uusi, jännittävä vaihe, reservihuovutus. Kerroin tekniikasta lähemmin aiemmassa postauksessa joka löytyy täältä. 

Reservihuovutuksen liisteröintivaihe, käsittelyssä kaksi kolmesta palasesta ja koepala mallina

Palaset ommeltavana yhteen

Huopuneet palat ompelin käsin yhteen, ja sain valmiiksi päiväpeitteen joka on kooltaan 217 cm x 285 cm ja painaa 2,62g.

Peite omalla paikallaan, makuuhuoneessamme