Etelänterveisiä

Auttelin vähän taas velipoikaani liikkeessään niin auttoi hän vastavuoroisesti pikkusysteriänsä blogin kanssa jälleen kerran. Kivaa vaihtelua! Taustalla näkyy nyt siis kutomani pellavaliina, ja muuta pientä mukavaa viilailtiin myös.



No mutta viime viikkohan meni enimmäkseen pällistellessä suurta pääkaupunkiamme. Opintomatkamme oli lyhyt ja hyvin tehokas, mutta valtavan mukava ja onnistunut reissu. Varhain keskiviikkoaamuna hyppäsimmä junaan, joka vei meidät Tampereelle. Taidettiin olla melkoinen näky, kun puolet porukasta joko neuloi tahi virkkasi koko matkan. Itse siinä aloittelin pipoa, jonka sitten sain melkein valmiiksi kotimatkalla, mutta huomasin että eihän nyt loppukavennukset pyöröpuikoilla onnistu, höh. Tampereella syöksyimme ensitöiksemme syömään, jonka jälkeen suuntasimme Tekstiiliteollisuusmuseoon tutustumaan tekstiiliteollisuuden historiaan Finlaysonin kannalta tarkasteltuna. Onhan ollut hurjat oltavat ennenvanhaan tehtaissa, niin aikuisilla kuin lapsillakin, vaikka tehdas pitikin harvinaisen hyvää huolta työläisistään muun muassa järjestämällä lapsille koulutusta ja perheille asuinsijoja, mitä nyt siinä sivussa paineli omaa rahaakin, jotta sai maksettua reilusti palkkaa. Museosta löytyi myös mukava herra, joka oli paikalla näyttämässä vanhaa kirjapainotekniikkaa. Sietäisi olla moista toimintaa enemmältikin museoissa, jotta näkisi vanhoja taitoja silmin eikä tarvitsisi teksteistä ymmärtää muinaisia toimintatapoja. Herra onneksi totesikin sellaisen toiminnan yleistyvän. Toivotaan vain vanhojen taitojen säilyvän ihmisillä hallussa. Kierroksen jälkeen kipaisimme Finlaysonin tehtaanmyymälässä, josta oli pakko ostaa juuri meidän keittiöön suunniteltu pyyhe, ja nopeasti jatkoimme matkaamme Verkarannan taitopajaan ällistelemään saksitaidetta (psaligraphy> psaligrafiaa?) luovan Karen Bit Vejlen näyttelyä. Mieletöntä on se, miten joillakin on hienomotoriikka ja kärsivällisyys niinkin huimaa. Hällä on ilmeisesti lähtenyt lumihiutaleitten leikkely hieman käsistänsä. Kaupasta evästä ja äkkiä junaan, joka meidät heitti lopulta Helsinkiin. Illalla tyttöjen kanssa kuppilaan ja ajoissa nukkumaan.

























Torstaiaamuna suoriuduimme suorinta reittiä Herttoniemeen Marimekon tehtaalle. Oli kyllä harvinaista herkkua päästä tarkkailemaan tehtaan menoa aivan läheltä. Oli siellä hieman isommat painoseulat kuin meillä! Siellä sitä paineltiin jo ilmeisesti ensi syksyn kankaita, ja esillä oli ihanan värikkäät kesäkuosit. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata, mutta ymmärrettävistä syistä. Satuin minä näkemään vilaukselta toimitusjohtajan vaimon linnanjuhlapuvusta osan, kun ompelimon puolelle kuikuilin. Tehtaanmyymälästä en osannut ostaa mitään, mutta onneksi likat tekivät itsiään iloisiksi. Ruokaa keskustassa, ja taas köröttelimme Espooseen asti Emmaan, jossa oli vaikka ja mitä mielenkiintoista, mutta pääasiassa ihmettelimme 100% silk -näyttelyä. Terraariossa saimme pällistellä ihmeellisen iljettävällä tavalla suloisien silkkiperhosten toukkia ja niiden puuhia. Valitettavasti ne saavuttivat perhosvaiheen vasta muutamaa päivää myöhemmin. Näyttely ja ihanan innokas oppaamme tutustutti meidät silkin historiaan, ja esillä oli mitä kauneimpia iän ikuisia Kiinalaisia silkkiasuja. Aiheeseen liittyen oli näytillä myös videot silkin valmistuksesta sekä entivanhaisesta jalkojen sidonnan perinteestä. Onneksi oli aikaa kiertää taloa tarkemminkin, joten tutustuin Jorma Purasen valokuvanäyttelyyn, jonka eräitä teoksia olen ihastellut jo muinoin lukion kuvisluokassa Kuvitteellinen Kotiinpaluu -kirjan sivuilta. Illalla tyttöjen kanssa Tavastialle, jossa Risto ja Olavi Uusivirta miellyttivät korviamme suuresti. Mahtavia muusikoita ja hieno tunnelma. Ja ajoissa nukkumaan, tottakai.



Perjantaiaamuna hilipastiin Kansallismuseolle, jonka takaovella sisäänpääsyä odotellessamme saimme vihdoin ja viimein otettua luokkakuvan. Tehokas ja mukava oppaamme kierrätti porukkaa kertoillen esineistä ja historiasta tekstiilien näkökulmasta. Hassua oli huomata, miten harvinainen laji kankaankutominen oikeasti on, kun ei meinannut opaskaan oikein käsittää, että tiedämme aiheesta aikas paljon, eikä meille tarvitse kaikkea selittää juurta jaksaen. No mutta oli kyllä mahtavan opettavainen kierros, jonka aikana selkisi, miten hurjan arvokkaina ja rakkaina tekstiilejä on muinoin oikeasti pidetty. Tottakai, onhan jokainen tilkku aherrettu omin kätösin aivan alusta asti, ja siitä voi riippua esimerkiksi neidon naimakelpoisuus. Tyttäret saivat paukutella monia kymmeniä kankaita ennen kuin kehtasi edes riiulle lähteä, ja poijaat taasen veistelivät likoille värttinän osia sun muita hienouksia. Treffitkin pidettiin kuulemma hyvin vartioidussa ja lukitussa kangasliiterissä kalleuksien ympäröimänä. Kuinkas monet nykypäivän nuoret moiseen jaksaisi paneutua! Huipuhkoa oli myös nähdä entivanahaset pystykangaspuut, joihin kylläkään valitettavasti ei saanut koskea. Sellaiset olisivat kätevät kotiinkin.
Vielä pyörähdettiin Designmuseossa sekä Design Forumissa sekä Helskyssä. Kaiken kaikkiaan tuli huokailtua aivan liian monessa museo- ja käsityökaupassa, jotka tuottivat takuulla jokaiselle meistä sydänsuruja.




Muu porukka käänsi nokkansa kohti pohjolaa, mutta minä jäin vielä viettämään pari mukavaa päivää kälyni kanssa. Oli nautinnollista kierrellä kirppareilla, kun ei ollut kukaan hoputtamassa pois. Lauantaina viettimme laatuaikaa UFFilla, josta löysin mahtavan neulotun hameen, joka on minulle noin kymmenen numeroa liian suuri, mutta se valloitti meidät silti. Kuminauhaa vain kireämmälle ja vyö lanteille ja tsädäääm, syntyi mekko! Kuvassa ei oikein näy värin oikein, mutta kyseessä on vihreä sekä valkoinen. Sunnuntaina kiersimme Valtteri-kirpputoria parisen tuntia, ja ajoituksemme oli täydellinen, nimittäin juuri sulkemisajan lähestyessä tiputtivat monet myyjät epätoivoissaan hintansa pilkallisiksi. Viitosella sain tätiltä sievän sormuksen, jota en kuitenkaan voi pakkasella käyttää, joska se tippuu sormestani lapaseen. Erään toisen mummon rekistä huusi minulle mahtava punainen vanha hame, joka irtosi nelosella. Sen kaveriksi löytyi sininen vanha pusero, jolle jäi hintaa huimat 20 senttiä. Tuli kai sieltä raahattua paljon muutakin, muttei kykene jokaista hankintaa muistamaan. Vielä dyykkailimme kaupan päälle kirpparin roskiksen vierestä kivan keltaisen villapaidan sekä huivin.




















Vieläpä kävi niin kiva tuuri, että sain viettää kotimatkan ystäväni seurassa, kun pääsimme istumaan vierekkäin junaan. Tulipahan sillä reissulla sitten raatattua mennen, tullen ja palatessa. Höpötin ilmeisesti orastavan kurkkuflunssankin siinä sivussa pois häiritsemästä. Kaikki kuvat tosiaan löytyy täältä.