keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Matto ja sen pikkukaveri


Muutin vuoden vaihteessa yksiöön, joka ilmenikin sitten niin suureksi, että ei meidän tavallisilla kangaspuilla viittinytkään lattioille loihtia koristusta. Sisustusliikkeiden matot tuntuivat epälaadukkailta, epäsopivilta ja nekin turhan pieniltä. Jo ehti iskeä epätoivo ja turhautuminen, kunnes hurautimme Kempeleen mattokutomoon. Monasti oomma sieltä kutteita ostanu, mutta tällä kertaa päätettiin tilata iso kunnon matto. Vähäsen aikaa pyörittyäni kehkeytyi päässäni visio värikkäästä mutta rauhallisesta matosta, joka piirrettiin paperille ja jäätiin jännäämään lopputulosta. Palvelu oli mainiota ja hinta kohdillaan!  


Alempi iso matto  (157 x 250 cm) on siis tilattu, ja samalla hankin saman värjäyserän kuteita ja paukuttelin eräänä lomapäivänä sille pienemmän, veikeän kaverin. Siitä oli määrä tulla parimetrinen, mutta unohdin ottaa huomioon, että kyseisellä sidoksella kudetta uppoaa normaalia enemmän. Noh, ihan passeli pikkumatto (92 x 157 cm) kuitenkin tuli.  









Muistattekos tämän muumi-lakanoista tekaisemani, ensimmäisen mattoni tasan viiden vuoden takaa? Eteisen matosta tulikin keittiön matto, sillä se on kuin nakutettu millilleen pieneen köökiini! 


Käänsin tänään esille Pohjoista voimaa -kalenterin maaliskuun sivun, ja kappas, siellähän on sähkökaappi joka porukalla maalattiin lukion kuviskurssilla vuosia sitten.  



Lopuksi vielä silmänruokaa asuntoni ulkopuolisesta maailmasta :) 




maanantai 2. maaliskuuta 2015

Isoäidinneliöitä vauvalle


Rakas ystäväni on saava tyttölapsen, jolle tietty piti jotain kyhätä jo etukäteen. Maailman parhaasta (ja kaiken lisäksi ilmaisesta) lankakaupasta elikkä äitin lankakaapista löytyi tähänkin jo materiaalitkin valmiina. Jonkinlaista samankaltaista oli ollut syntyvinään näistä puuvillalangoista, mutta valmistus jäänyt vain noihin muutamiin ympyrätilkkuihin jotka toki hyötykäytin.  













Pikkutilkkuja oli mukava virkkailla luennoilla. Noin 12 minuuttia meni yhden lapun virkkailuun, peitteeseen upposi 100 tilkkua ja peitteen koko on noin 40 x 60 cm.



Viime hetkillä sain kuin sainkin lahjan valmiiksi tulevan äidin kunniaksi ja hemmotteluksi järjestettyihin juhliimme. Enpäs ollutkaan ainut isoäidinneliöistä innostunut, mutta toinen peite oli kätevästi villainen ja ihanasti samaa värimaailmaa.