lauantai 9. lokakuuta 2010

Mestaruutta, katteja ja neuloksia

Kuten olen ehkä silloin tällöin maininnut, on tapanani ollut jo jonkin aikaa urheilla ihan tosissani. Hyppäsin taijin maailmaan vajaa kaksi vuotta sitten, eikä siitä ole sen koommin irti malttanut pysyä. Viime viikonloppuna löysin itseni Jyväskylästä Wushun SM-kisoista, ja kotiin palasimme mainion saaliin kera: joukkueemme saivat pronssia sekä kultaa, ja lisäksi sain elämäni ensimmäisen oman mitalin mistään, joka nyt sattuu olemaan SM-hopeaa. Hullunmyllystä arkeen palaaminen ei suinkaan kuitenkaan pysäytä vauhtia, koska nyt saa alkaa tanssia ihan kunnolla, pitkästä aikaa kesätauon jälkeen!

No nyt lähti syksynikin sitten liikkeelle, nimittäin sukkapuikot heiluu taas! Sukka sai vihdoin kantapään toissa viikonloppuna, ja nyt lähenee jo toinen moinen. Lisäksi sain tilauksen piposta, edellisen rakkaan hukkaan menneen tilalle (muistaisi vain, millaisen tein siitä edellisestä) ja sukat eräälle miehelle, joka innoissaan semmoisia toivoi, kun ei niitä mistään saa. Tilanne kuulostaa itseni korviin aina ihmeelliseltä, kun on tottunut että kaapit pursuaa villasukkia, ja niitä saa aina lisää kun vinkkaa itselleen, äidilleen tai isoäidilleen. Tuossa eräänä päivänä satuin järjestämään käsityökoriani, ja löysin sen pohjalta hurmaavia lankoja, joiden olemassaolon olin tyystin unohtanut. Lisäksi sieltä löytyi jo valmis virkattu pipo, joka vaati vain päättelyn sekä koristekukkasen. Näköjään kannattaakin hyljätä kuukausiksi lankansa lojumaan, siirrellä tarpeeksi tiuhaan laatikkoa, ja hups, niistä onkin syntynyt itsestään valmiita asusteita!


Koulussa aloitin pyyheliinojen tekoa, ja hämmästelen suuresti värivalintojani. Mustaa ja harmaata!? Kuteeseen tulee vieläpä toista harmaata, ja noh, sentään ripaus keltaista. Sain palautetta liian samankaltaisista värivalinnoistani ykkösvuodelta, joten päätin sitten pasauttaa jotain hyvin epäjennimäistä. Sama se minulle, kun joulumyyntiin kerran menevät.


Taannoin rakas ystäväni totesi raskain sydämin alkaneensa allergiseksi kissoille, ja hädissään etsi pallerolleen uutta kotia. Kiltti perhe löytyikin, mutta he voivat ottaa perheensä lisäyksen vastaan vasta marraskuussa. Siihen asti Ninja on meillä lainassa, ja nämä pari viikkoa ovat kyllä olleet yhtä lastenhoitoa. Kas kun Ninja-herra on kuuro, mitä ei uskoisi suuremmaksi ongelmaksi. Tottakai hälle yrittää kokoajan ärjyä, ja kun huomaa huutavansa kuuroille korville, huitoo ilmaa vimmatusti saadakseen kissan huomion, kun on niin laiska ettei jaksa juosta sen perässä ja läpsiä alas milloin mistäkin pahan teosta. Toisekseen, elukka ei tee mitään ilkitöitä tahallaan, mutta kun mistä sitä tietää, että kun lasi tippuu, siitä kuuluu peloittava ääni, ja kohta tulee vielä suurempi ääni lasin omistajan kurkusta. Kaikki tavarat voi siis huoleti tiputella lattialle, oli siinä todistaja vieressä tai ei. Kuuroherra ei myöskään tietenkään tajua rajoittaa omaa äänenkäyttöään, vaan mouruaa ikäväänsä yöt, ja mielellään vessassa, jotta naapuritkin saavat nauttia esityksestä. Vuorokausirytmikin ukolla on hieman nurinkurinen, kun söpösti nukkuu kaiket päivät, ja kiusaa tyttöä yöt. Kaiken tämän rojun varjelemisyrityksen lisäksi leikkaamattomalle pikkulikallemme tuli kiima. Leikattu ei-enää-niin-poikakissa oli aivan höppänänä, kun ei ymmärrä tahtooko toinen leikkiä vaiko muuten vaan pyllistelee menemään. Onneksi tilanne rauhoittui parissa päivässä. Ninja on kyllä muuten mahdottoman sievä -eikun siis komea- kissa, mikä antaa anteeksi hyvinkin paljon. Suloinen otus, eihän siitä pääse mihinkään. Saa nähdä, ehtiikö se kotiutua tänne tänä aikana niin hyvin, ettei enää annetakaan sitä pois. Onhan se aika siistiä, kun on täysvalkea ja täysmusta kissa kaveruksina!

1 kommentti:

  1. Voi hyvänen aika, olipa taas menoa ja meininkiä tässä postauksessa!
    EIkö kissan ihan normaali originelli(:--D) vuorokausirytmi olekin, että yöllä saalistetaan ja päivällä koisitaan? Voi kauhea, teillähän pitää kaikki kamppeet panna kaappeihin ja laatikoihin!
    Heii vauu, siehän olet ihan oikea SM-tason urheilija, vähänkö hyvä meininki!

    VastaaPoista