keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuun lämmikkeet


Kokkailuinnostuspäiviä on sattunut lähiaikoina entistä useammin. Vaan niinhän siinä ruukaa käydä, kun innostuu kerran. Eräänä viikonloppuna selasin läpi koko Kauhaa ja rakkautta -ruokablogin, josta poimin muun muassa seuraavanlaiset suolaiset herkut. 

Parsakaali -tomaattipiiras syntyi näppärästi sunnuntai-iltapalaksi. 


Kesäkurpitsa-fetasalaatti oli niin hyvää, että tein sitä heti seuraavana päivänä toisenkin satsin. Lisäsin sekaan vielä paahdettuja pinjansiemeniä sekä pellavansiemeniä. Olin jo tovin miettinyt, kuinka kiva olisi tehdä lättyjä ruuaksi useamminkin, täytettyinä taikka lisukkeena, jos eivät olisi pelkkää vehnäjauhoa. Onneksi törmäsin tähän rahkalettuohjeeseen, josta sovelsin pinaattilättyohjeen. Sokereiden sijaan lisäsin muistaakseni ainakin pussillisen pakastepinaattia, suolaa ja muskottipähkinää. 



Ekan kuvan leipiin löytyi ohje serkkutytön blogista, Vaikkakin hieman piti oikaista ohjeen kohotusaikoja ylläribrunssikutsun takia. 


Pikahame ja vuoden vanttuut

Sanna Annukan uudet kuosit valloittivat minut ja innostuin ompelemaan nopeimman mahdollisen hameen Raanu-kankaasta. Hulpioreunat yhteen, alareunan käänne ja yläreunaan kuminauhakuja -ei upea kangas sen kummempia vaadikaan. 




Vaalinvalvojaisten aikana sain jopa aikaiseksi neuloa peukalot alulapasiin, jotka aloitin muistaakseni vuosi sitten ohuesta Dropsin alpakkalangasta. Keltainen loppui kesken, ja vaikka itseasiassa tuosta oranssisormisesta tulikin hauskempi, en todellakaan ala enää purkamaan keltaista lapasta -niin sietämätöntä kakkosen puikoilla tikuttamista tuo oli. Ja tosiaan alulapasiksi nämä kuitenkin tulevat eivätkä mihinkään näy. 


Kokeilin neuloa myös turbaanimyssyä, jota pitää vielä ehkä hieman fiksailla. Järkevää kuvaa siitä ei saa millään ihmeellisen muotonsa takia. Ohje kuitenkin toimii, siitä ehkä myöhemmin lisää jos aikaiseksi saan. 


perjantai 5. lokakuuta 2012

Taas takkeja

Huhuu, elossa ollaan eikä hukuttu loppumattomaan sateeseen! Olen vain muuttunut tylsäksi työntekijäksi, joka hermostuneesti odottaa syksyn viipyvää neulomisvimmaansa. Yritin virkata taas ympyrämattoa ja taas kuteet loppuivat kesken ja oli muutenkin liian paksua, joten purin ja tein vessaan ihme korisysteemin joka ei toimi sekään. Siinä syksyn käsityöihmeet, wuuhuu... 


Taivaan vesi ei tunnu loppuvan koskaan. Toki se kuuluu syksyyn eikä siinä mitään, mutta ihmetyttää vain. Onneksi on kesällä hankkimani aina yhtä aurinkoinen supersadetakki. Keksin, että keväällä ompelemani takki on täydellinen vuoritakki sille, notta nyt tarkeneekin vieläpä.  Huomasin, kuinka takin taskutkin on suunniteltu niin täydellisesti, että sinne uskaltaa laittaa jopa älypuhelimen huolen häivättä. Täydellisestä taskusta löytyi muinainen Valintatalon kuitti vuodelta -83. 






Jäi sitten keväällä raportoimatta, että hurautin päällysvaatekurssilla koulussa myös toisen takin kun aikaa kerta jäi. Äitin yläkaapista pengoin vanhan patjanpääliskankaan, jonka pesinkin turhaan, sillä vanhat läikät olivat tarttuneet jäädäkseen. Kaavojen tälläilyyn meni tovi läiskiä kierrellessä. Vanhemmat opettajat tunnistivat heti patjakankaaksi, mutta luulempa ettei nuorempi väestö sitä huomaa, ja hälläkö väliä vaikka patja päällä kulkisinkin, ompahan tukeva materiaali! Vuorikangas löytyi kaupan palakopasta ja napit koulun varastosta, eli halavalla sain. Opin hurjasti ja vaikka minkälaisia niksejä, kuten napinläpikoneen käytön (sekä sen lankojen vaihdon, perusteellisesti), kauluksen, taskujen sekä vuorin ompelun niksit. Kaavat olivat itseasiassa samat kuin tuossa vihreässä takissa, mutta  lopputulos niin erilainen kuin olla ja voi. Hieman liian iso tämä itselleni on, enkä ole käyttänyt puolen vuoden aikana kuin kerran pari.