perjantai 4. marraskuuta 2011

Marraskuva

Tätä mulle kuuluu. Vähintään joka kolmas lause, jonka suustani päästän, sisältää MM-sanan. Tokihan työhöni muutakin kuuluu, ja ehkäpä ne kaksi muuta joka kolmatta lausetta liittyvät jotenkin siihen myös.

Vaatevaihtajaisista löytämäni L-kokoinen raitapaita odotteli kohtaloaan ja uskallustani parisen viikkoa, kunnes eilen aamulla tarvitsin uutta jännää asustetta. Olihan se aika vinhaa repiä Marimekkoa saksilla, mutta kukapa kieltää. Ja raitapaidoissa ei ole sitä ongelmaa, että ne loppuisivat maailmasta, vaikka yhden raatelisikin. Keskiosasta paitaa syntyi ensimmäinen kieppihuivini, ja hihoista valmiit säärystimet. Vielä on pala paitaa jäljellä, vaikkapa nenäliinaksi, jos ei muuksi.





Vaatteet kun sain luotua päälleni, aamua oli vielä runsaasti jäljellä. Sähkömiehen takia herättiin aikaisin, ja töihin menin vasta yhdeksitoista. Kävin äitin aamupuurolla ja kirjastossa, ja siinä rannikolla hyöriessäni kerrankin oli kaikki osaset kohdallaan: mieletön aamu-usva, aurinko, kamera ja aikaa. Mutta... Vaikka kelit onkin pelottavan lämpöisät, eikä pakkasesta tietoakaan, niin sovitaanko, että ellei eilen satanut lunta, niin ainakin ripotteli tuhkaa taivaalta, jookos? Kameran linssini on uskomattoman häpeällisen likainen, ja valkoiset sumukuvaukset sen näköisiä. No pari kehtaan vilauttaa.





Viiminen kuva on eräältä aurinkoisemmalta syyspäivältä parin viikon takaa.

Tänään on pikkujoulut. Liikkeeseen olen jo saanut laittaa tonttuja ja muuta esille. Ei tunnu yhtään oikealta.
Tule, Lumi, tule.

6 kommenttia:

  1. Kuvia ihastelen :) Itelläki ollu tarkotus lähteä kuvamaan joku sumunen aamu, ei oo vaan saanu aikaseksi. Ehkä niitä vielä tulee..

    t. Pete

    VastaaPoista
  2. Kivannäköinen setti, jotku vaan osaa! Maisemakuvat ovat kuin koruja, niitä jää ihastelemaan.

    VastaaPoista
  3. Tuo sumukuva ja huvilatorni on ihania :) Toi tarina tosta MMpaidan raatelusta oli aika hauska <3 Sun tuunailya yms sais olla täällä lisää

    VastaaPoista
  4. Joo, huvimajakuva niin keskittyy yhden, selkeän kuvaukseen, ja sumukuvassa taas on vähä sitä sun tätä, vaikkei täynnä ookaan. Ensin luulin sitä huonoksi.

    VastaaPoista
  5. MIKÄ TUO HUVIMAJ KUVA OLI!? Voi taivas <3 oi. oi. oi. Härregyd. Joululahjatoiveeni; tuo kehystettynä. Ai, oi. Persekateus, kun en itse ole ottanut tuota kuvaa. Äh!

    VastaaPoista
  6. Khihii no voi ää :) Se kyllä onki semmone tuuriräpsäsy, eikä vaatinu ees muokkailuja. Ties kuinka monta kuvaa oon ikänäni ottanut siitä, mutta nyt räpsähti kyllä paremmin.

    VastaaPoista