Kaveriporukalla pidimme pikkujoulut joihin keksimme pukeutumiskoodiksi Liisan Ihmemaan. Minähän olen aina innoissani suunnittelemassa jo hyvissä ajoin, jos johonkin saa edes jotenkin mukavan tavastapoikkeavammin pukeutua. Siispä jo monia viikkoja sitten pähkäilin ja metsästelin vaatekappaleita minulle ja siipalleni niin Helsingin kuin Oulunkin kirppareilta ja vähän kaupoistakin. Pippaloita edeltävänä iltana laitoin sitten asut kokoon koristellen ja yhdistellen, ja tapani mukaan valloitin makuuhuoneen kangaspaloilla, napeilla, nyöreillä, liimalla ja teipillä, samalla toki kuunnellen vanhoja lastenlauluja. Oli kyllä hyvin ihmeellistä, kun välillä avasi makkarin oven ja astui lapsekkaasta satumaastani olohuoneen puolelle, jossa mies tappoi örkkejä ja zombeja peliohjaimen avulla, ja kissa oli niin hämmentynyt kaikesta, ettei tiennyt, kummassa maailmassa olisi ollut. Toki tietenkin sitä kiinnosti hirmuisesti minun askartelupaskartelut ja liiman imppailu, mutta valitettavasti en huolinut pienten tassujen apua. Tällaisiin lopputuloksiin päädyttiin. Minähän olin siis Valkoinen Kani. Liivi oli ennen takki, josta irrotin hihat ja laitoin ne säärystimiksi. Muita valkoisia housuja en ehtinyt saada, joten tuulihousut saivat kelvata. Valkoinen mahtava paita oli ihmeellinen löytö, ja valkoinen paljettiröyhelöällötysliivi löytyi jostain kaupasta 2,50 eurolla, ja juuri ja juuri kehtasin sitä mennä kassalle ostamaan. Pitsikorvapannan sorruin ostamaan H&Mltä. Taskukellonkin sain veljeltä lainaan, vaikkei se aivan oikeaoppinen ollutkaan, mutta kello kuitenkin.
Ja tässä minun Hullu Hatuntekijäni. Kauluspaita löytyi sekin jokin aika sitten kirpparilta halavalla. Liiviä vähän koristelin punaisella sametilla, ja vyöt hän lisäili ihan omin päin. Hattua minä väkersin kokonaisen illan, ja täytyy tunnustaa, etten ole sen jälkeen saanut silmiäni siitä irti, enkä millään usko tehneeni sitä itse. Pohjaksi löytyi kirpparilta parilla eurolla karmea sheriffin hattu, josta leikkasin lierin pienemmäksi (vain huomatakseni, että alkuperäisessä Madhatterin hatussahan on juuri sellainen lieri). Korkeutta lisäämään taiteilin liimalla ja teipillä kartongistä tötterön, jonka vuorasin loimusameteilla, ja koristelin mustalla tyllikangashapsulla, puisilla sukkapuikoilla (jotka markkeeraavat hattuneuloja) ja "In this style 10/6" -kortilla. Tokihan se piti selvittää, mitä on tekemässä ja miksi, joten intternetistä opin, että tuo kortti ilmeisesti on hintalappu. Innoissani värkkäillessäni päässäni alkoi pyöriä jo suuret suunnitelmat puvustajan taikka hatuntekijän urasta!
Sitä on ilmeisesti luvattu kovempiakin pakkasia, mutta onpa tuo silti pysytellyt kai aika vahvasti viisissätoista. Silti tarpeeksi kylmä mielettömän kauniille kuuralle. Pitäisi ehkä harrastaa kävelemistä hieman enemmälti, että ehtisi pysähdellä ihastelemaan talven kauneutta, toisin kuin pyörällä porhaltaen joka paikasta toiseen. Ihme kyllä, tuntuu talvipyöräni toimivan pakkasilla paremmin kuin kesällä.Lehdessä varoiteltiin päästämästä kissaystäviä ulos liian kylmällä, mutta meidän punkerot ovat kyllä karaistuneet aivan tarpeeksi monta pakkastalvea. Pörröinen Kitta kyllä tarkenee, mutta ei se silti edelleenkään tykännyt poseerata kameralle, vaan häipyi portaitten alle piiloon.
Joitakin valmiita töitä on jäänyt raportoimatta. Koulussahan tuota tuli ensin väännettyä tyynyliinakankaita, jotka sitten värjättiin ja etsattiin. Pari niistä joutuupi koulun myymälään, ja pari pääsi nyt vanhempieni sohvaa värittämään. Isommat tyynyt pitää vielä hankkia tosin.
Pellavapyyhkeetkin valmistui aikaa sitten, muttei ole tullut pistettyä kuvaa. Nämä kuvasin valitettavasti kännykkäkameralla, ja luotin sen laatuun, mutta ilmeisesti se jaksaa ottaa tarkkoja kuvia vain lähietäisyydeltä. Pyyhkeistähän tuli hieman väärän mittaisia ihmeellisten laskelmavirheiden takia, mutta nättejä silti. Myymälään meni nämäkin.
En jostain syystä uskonut itseeni siinä vaiheessa, kun lupasin värkätä miehelleni pipon, jossa lukisi erään nettifoorumin nimi, mutta lupasin yrittää parhaani. Pipon tosiaan neuloin parissa kolmessa päivässä Helsingin matkallani, mutta kun aloitin tämän ensimmäisen tämän tyyppisen kirjailuni, en uskonut saavani sitä valmiiksi parissa päivässä. Tänä lauantaiaamuna kuitenkin sain sen jo loppuun tuijotellessani telkkarista muutamat kokkiohjelmat. Olen ylpeä!
Auttelin vähän taas velipoikaani liikkeessään niin auttoi hän vastavuoroisesti pikkusysteriänsä blogin kanssa jälleen kerran. Kivaa vaihtelua! Taustalla näkyy nyt siis kutomani pellavaliina, ja muuta pientä mukavaa viilailtiin myös.
No mutta viime viikkohan meni enimmäkseen pällistellessä suurta pääkaupunkiamme. Opintomatkamme oli lyhyt ja hyvin tehokas, mutta valtavan mukava ja onnistunut reissu. Varhain keskiviikkoaamuna hyppäsimmä junaan, joka vei meidät Tampereelle. Taidettiin olla melkoinen näky, kun puolet porukasta joko neuloi tahi virkkasi koko matkan. Itse siinä aloittelin pipoa, jonka sitten sain melkein valmiiksi kotimatkalla, mutta huomasin että eihän nyt loppukavennukset pyöröpuikoilla onnistu, höh. Tampereella syöksyimme ensitöiksemme syömään, jonka jälkeen suuntasimme Tekstiiliteollisuusmuseoon tutustumaan tekstiiliteollisuuden historiaan Finlaysonin kannalta tarkasteltuna. Onhan ollut hurjat oltavat ennenvanhaan tehtaissa, niin aikuisilla kuin lapsillakin, vaikka tehdas pitikin harvinaisen hyvää huolta työläisistään muun muassa järjestämällä lapsille koulutusta ja perheille asuinsijoja, mitä nyt siinä sivussa paineli omaa rahaakin, jotta sai maksettua reilusti palkkaa. Museosta löytyi myös mukava herra, joka oli paikalla näyttämässä vanhaa kirjapainotekniikkaa. Sietäisi olla moista toimintaa enemmältikin museoissa, jotta näkisi vanhoja taitoja silmin eikä tarvitsisi teksteistä ymmärtää muinaisia toimintatapoja. Herra onneksi totesikin sellaisen toiminnan yleistyvän. Toivotaan vain vanhojen taitojen säilyvän ihmisillä hallussa. Kierroksen jälkeen kipaisimme Finlaysonin tehtaanmyymälässä, josta oli pakko ostaa juuri meidän keittiöön suunniteltu pyyhe, ja nopeasti jatkoimme matkaamme Verkarannan taitopajaan ällistelemään saksitaidetta (psaligraphy> psaligrafiaa?) luovan Karen Bit Vejlen näyttelyä. Mieletöntä on se, miten joillakin on hienomotoriikka ja kärsivällisyys niinkin huimaa. Hällä on ilmeisesti lähtenyt lumihiutaleitten leikkely hieman käsistänsä. Kaupasta evästä ja äkkiä junaan, joka meidät heitti lopulta Helsinkiin. Illalla tyttöjen kanssa kuppilaan ja ajoissa nukkumaan.
Torstaiaamuna suoriuduimme suorinta reittiä Herttoniemeen Marimekon tehtaalle. Oli kyllä harvinaista herkkua päästä tarkkailemaan tehtaan menoa aivan läheltä. Oli siellä hieman isommat painoseulat kuin meillä! Siellä sitä paineltiin jo ilmeisesti ensi syksyn kankaita, ja esillä oli ihanan värikkäät kesäkuosit. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata, mutta ymmärrettävistä syistä. Satuin minä näkemään vilaukselta toimitusjohtajan vaimon linnanjuhlapuvusta osan, kun ompelimon puolelle kuikuilin. Tehtaanmyymälästä en osannut ostaa mitään, mutta onneksi likat tekivät itsiään iloisiksi. Ruokaa keskustassa, ja taas köröttelimme Espooseen asti Emmaan, jossa oli vaikka ja mitä mielenkiintoista, mutta pääasiassa ihmettelimme 100% silk -näyttelyä. Terraariossa saimme pällistellä ihmeellisen iljettävällä tavalla suloisien silkkiperhosten toukkia ja niiden puuhia. Valitettavasti ne saavuttivat perhosvaiheen vasta muutamaa päivää myöhemmin. Näyttely ja ihanan innokas oppaamme tutustutti meidät silkin historiaan, ja esillä oli mitä kauneimpia iän ikuisia Kiinalaisia silkkiasuja. Aiheeseen liittyen oli näytillä myös videot silkin valmistuksesta sekä entivanhaisesta jalkojen sidonnan perinteestä. Onneksi oli aikaa kiertää taloa tarkemminkin, joten tutustuin Jorma Purasen valokuvanäyttelyyn, jonka eräitä teoksia olen ihastellut jo muinoin lukion kuvisluokassa Kuvitteellinen Kotiinpaluu -kirjan sivuilta. Illalla tyttöjen kanssa Tavastialle, jossa Risto ja Olavi Uusivirta miellyttivät korviamme suuresti. Mahtavia muusikoita ja hieno tunnelma. Ja ajoissa nukkumaan, tottakai.
Perjantaiaamuna hilipastiin Kansallismuseolle, jonka takaovella sisäänpääsyä odotellessamme saimme vihdoin ja viimein otettua luokkakuvan. Tehokas ja mukava oppaamme kierrätti porukkaa kertoillen esineistä ja historiasta tekstiilien näkökulmasta. Hassua oli huomata, miten harvinainen laji kankaankutominen oikeasti on, kun ei meinannut opaskaan oikein käsittää, että tiedämme aiheesta aikas paljon, eikä meille tarvitse kaikkea selittää juurta jaksaen. No mutta oli kyllä mahtavan opettavainen kierros, jonka aikana selkisi, miten hurjan arvokkaina ja rakkaina tekstiilejä on muinoin oikeasti pidetty. Tottakai, onhan jokainen tilkku aherrettu omin kätösin aivan alusta asti, ja siitä voi riippua esimerkiksi neidon naimakelpoisuus. Tyttäret saivat paukutella monia kymmeniä kankaita ennen kuin kehtasi edes riiulle lähteä, ja poijaat taasen veistelivät likoille värttinän osia sun muita hienouksia. Treffitkin pidettiin kuulemma hyvin vartioidussa ja lukitussa kangasliiterissä kalleuksien ympäröimänä. Kuinkas monet nykypäivän nuoret moiseen jaksaisi paneutua! Huipuhkoa oli myös nähdä entivanahaset pystykangaspuut, joihin kylläkään valitettavasti ei saanut koskea. Sellaiset olisivat kätevät kotiinkin.Vielä pyörähdettiin Designmuseossa sekä Design Forumissa sekä Helskyssä. Kaiken kaikkiaan tuli huokailtua aivan liian monessa museo- ja käsityökaupassa, jotka tuottivat takuulla jokaiselle meistä sydänsuruja.
Muu porukka käänsi nokkansa kohti pohjolaa, mutta minä jäin vielä viettämään pari mukavaa päivää kälyni kanssa. Oli nautinnollista kierrellä kirppareilla, kun ei ollut kukaan hoputtamassa pois. Lauantaina viettimme laatuaikaa UFFilla, josta löysin mahtavan neulotun hameen, joka on minulle noin kymmenen numeroa liian suuri, mutta se valloitti meidät silti. Kuminauhaa vain kireämmälle ja vyö lanteille ja tsädäääm, syntyi mekko! Kuvassa ei oikein näy värin oikein, mutta kyseessä on vihreä sekä valkoinen. Sunnuntaina kiersimme Valtteri-kirpputoria parisen tuntia, ja ajoituksemme oli täydellinen, nimittäin juuri sulkemisajan lähestyessä tiputtivat monet myyjät epätoivoissaan hintansa pilkallisiksi. Viitosella sain tätiltä sievän sormuksen, jota en kuitenkaan voi pakkasella käyttää, joska se tippuu sormestani lapaseen. Erään toisen mummon rekistä huusi minulle mahtava punainen vanha hame, joka irtosi nelosella. Sen kaveriksi löytyi sininen vanha pusero, jolle jäi hintaa huimat 20 senttiä. Tuli kai sieltä raahattua paljon muutakin, muttei kykene jokaista hankintaa muistamaan. Vielä dyykkailimme kaupan päälle kirpparin roskiksen vierestä kivan keltaisen villapaidan sekä huivin.
Vieläpä kävi niin kiva tuuri, että sain viettää kotimatkan ystäväni seurassa, kun pääsimme istumaan vierekkäin junaan. Tulipahan sillä reissulla sitten raatattua mennen, tullen ja palatessa. Höpötin ilmeisesti orastavan kurkkuflunssankin siinä sivussa pois häiritsemästä. Kaikki kuvat tosiaan löytyy täältä.
