... so I don't have to.
Meinasin jostain syystä väkertää korukurssilla itsellein kiiltävän korun, mutta tulinkin ajoissa järkiini. Liian kiiltävät asiat eivät ole laisinkaan minua. Vaatteissa siedän hyvin harvoin kiiltävää pintaa, samoin sukkahousuissa sekä kengissä, ja koruissa taas patinoitu pronssi on eniten mieleeni, tai korkeintaan matta hopea. Suunnittelin tekeväni riipuksen patinoidusta kuparista ja kullankiiltävästä messingistä, vaan hehkuteltuani palasia yhteen, laattojen päälle ilmaantui mitä ihmeellisimpiä värejä ja muotoja, joita en sitten raskinutkaan heittää happoon puhdistumaan. Ehkä kiiltävä kapistus olisi kauniimpi ja viksumpi, mutta huomasin tämän väriällötyksen passaavan heilumaan omaan kaulaani paljon paremmin. Toki jäi vähän kaihertamaan, että tahtoisin nähdä kiiltävänkin version korusta, mutta onneksi tämän voi aina puhdistaa ja kiillottaa, kun siltä tuntuu. Ripustuslenkit ja reiät jätin tekemäti, kun ajattelin pujottaa vain toiselta korulta lainatun pronssiketjun renkulan läpi ja jättää sen pyörimään kuten huvittaa. (Halkaisija n. 3cm, tummat päälyläpyskät messinkiä, alaläpyskät kuparia.)
Tämän kevään valinnaiskurssiksi valitsin mielenkiintoisen sovitusnukkekurssin, jossa siis tehdään omasta kropasta täysin käyttökelpoinen ja asiallinen sovitusnukke. Tietenkin siinä vähän muodot muuttuu ja tulee senttejä lisää, mutta onpahan kasvunvaraa ainakin joissain kohti kroppaa. Suurinpiirtein siitä kuitenkin tunnistaa itsensä. On ollut kummallista kokoajan halia ja käännellä ja tarkastella omaa torsoaan. Monta mukavaa työvaihetta projekti vaatii, mutta mikään niistä ei ollutkaan ylivoimaisen hankala tai pitkä. Ensin kaverit teippasivat vartaloni liimateipillä, joka sittemmin pois riisumisen jälkeen kovettui, ja kovetettiin vielä kahdella lakkakerroksella. 
Sitten se kipsattiin kipsinauhalla sisältä kerran, odoteltiin kuivumista vuosokausi, kipsattiin toisen kerran ja odoteltiin taas.
Sen jälkeen nuken päälle ommeltiin vanu ja lopuksi se puettiin jo valmiiksi tehtyyn trikoopaitaan. 
Viimeisenä silauksena nukke nauhoitettiin ompelemalla käsin kapeaa satiininauhaa. Siinä pitikin olla tarkkana, että viivat osuvat suoraan ja oikeille kohdille. Nyt olen päässyt vaiheeseen, jossa odotellaan vain, että kiltit puupuolen opiskelijat tekevät meille puuosat valmiiksi ja saadaan kiinnitettyä ne kaulaan ja lantiolle, sekä tökättyä torso jalan päälle.
Vihdoin valmis! Noh, ainakin melkein, sillä viimeistelyvaihe jäänee syksylle. Mutta toissapäivänä sain sen pois kangaspuista, joissa se oli venynyt jo puoli vuotta. Välissä vieteltiin toki joululomaa ja 10 viikon työssäoppimisjaksoa, joten en ihan puolta vuotta teosta solminut.Mallinahan minulla oli viisi vuotta sitten luokion 1. vuonna koulussa maalaamani taulu Oulua kaunistavasta tehtaasta. Oikeastaan silloin otin siitä valokuvia, kuten olen aina tehnyt, ja eräästä kuvasta maalasin kyseisen taulun. Nyt sitten päätin sen olevan hyvä mutta liian harmaa ryijyilyyn, joten otin siitä kopioita, joita sotkin väreillä. Kokeilutilkun jälkeen huomasin mittasuhteiden mättäävän, joten vielä rakennusten paikkoja piti kaavottaa uudelleen.
Noin kymmenen sentin pituisen kokeilun solmimiseen meni 37 tuntia, taustakankaiden kutomiseen 12 tuntia ja itse teoksen nukittamiseen hujahti 75 tuntia. Viimeistelyyn saa todennäköisesti vielä kulutettua kymmenisen tuntia, ja tietenkin aikaa kului kaiken lisäksi suunnitteluun ja kankaan rakentamiseen monia tunteja. Täytyy sanoa, että alkoi aika pian arvostaa ryijynsolmijoita, ja varsinkin niitä, jotka vuosisatoja sitten langankehruusta ja värjäämisestä alkaen loivat vuoteen kokoisia peitteitä. Puissa ryijyn mitat olivat 120x50cm, joten työhön tuli solmittua sellaiset 6000 nukkaa. Valmiina teos onkin noin 115x42cm.
Ihan kivahan siitä tuli. En ole vielä haukkonut henkeäni loistoteokseni edessä, mutta olen tyytyväinen kyllä. Nyt kun sitä on tuijotellut nenä kiinni hapsuissa kuukausi kaupalla, on varmasti hauska palata sen ääreen kesäloman jälkeen ja katsoa sitä uusin silmin. Jännintä tässä ehkä on, että ryjy on melkeimpä hienompi nurjalta puolelta kuin varsinaiselta nukkapuolelta. 
Koulussamme järjestettiin taas samanmoiset pienet myyjäiset, kuin joulun allakin. Kolmistaan piettiin paria pöytää, jotka notkuivat todella erilaisista käsiemme luomuksista. Itse yritin myyä joululta jääneitä tuotteita, ja niide lisäksi mm bambutiskirättejä, jotka olivatkin ainoa myyntimenestykseni: kaupaksi meni hurjat kaksi kappaletta. Myyjäisissä istuskelu on kyllä mukavaa, varsinkin mukavan jutteluseuran kera.
Tällaisiakin tossusia virkkailin moppilangasta myyntiin. Onneksi eivät kelvanneet, saanpahan pitää toiset itse. Hirmu mukavat jalassa ja toimivat varmasti kesäkenkinäkin. Myymättä jäi myös tämä pipo ja nämä huopatossut, ja, noh, samoja mitä jäi joulumyyjäisistäkin yli.Korukurssia on ollut nyt kahdesti, ja sain jo ensimmäisen harjoitukseni valmiksi. Kuparisesta riipuksesta tui yllättävän käyttökelpoinen. Kurssilla tosiaan tehdään pari harjoitusta, ja lopulta tekstiilikoru, jossa yhdistetään kutomaamme kankaanpalaa ja metallia. Toki on hauska näpertää välillä vaihtelevia töitä kouluajalla, ja koruthan kiehtoo aina, mutta kyllä sen huomaa, ettei moinen millinviilaus ja tarkkuuslaji ole minun juttu.
Nemppylälle on iskenyt joku ihme kevätkiirus, miksihän lienee. Kummallista, kun talvet tulee löhöttyä ja yhtäkkiä keväisin iskee hoppu, vaikkei juur mitään tekisikään. Viikonloput on menneet suurehkoja tapahtumia vietellessä. Muistelkaamme hieman pääsiäisen pyhiä, kun riensimme kevään viettoon Helsinkiin nelisin. Pojat läksivät pelipoppoon sessiointeihin, ja me vaimokeet toki kiltisti perässä. Seurue läksi ilmateitse ja minä junalla, joka olikin tehokasta työaikaa. Mennessä syntyi tiskirätti sekä sukka, ja pelatessa ja palatessa sukalle pari. Rätti jäi kiitokseksi asunnon lainaajille mahtavasta kämpästä. Eihän siellä ollut kaupungissa mitkään rahantuhlauspaikat auki pyhinä, mutta hyvässä seurassa viihtyy autiossakin kaupungissa. Sunnuntaina jaksettiin vähän urheillakin välissä, kun päästiin Shifumme salille vähän harrastelemaan taijita.
Tässä vain muutama uusi maisema, kaksi viimeistä kuvaamiehen räpsäisyjä. Aurinkoirvistyskuvassa allekirjoittanut kevään ekaa kertaa takitta terassilla, lattea ja rakkaat, perhoinen ja miehen aurinkolasit, makoisaa pastaa massu täysi ja kohta junaan kotia kohti, kuumassa junassa suloinen pariskunta vakoiltavana ja puolikas sukka. Oli ihan mahtava reissu kaiken kaikkiaan. Loput tunnelmakuvat täällä.
