sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Syöpöntai ikuistettuna, ei valitettavasti ikuisena


Tänään heräsin aurinkoiseen sunnuntaihin kello 09:15. Valmistautuessani aamutreeneihin siirryntään tajusin, kuinka kaunis ja hyvä aamu todella oli. Tahdoin ikuistaa kauniin, auringossa paistattelevan makuuhuoneen Marimekko-kuoseineen ja nukkuvine miehineen (siis yksin kappalein miehiä), ja kamerasta sain idean koittaa sellaista muodikasta "päiväni kuvina" -postausta.


Ruisleivän jälkeen kipaisin korttelin päähän aukomaan treenisalin ovia. Yleensä hölkkäilen tuon välin herätellekseni unisia koipiani, mutta pihalla tajusin maan olevan liukas, kuurassa. Pakkasta! Talavi! Katot hohtivat valkeaa ja maan lehdet rouskuivat kohmeisina. Kohta saa käyttää jo toppatakkia, saahan? Kolmet seuramme viikon viisistä treeneistä pidetään siis kauniilla naapurikoululla, jossa satuin viettämään myös koko peruskouluaikani. Sunnuntaisin treenataan Chen-tyylin taijia, ja tänään otettiin kertausharjoitusten kannalta. Chen onkin ihan toista luokkaa kuin tuttu ja turvallinen Yang-tyyli.























Puoliltapäivin ehdin juuri ja juuri loikata taas oman rappukäytävän puolelle, kun ystävättäreni soitti jo, saapiko jo saapuilla. Juuri, kun neito on raahautunut ylös neljännen kerroksen asuntoomme (ei hissiä, ystävät kiittää), olen kutakuinkin valmis, ja suuntaamme brunssille kauniiseen Puistolaan. Jäipä hämmennyksissäni kuvaamatta tilanne, kun toisen rakkaan ystäväni ja itseni katseet kohtasivat, hämmentyivät ja purskahtivat kikatukseen hoksattuamme toisemme ravintolan ikkunan lävitse. Ouluko pieni kaupunki? Pienessä ravintolassa oli loppujen lopuksi noin kahdeksan jollain tavalla toisilleen tuttua nuorta. Vahingossa, mutta yllätyksettömästi päädyimme kumpikin vuohenjuustosalaatteihin, hieman omanlaisiksimme maustettuina -toiselle sipulia, minulle hedelmää. Jälkkäriksi tummapaahtoista kahvia kermalla, kummallekin, kiitos. Onko meistä kahdesta vannoutuneesta tee-ihmisestä tullut vihdoin ehkä hitusen aikuismaisempia? Hämmentävää.



















Vaikka sunnuntaiaurinko ei jaksanut enää aamun jälkeen paistaakaan, ei harmaus paljoa hidastanut, kun kirpsakassa syyssäässä näiden kahden ehkä hieman aikuismaisemman neitosen korkokengät suuntasivat kaupungin taidemuseoon. Välillä piti vähän kuvailla syksyn viimeisiä väriläikkiä. Aioin ensi kertaa eläissäni oikein maksaa museon sisäänpääsymaksun, mutta epäonnistuin. Tiskillä seisoi rahankeruulipas, johon sai pääsymaksun sijasta lahjoittaa haluamansa summan Afrikkaan kyläpankkien hyväksi. Se ainut kahden euron kolikko meni siihen tummapaahtoiseen, pirskatti. Oli pakko mennä siis ilmaiseksi, mutta silti simpukkaälyttömyydet, afrikkalaiset maalaukset sekä suomalaiset koru- ja tekstiiliteokset olivat nautinnollisia.


Museokaupasta ostin pinnin, jota olen varmasti ennenkin hiplaillut. Siinä on nappi oikeaa kudottua kangasta, joten pakkohan tuo oli saada. Täytynee käydä joku päivä tiputtamassa jälkimaksuna lantti jos toinenkin keräykseen, vieressä kun on tuo museokin.



























Ainolan puistossa sijaitsee tällainen harvinaislaatuinen puulaji, kotoisasti Vaahvu, joissain osissa maata Koihteranakin tunnettu.

Kotosalla istahdin vain tovin, kerta läksimmä miehen kanssa eloisia kuvia katselemaan. Liput lunastettuamme marssimme ravinteliin -minulle jo toistamiseen samana päivänä, mikä on hyvin, hyvin epänormaalia. Mutta mikä nottei sunnuntain kunniaksi! Mies on ihastunut uuteen ruokapaikkaan nimeltä Fit Wok (tai meillä tuttavallisemmin mm. fitfuck tai fatwok, tai mikä milloinkin), mutta itse en ole vieläkään ehtinyt mukaan. Noh, tänäänkin se oli menossa sopivan aikaisin kiinni, joten tyydyimme lempparibusgerilaamme eli Kauppuri 5:seen. Paikka oli tupaten täynnä muitakin nälkäisiä ja viluisia, mutta hyvää kannatti odottaa ja hotkia. Kokilla oli tuuraaja, jonka sapuskat oli -niin mielettömältä kuin se tuntuukin- jopa normaalia antia makoisammat. Kuka keksii laittaa muutenkin jo täydelliseen kasvishampurilaiseen pestoa? No Kauppuri. Ja kuulkaa toimii!


Massut täydellisesti killillään kiersimme korttelin toiselle puolen, jossa meitä viihdytti Johnny English. Päätön komediallinen viihde on joskus ihan paikallaan, ja Rowan Atkinson kyllä hoitaa homman harvinaisen hyvin. Kotimatkalla poikkesimme rantaan töllistelemään ennenaikaista joulua. Torille ilmestyi valtaisa jenkkityylinen joulukuusi, tekolunta tuulilaitteineen ja vihreäpukuisine luistelevine tonttuineen. Huhujen mukaan siellä japsit kuvaavat virvoikemainosta. Taisivat tuoda omat tonttunsa, sillä ei meidän pukinpajassa ainakaan vihreitä moisia näy. No, rauhaisaa joulua sitten vaan itse kullekin.



















Kaupan kautta kotiin. Hauduttelin itselleni sekä armahalleni makoisaa Kesäpäivä -teetä, jota ystäväni tuliaisiksi toi. Suklaatia, blogia, ja Tori Amos.



Ainakin ulkopaikkakuntalaisille saattaa kuulostaa hirvittävän pieniltä mittakaavoilta meidän piirimme, ja tottahan se on. Oulun keskustassa kun asuu, kaikki on korkkarikävelymatkan päässä. Ainakin, jos on hyvät kengät. Mutta täältä löytyy juuri sopivasti kaikkea, mitä pieni ihminen tarvitsee. Varsinkin, kun kaukaiset ystävät tulevat luokse, ei voi paljoa enempää pyytää.
Ihan jokaista kuvaa en jaksanut liittää, mutta tuoltapas näkyilee taas loput.

8 kommenttia:

  1. Tämä oli ehkä ihanin blogijuttu pitkään aikaan! Kivoja kuvia ja mukavaa tekstiä (hehehe, fitfuck ja fatwok :D). Tuli aivan hirviä ikävä.

    VastaaPoista
  2. "Juuri, kun neito on raahautunut ylös neljännen kerroksen asuntoomme (ei portaita, ystävät kiittää)"

    Aijaa, meilläkö ei oo portaita ollenkaan? Vai oisko hissiä ;)

    VastaaPoista
  3. Hii, kiva kuulla Jaana :) Ja kiva ku nääki kommentoit!
    Oops, portaat nyt muutettu hissiksi, tekstissä siis, valitettavasti ei portaikossa. No mutta meilä on kyllä nätti portaikko, ei sitä hissillä passaa sotkea :)

    VastaaPoista
  4. Tällainen kuvitettu oma päivä on hyvä idea. Harvalla on tosin noin hauskaa sunnuntaina;)

    Vaahvu ja koihtera on varmasti oululainen erikoisuus!

    VastaaPoista
  5. Harvoin sitä mullakaan on noin kultturelli mikään päivä! Sunnuntaisin sais kyllä olla enempi tapahtumaa ja kaupat auki, koska sillon just tekis mieli haahuilla.

    VastaaPoista
  6. Asiaa! Makuuhuoneenne on rakkautta! Verhot ja puulattia ja punaista ja oi, mikä kombo vaan <3
    Hyvä kun sait tuosta ihmetonttuilusta noin hyvät kuvat, itse kans ohi pyöräillessä harmittelin, kun vehkeet oli kotopuolessa. Niiden valosysteemit oli tosi veikeät!
    Tällaisia postauksia lisää!

    VastaaPoista
  7. Mahtava poustaus. Tää taustakuva on muuten parempi ku se mun tekemä. :P

    VastaaPoista
  8. Tänks! Nii onki :P Sen vois joskus kokeilla uusiksi jollain paremmalla, ei niin tunkkasella kankaalla ja parempilaatusella kuvalla.
    Sitä mää oon miettiny, että pitäskö munki rohkaistua pistään kaikki kuvat isona, niinku muutki blogeissaan. Onko tuo tyhmä, ko pistän niitä vierekkäin pieninä?

    VastaaPoista