sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Luntaa tulvillaaan



...on täämään tyytöön päää. Ei neulepuikotkaan nyt enää korriin jää!


Huh, sama fiilis on kevään ensimmäisinä aurinkoisina ja kirkkaina päivinä, kuin talven ensimmäisinä, valkoisina ja valoisina päivinä. Ouluun lumi saapui eilen, ja nyt maat ja katot ovat ohuen, mutta aika pysyvältä vaikuttavan harson peittämiä. On ihmeellistä, miten toissapäivänä hytisi kylmästä, taas kerran ihmetellen, miten sitä on koskaan 20 asteen pakkasilla tarennutkaan, mutta heti kun tuli lumi, ja pakastuikin asteen tahi pari, ei kylmyydestä ole tietoakaan, vaan se on muuttunut pehmeäksi ja ihanaksi kirpakkuudeksi. Tänään viihdyin melkein kaiken aikani keittiössä, mihin jostain syystä valo lankeaa kaikkein kirkkaimpana, vaikka kaikki ikkunamme ovat samalla seinällä vieretysten. Lasagne valmistui ei joulu- vaan talvilevyä, Tori Amosin Midwinter Gracea, kuunnellen, tanssahdellen ja lauleskellen. Kamera ja kissat toki vielä seuranain. Pari (kolme, neljä?) vuotta sitten ostin Raahen kirpparilta ihastuttavan pienen essun, joka on lojunut siitä lähtien kaapissani, hamepinon alimmaisena. En ole millään raaskinut sitä pistää takaisin kiertoon, vaikken sitä kuunaan ole käyttänytkään. Mutta tänään oli se päivä, tänään sen aika koitti! Ei se muuta vaatinut kuin mustan mekon ystäväkseen. Ja mustan mekon paras ystävä on tietenkin valkoinen kissa.


Juu, on tullut toki neulottua vimmatusti. Pelkään kovin, että kohta lähtee oikeasta nimettömästäni elo, kun se välillä aina turraantuu. Mutta ei hidasta! Tällä välin olen tehnyt parin miesten sukkia puoliskolleni ja melkein kaksi paria vauvvan sukkia joulumyyjäisiin. Yhden piponkin virkkasin eräänä iltana. Hieman meinasin riiseillä, kun tein ensimmäistä vauvvelin sukkaa, koska jättisukkien jälkeen se näytti aivan tajuttoman hoopolta, vaikka tiesinkin että vauvojen jalat ovat muodottomat -mutta ehdottomasti maailman söpöimmät- pötkylät. Monien aww-kohtauksien ja rauhoittelujen ja neuvojen jälkeen läheiset ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että mallia kannattaa viljellä. No mutta onhan nää aika lutusia.


Siinä on joku ihme kirous, että kun tapahtuu jotain huisia, kaunista ja ainutlaatuista, on kamera visusti kotona tallessa, mutta kun sen tajuaa ottaa matkaan, on ilma harmaa ja toimet arkisia. Tämä aiheutti sen, etten päässyt vangitsemaan alkuviikon ihania aurinkoisia päiviä ja perjantaista kankaanvärjäystämme. Värjäsimme tosiaan aiemmin valkoisesta pellavasta kutomiemme tyynyliinakankaiden kokeilutilkkuja. Pyyheliinakankaat sain jo alkuviikolla pois puista ja päärmättyäkin. Niiden kanssa mokasin hieman, nimittäin neljästä liinasta kolme oli ylipitkiä ja yksi huomattavan tynkä. Ken tietää, missä vaiheessa laskutoimitukset sekoittivat pääni.

4 kommenttia:

  1. Siinäpä oli asiaa! Mahottoman ihania nuo vauvasukat, ihania, oikein neitseellisiä ja pumpulisia kuten mielikuvat vauvoista. Todellakin vain mielikuvat :-----D
    Keittiö ja keittiön emäntä näyttävät eeppisiltä<3

    VastaaPoista
  2. Hitsit että toi essu on herkku, aloin heti miettiin että miksi et muka vois ihan muuten vaanki pitää jotain tollasta. Tyyliä hei :D Ja hitto jos ne vauvansukat saa mustaki irti ihan älyttömiä awww kohtauksia joka kerta ku nään ne ni musta se on aika pätevä merkki siitä että ne on luvattoman lutusia.
    -lots of love <3

    VastaaPoista
  3. Kissa on ammattimallin asenteella poseeraamassa :D

    VastaaPoista
  4. Se on kato hyptonisoitu automaattikuvauksen vilkkuvalolla ;) Tajuaispa muutki kissat aina sen...

    VastaaPoista